Kamux Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja Tapio Pajuharju ovat yhteisesti sopineet, että Tapio Pajuharju jättää tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana tästä päivästä alkaen.
Kamux Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Juha Kalliokosken (55), joka on yhtiön perustaja ja on toiminut yhtiön operatiivisena johtajana (COO) ja konsernin johtoryhmän jäsenenä 1.3.2025 alkaen. Hän johti yhtiötä aiemmin toimitusjohtajana vuosina 2003–2023.
Terho Kalliokoski, hallituksen puheenjohtaja: ”Hallituksen puolesta haluan esittää kiitokset Tapiolle hänen merkittävästä panoksestaan Kamuxin liiketoimintojen kehittämisessä sekä toimitusjohtajan että hallituksen jäsenen roolissa. Toivotamme hänelle menestystä tulevissa tehtävissä.”
Juha Kalliokoski on toiminut myös yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2023 alkaen. Nimityksensä myötä Kalliokoski eroaa hallituksen jäsenyydestä ja hallitus jatkaa toistaiseksi kuusijäsenisenä.


