Ministeriö puuttuu Trafin nettipalveluiden toimintaan

Nämä palvelut eivät toimi. Kuva: Trafi.

Viikonloppuna ja alkuviikosta on uutisoitu laajasti Trafin uudesta verkkopalvelusta. Aiheesta on myös keskusteltu paljon sosiaalisessa mediassa. Keskustelussa on kritisoitu palvelun tietosuojaa ja tietoturvaa, todetaan Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.

Trafin heinäkuussa avatun verkkopalvelun kautta on voitu hakea tieto siitä, onko henkilöllä voimassa oleva ajo-oikeus (ajokortti) tai muu vastaava lupa.

Liikennepalvelulaki ei velvoita tällaisen palvelun toteuttamiseen. Palvelu on tehty, jotta Trafi voisi entistä paremmin palvella asiakkaitaan

Palvelusta saatavat tiedot ovat olleet julkisia jo ennen Trafin uutta palvelua. Näiden tietojen saatavuus on tärkeää muun muassa liikenneturvallisuuden varmistamiseksi.

Se mikä palvelun myötä muuttui, oli tietojen saatavuus internetin kautta helposti ja ilmaiseksi.

Missään tapauksessa uusi laki ei poista liikenteen turvallisuusvirasto Trafin velvollisuutta huolehtia siitä, että palvelu määritellään ja toteutetaan tietosuojaa vaarantamatta ja tietoturvallisella tavalla.

Tiukka aikataulu!

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Viestintävirastoa tarkastamaan ja antamaan ministeriölle asiantuntija-arvionsa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin sähköisten palveluiden tietosuojasta ja tietoturvasta. Arvio on tehtävä läheisessä yhteistyössä tietosuojavaltuutetun kanssa.

Selvityksessä ministeriö pyytää ottamaan kantaa siihen, onko sähköisten palveluiden määrittely tapahtunut asianmukaisesti ja onko kuljettajien henkilötietoja ollut palvelun käyttöönoton jälkeen mahdollista saada massaluovutuksena.

Ministeriö on pyytänyt Viestintävirastoa ottamaan 12.12. mennessä kantaa siihen, voidaanko Liikenteen turvallisuusviraston verkkosivustojen muut kuin kuljettajatietopalvelu laillisesti ja turvallisesti avata.

Ministeriö on pyytänyt myös Liikenteen turvallisuusviraston pääjohtajalta arviota 12.12. mennessä siitä, ovatko muut kuin kuljettajatietopalvelut käyttöönotettavissa laillisesti ja turvallisesti.

Ministeriö on pyytänyt Viestintäviraston lopullista arviota Trafin sähköisten palveluiden tietosuojasta ja tietoturvasta 21.12.2018 mennessä, todetaan ministeriön tiedotteessa.

Trafi kertoo tarkemmin sähköisten palvelujen avaamisesta maanantai-iltana

Trafin sähköisten asiointipalveluiden avaamisen selvitystyö on kesken, asiasta kerrotaan lisää maanantai-iltaan mennessä, todetaan Trafin tiedotteessa.

Trafi selvittää perusteellisesti missä muodossa julkisia ajo-oikeustietoja luovutetaan jatkossa. Sähköiset asiointipalvelut otettiin pois käytöstä sunnuntaina 9.12.2018, mutta Trafin muut asiointikanavat toimivat normaalisti.

Trafi otti kaikki sähköiset asiointipalvelut pois käytöstä varmistaakseen kuljettajatiedot-palvelun sulkeutumisen.

Kuljettajatiedot-palvelusta näki tiedon ajo-oikeudesta ja siitä, mitä ajoneuvoa voi kuljettaa

Palvelussa tiedot on tarjottu uudessa muodossa ja tietoja on voinut hakea maksuttomalla yksittäiskyselyllä Trafin nettisivujen kautta.

Tietoja ei ole ollut mahdollista saada ulos massaluovutuksena.

Palvelusta pystyi yksittäiskyselyllä hakemaan tiedot henkilön ajo-oikeuden ja ammattipätevyyden voimassaolosta eli sieltä näkyi, oliko henkilöllä ajo-oikeus esim. henkilö- tai kuorma-autoon ja mihin asti ajo-oikeus on voimassa.

Haku tehdään joko nimen ja kotipaikan tai nimen ja henkilötunnuksen tai syntymäajan perusteella, mutta näitä tietoja ei näytetä palvelusta.

Aikaisemmin samoja tietoja luovutettiin yksittäiskyselyillä puhelimitse, sähköpostitse tai maksullisesta nettipalvelusta.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here