Puolet Kamuxin uuteen Suomalaiset autokaupoilla -tutkimukseen vastanneista kertoo korona-ajan vaikuttaneen autoiluunsa siten, että he käyttävät omaa autoaan nyt mieluummin kuin ennen pandemiaa, todetaan Kamuxin tiedotteessa.
Sen sijaan harva kokee, että etätyöaika on merkittävästi vähentänyt heidän tarvettaan autolle.
Etenkin naiset ja vanhin, 65–70-vuotiaista koostuva vastaajaryhmä kokevat, että heidän halunsa liikkua omalla autollaan on merkittävästi kasvanut korona-aikana verrattuna aikaan ennen pandemiaa.
Vahvasti tätä mieltä on noin kuusi kymmenestä kummassakin vastaajaryhmässä. Sitä vastoin miesten ja kolmekymppisten keskuudessa halu omalla autolla liikkumiseen ei ole voimistunut samaa tahtia: heistä vain noin 40 prosenttia kokee samoin.
– Osa suomalaisista näyttää korona-aikana vähentäneen julkisilla kulkuvälineillä liikkumista, mikä ei yllätä. Iäkkäämpien korostuminen halussa käyttää omaa autoa on ymmärrettävää, kun miettii terveysalan ammattilaisten linjauksia ja ohjeistuksia suomalaisille, toteaa Kamuxin maajohtaja Ilkka Virtanen.
Etätyö ei ole vähentänyt auton tarpeellisuutta
Noin joka viides vastaaja (18 %) on ostanut tai aikoo varmasti ostaa auton välttyäkseen julkisilla liikkumiselta. Tämä on ollut suunnitelmana etenkin 18–24 -vuotiailla, joista 23 prosenttia kertoo toimivansa näin varmasti ja toiset 22 prosenttia melkoisella todennäköisyydellä.
Katso tästä muita koronavirusjuttuja.
Kaiken kaikkiaan auton tarve ei ole vähentynyt etätyöskentelystä huolimatta. Vain neljäsosa kaikista vastaajista kokee autotarpeen vähentyneen jossain määrin viimeisen vuoden aikana, kun taas peräti kuusi kymmenestä on vastakkaista mieltä. Mitä vanhempi vastaaja, sitä enemmän kokee tarvinneensa autoa korona-aikana.
– Työmatkat on yksi keskeinen liikkumisen tarve, mutta ei suinkaan ainoa. Omat ja perheen harrastukset ja asiointi hoituvat usein autolla. On hyvä muistaa, että joukkoliikenne ei myöskään pysty palvelemaan ihmisiä kaikkialla Suomessa. Etäisyydet asiointimatkoilla saattavat olla pitkät. Lisäksi suomalaiseen elämäntyyliin kuuluu mökkeily, mikä on tyypillinen auton käyttötarve myös. Etätyö mökillä on omien havaintojen mukaan lisääntynyt pandemian myötä, Virtanen kertoo.
Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.