Arkistokuva.
25.5.2018 13.45
Lapin liikennepoliisi valvoi omien työvuorojensa aikana maantieliikennettä ajotapavalvonnan keinoin perjantaista 18.5.2018 eteenpäin.
Valvonnassa poliisi keskittyi Rovaniemi-Kemi-Tornio akselille.
Poliisi mukaan kesän tulo oli luultavasti sekoittanut kuskien harkintakyvyn, koska huimat ylinopeudet olivat nimittäin totisinta totta.
Poliisin tiedotteen mukaan törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kertyi vuorojen aikana kolme kappaletta, jotka ylinopeuden ylityksinä tarkoittivat 148 km/h kahdeksankympin alueella, 166 km/h satasen alueella ja 162 km/h satasen alueella.
Vakavia piittaamattomuuksia puolestaan tuli jopa viisi kappaletta.
Tapaukset olivat ylinopeutta 150 km/h satasen alueella, 132 km/h kahdeksankympin alueella, 101 km/h kuudenkympin alueella, 109 km/h kuudenkympin alueella ja 151 km/h satasen alueella.
Lisäksi mopopoika keuli samalla nimikkeellä eli ajoi etupyörä ilmassa taajamassa muiden kulkijoiden seassa.
Edellä kerrotuissa tapauksissa kuskien ajokortit otettiin poliisin haltuun, todetaan tiedotteessa.
Lisäksi partiot tapasivat ajossa kortittomia kuskeja kaksi ja hoidettavaksi tuli tusinan verran sakkoja ylinopeuksista, joissa ylitykset olivat noin 30 – 40 km/h eri nopeusrajoitusalueilla.
Vaikka tähän tiedotteeseen on hankala keksiä mitään positiivista, niin ainakin kaikki edellä mainittujen tapausten kuskit olivat selvin päin!