”Tässä se on, yksi Mr. Beanin Mineistä”, Dimis Mavropoulos sanoo ja osoittaa kirkkaanvihreää pikkuautoa. Hän omistaa Limassolin Automuseon Kyproksella ja on myös menestynyt rallikuski.
Automuseon Mini on numero 2 kaikkiaan viidestä Mr. Bean-elokuvissa käytetyistä Ministä. Sen sisältä kurkistaa pahvinen Mr. Beanin pää ja ajoneuvon takana seisoo täysmittainen pahvikuva samasta elokuvahahmosta.
Vihreä Mini on kunniapaikalla automuseossa, sillä sen molemmille puolille on jätetty tyhjää tilaa. Muuten Limassolin automuseota kiusaa automuseoiden tavallinen vitsaus, tilanpuute. Kolmen tuhannen neliön tiloissa on kulkuneuvoja kahdessa kerroksessa. Silti esillä on vain osa Mavropouloksen kokoelmasta.
”Nyt autoja on 357, ja ensi viikolla tulee kymmenen lisää”; Mavropoulos sanoo.
Nähtävillä on noin kaksi kolmannesta kokoelmasta.
Kokoelmassa muita pari muutakin kuuluisuuksien käyttämää autoa. Vuoden 1973 Rover P5 oli aikoinaan käytössä Britannian pääministeri Margaret Thatcherilla. Kyproksen presidentille puolestaan rakennettiin luodinkestävä Cadillac.
Näyttely alkaa muista kuin autoista. Sisääntulon yhteydessä on Mavropouloksen omia ajohaalareita ja kirkkaankeltainen kypärä, joka kuului aikanaan radalla menehtyneelle F1-kuuluisuudelle Ayrton Sennalle. Kypärä on ns. virallinen kopio. Mavropoulos kertoo saaneensa sen suoraan Sennalta.
Vanhin autoista on T-mallin Ford vuodelta 1912. Nuorin sen sijaan on vuoden 2009 Aston Martin Cygnet, noin Smartin kokoinen pikkuauto, joka oli kaukana merkin normaalista luksustarjonnasta. Cygnetiä valmistettiin vain kaksi vuotta ja myytiin yhteensä 300 kappaletta.
Brittiautojen luksusta esittää 1933 Rolls Royce Park Ward Sedanca de Ville, jossa kuljettajalla on rättikatto ja matkustajalla kovakatto. Ajoneuvossa on 3,7 litran moottori.
Erikoisempi brittiauto on 1969-mallinen poliisiauto Morris Minor 1000, joka sai aikoinaan lempinimen Panda. Kyseinen yksilö oli pitkään elokuvatarpeita vuokraavan yhtiön hallussa.
Saksalaisia autoja edustaa vaikkapa Opel Rekord P2 vuodelta 1960 tai 1959 Mercedes Benz 190 D, joka on saanut lisänimen ”Ponton”. Jälkimmäiseen asennettiin tehtaalla 50-hevosvoimainen diesel.
Hyvin erikoinen oli aikoinaan NSU:n valmistama Ro 80 wankel-moottoreineen ja vapaakytkimineen. Autoilijat eivät omaksuneet uutta tekniikkaa kovin laajasti, sillä mallia myytin vajaa 40 000 kappaletta kymmenessä vuodessa.
NSU yhdistyi Audiin ja Ro 80:a seurasi Audi 100. Museon yksilö on vuodelta 1973.
Saksalaista tekniikkaa imitoi yksi museon vetonauloista, tarkka kopio vuoden 1886 Benzistä, joka oli maailman ensimmäisiä autoja.
Museon ranskalaisista autoista edustavin ja halutuin lienee 1970-luvun alun huippu, Citroën SM, jossa yhdistyvät Citroënin jousitus ja Maseratin edistyksellinen V6-moottori. Auto kulkee 200 km/h ja vieläpä mukavasti.
Amerikkalaisia autoja on esillä vaikkapa 1948 Chevrolet Fleetmaster ja Fordin epäonninen 1958 Edsel. Kokoelmassa on myös AC Cobra, jonka hinta liikkuu miljoonan molemmin puolin.
Vuoden 1969 Toyota Crown Deluxe edusti mallin neljättä sukupolvea, ja se tunnettiin hyvin kestävänä autona.
Maastoautoja löytyy Land Roverien ohella myös muita. Audi Mungaa valmistettiin NATOlle ja Länsi-Saksan armeijalle 50 000 kappaletta vuosina 1956–1968.
Lisäksi näytteillä on muutamia hyötyajoneuvoja, kuten kaksikerroksinen brittibussi. Näyttely päättyy 1200 pikkuauton kokoelmaan.
Olettaisi, että brittimerkkien osuus museossa olisi muita suurempi, olihan Kypros brittien alusmaana vuoteen 1960, ja saarella on ollut kiinteät siteet Britanniaan myöhemminkin.
Näin ei kuitenkaan ole asianlaita, vaan näytteillä on monen maalaisia valmistettuja ajoneuvoja. Monet esillä olevista autoista kuuluvat luksusluokkaan, mutta valtaosa on kuitenkin sellaisia, joilla tavalliset ihmiset ovat ajaneet.
Todennäköisesti valintakriteerinä on ollut yksinkertaisesti se, mistä Mavropoulos itse pitää. Hän kuuluu hyvin vauraaseen laivanvarustajasukuun. Kokoelman paisuminen vaatii avarampia näyttelytiloja. Omistajan mukaan sellaisia on jo rakenteilla.
Teksti Marko Mannila.
