Rengashotelli on hyvä tapa säilyttää renkaita ja hoitaa kausivaihdot vaivattomasti. Kuluttajan on syytä kuitenkin tietää, missä kunnossa renkaat on säilöön jättänyt välttyäkseen turhalta rahanmenolta.
Rengashotellien suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Ihmiset arvostavat kausivaihtojen vaivattomuutta sekä sitä, että renkaat eivät ole omassa varastossa viemässä tilaa. Monissa taloyhtiöissä renkaiden säilyttäminen varastossa on vieläpä yksiselitteisesti kiellettyä.
Muutama toimenpide on kuitenkin tarpeen ennen renkaanvaihtoa ja talvirenkaiden jättämistä rengashotellin huomaan. Alta pois vaihdettavien renkaiden urasyvyys kannattaa mitata ja merkitä muistiin.
Renkaat kannattaa myös kuvata.
– Monet rengasliikkeet lähettävät vaihtokauden kynnyksellä hotelliasiakkailleen viestin, jossa kerrotaan säilössä olevien renkaiden olevan vaihtokunnossa ja tarjoavat uusia renkaita. Vaihtokehotuksia lähetetään valitettavasti myös tapauksissa, joissa säilössä olevat renkaat ovat vielä aivan hyvässä ja liikenneturvallisessa kunnossa. Siksi on tärkeää, että asiakas itse on tietoinen siitä, minkä kuntoiset renkaat on varastoon jättänyt, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo.
Kesärenkaiden urasyvyyden sakkoraja on 1,6 mm, mutta renkaat on syytä vaihtaa uusiin urasyvyyden ollessa noin neljä milliä.
Talvirenkaissa lain sallima minimiurasyvyys on kolme millimetriä, mutta ne olisi hyvä uusia viiden millimetrin kohdalla.
Nastarenkaista pitää tarkistaa myös nastojen määrä, joka ei saa poiketa renkaiden välillä yli 25 %.
Vaikka nastat olisivatkin pääosin tallella, on olennaista kiinnittää huomiota myös niiden tiukkuuteen. Löysästi reiässään heiluva nasta ei enää toimi suunnitellusti.
Jos et ole kaukoviisaasti ostanut valkoista merkkauskynää (tussi on huono, paras on konttoritarvikkeiden neulakärkinen malli, tosin jämähtää helposti käytön puutteessa) ja aina merkannut renkaa sisäpuolelle OE, VE, OT, VT, niin katso renkaan sivusta nuolimerkintää pyörimissuunnasta. Ei välttämättä ole kaikissa renkaissa tai on kätketty logon kiilamaiseen muotoon.