Poikkeustilanteen aikana moni auto on ollut normaalia pidempään paikoillaan joko kotona tai työpaikan pihalla.
Jotta auton käyttö pitkän varastoinnin jälkeen on taas turvallista ja miellyttävää, kannattaa kiinnittää huomio muutamaan tärkeään seikkaan, todetaan Fordin toimittamassa tiedotteessa.
Fordin jälkimarkkinointijohtaja Matti S Koponen suosittelee tekemään autolle perusteellisen kuntokartoituksen ennen kuin se otetaan taas käyttöön. Lue alta Matin vinkit!
- Tarkista, että auto on päällisin puolin kunnossa. Auto on hyvä pestä ja puhdistaa ennen käyttöä.
- Tarkista rengaspaineet ja vaihda kesärenkaat autoon viimeistään tässä vaiheessa. Paikallaan pitkään seisseen auton renkaat ovat saattaneet painua, eivätkä oikene heti. Siksi kannattaa ajaa aluksi varovaisemmin ja odottaa, kunnes renkaat lämmetessään taas oikenevat pyöreiksi. Jos autoa varastoidaan tosi pitkään, esimerkiksi vuoden, se olisi hyvä nostaa pukkien päälle.
- Tankkaa dieselauton tankki täyteen ennen pitkää varastointia. Tämä vähentää kondenssiveden tiivistymistä lämpötilan vaihdellessa. Jos sinulla on bensiiniauto, kannattaa ajaa tankki lähes tyhjäksi ja tankata auto vasta polttoaineen merkkivalon sytyttyä, jotta polttoaine saadaan vaihdettua tuoreeseen.
- Tarkista, että moottoritila on puhdas, eikä siellä ole käynyt esimerkiksi eläimiä. Tarkista myös kaikki nesteet ja moottoriöljy. Puhdista roskat raitisilmaritilöiden päältä.
- Jos auton akku on aivan tyhjä, keskuslukitus ei toimi eikä kauko-ohjaimella pääse autoon sisälle. Löydät ohjeet auton ovien avaamiseen mekaanisella avaimella ja konepellin avaamiseen omistajan käsikirjasta, joka kannattaa siis ottaa autosta ennen sen jättämistä seisomaan.
- Akku voi tyhjentyä auton ollessa pitkään paikallaan, varsinkin jos sitä ei ladata välillä. Tällöin tarvitaan apukäynnistys tai akku on ladattava. Täysin tyhjäksi päässyt akku saattaa vaurioitua, jolloin sen uusiminen voi olla tarpeen. Yli kahden viikon varastoinnissa kannattaa irrottaa akun miinuskaapeli ja ladata akkua kolmen kuukauden välein.
- Jätä ilmastointiventtiilit auki, jotta auto pääsee tuulettumaan. Jos sisäilma on ummehtunut, auto kannattaa tuulettaa, imuroida ja puhdistaa kunnolla. Tarvittaessa voi teettää auton sisätilojen otsonoinnin ja ilmastointilaitteen desinfioinnin. Raitisilmasuodatin kannattaa myös vaihdattaa huollossa. Kaikki epäpuhtaudet, hyönteiset yms. jäävät suodattimeen, ja puhtaan suodattimen läpi tulee raikasta ilmaa sisätiloihin. Saatavilla on myös tehokkaasti hajuja poistavat aktiivihiili-raitisilmasuodattimet sekä suodatin, joka suodattaa myös bakteerit ja virukset.
- Käytä ilmastointilaitetta varastoinnin jälkeen, jotta nesteet pääsevät kiertämään ja voitelemaan järjestelmän. Ilmastointia tulee muutoinkin käyttää aika ajoin, jotta se pysyy paremmin toimintakunnossa.
- Käsijarrun käyttö ei ole välttämätöntä. Mikäli auto on pysäköity tasaiselle pinnalle, sen voi pysäköidä vaihde päällä. Tällöin on hyvä käyttää turvallisuuden vuoksi renkaiden edessä kiiloja varmistamaan, että auto pysyy paikallaan. Jos auto pitää pysäköidä pitkäksi aikaa kaltevalle pinnalle käyttäen käsijarrua, se on täyden tehon varmistamiseksi hyvä vapauttaa ja kytkeä uudelleen parin viikon välein. Pitkäaikainen pysäköinti vaihtelevassa säässä käsijarru päällä voi aiheuttaa jarrukenkien liimautumisen kiinni jarrulevyyn. Tällöin saattaa liikkeelle lähdettäessä kuulua rysähtävä ääni, kun normaalitilanteessa käsijarrukengät irtoavat jarrulevystä liikkelle lähdettäessä huomaamatta. Testaa jarrujen toimivuus liikkeelle lähdettäessä.
- Voit jättää lasinpyyhkijät pystyyn varastoinnin ajaksi. Pitkään tuulilasilla kiinni olevat pyyhkijänsulat voivat juuttua lasiin kiinni tai pyyhkijänsulan kumi painua.
- Varastoinnin jälkeen on hyvä puhdistaa kaikki auton lasipinnat varastoinnin aikana kertyneestä pölystä. Erityisesti kannattaa huomioida tuulilasin sisäpinnan kunnollinen puhdistus.
– Mahdollisuuksien mukaan autolla olisi hyvä ajaa parinkymmenen minuutin lenkki muutaman viikon välein, jotta akku latautuu täyteen ja samalla koko auton tekniikka saa liikuntaa, toteaa Koponen.
– Autolla pitää ajaa kunnon lenkki niin, että moottori lämpenee täysin kuumaksi. Tällöin esimerkiksi pakoputkistoon palamisesta syntyvä vesi höyrystyy paremmin pois, sisätilat lämpenevät ja tuulettuvat sekä mahdollinen kosteus saadaan pois.
Pitkään kestäneessä varastoinnissa saatetaan vanhemmissa autoissa tarvita myös radion turvakoodi. Lisäksi auton muistissa mahdollisesti olevat kuljettajakohtaiset säädöt voivat hävitä.
Auton huolto-ohjelma kannattaa tarkistaa. Useimmiten huolto-ohjelmassa on ajettujen kilometrien lisäksi aikaraja, esimerkiksi vuosi, jonka sisällä huolto pitää viimeistään suorittaa, vaikka autolla ei olisi paljon ajettukaan.
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //