K-Lataus aktivoi RFID-maksamisen myös roaming-asiakkaille

K-Lataus palauttaa RFID-maksamisen myös roaming-lataajille tänään 12.6.2023. Roaming-asiakkaille RFID-tunnisteella maksaminen on ollut pois käytöstä kevään ajan. Jatkossa roaming-asiakkaille maksaminen onnistuu jälleen mobiilisovellusten lisäksi RFID-tunnisteella.

– Otimme huhti-toukokuun ajaksi RFID-tunnisteet pois roaming-käytöstä varmistaaksemme, että RFID-maksaminen on toteutettu sekä kansallisen ja EU-tason säädösten osalta oikeanlaisella tavalla. Nyt näköpiirissä ei ole, että RFID-maksamista roaming-asiakkaille tultaisiin säädöksin rajoittamaan, kertoo K-Autolla K-Latauksesta vastaava päällikkö Iiro Määttänen.

Säädösten lisäksi palautuspäätöstä vauhdittivat asiakastoiveet.

– Olemme saaneet runsaasti asiakastoiveita kevään aikana juuri roaming-lataajilta RFID-tunnistautumisen uudelleenaktivoimiseksi. Nyt kun tiedossa olevat säädökset eivät rajoita roamingin RFID-käyttöä, haluamme vastata asiakkaidemme toiveisiin. Useamman RFID-tunnisteen käyttäjän kannattaa varmuudeksi pitää tunnisteet toisistaan erillään ja K-Latauksen mobiilisovelluksesta voi myös varmistaa, että lataus alkoi valitun palvelun kautta, Määttänen lisää.

Jatkossakin helpoin tapa K-Latauksen käyttämiseen on K-Latauksen oma mobiilisovellus ja RFID-tunniste. Lisäksi K-Lataus-asemilla voi maksaa K-Latauksen roaming-kumppaneiden mobiilisovelluksilla ja RFID-tunnisteilla.

Yrityksille on tarjolla K-Latauksen oma yritystili, joka on sujuva tapa hoitaa tuotanto- ja työsuhdeautojen latauskäytöt ja -maksut. K-Latauksen kuluttaja-asiakkaat voivat lisäksi kerryttää latauksillaan Plussa-pisteitä.

K-Latauksen oman RFID-tunnisteen saa tilattua maksutta K-Lataus-sovelluksesta.

Edullisinta lataaminen on useimmiten K-Latauksen omille asiakkaille, ja K-Latauksen hinnat näkee aina K-Lataus-sovelluksesta sekä osoitteesta k-lataus.fi.

K-Latauksen asiakkaaksi voi rekisteröityä K-Latauksen nettisivuilla tai lataamalla mobiilisovelluksen sovelluskaupasta. Roaming-lataajien on hyvä tarkistaa ajantasainen hinta aina oman latausoperaattorin palveluista.

K-Latauksen asiakaskanta kasvaa vauhdilla. Lataustapahtumien määrä on yli kaksinkertaistunut viime vuodesta ja K-Latauksella on jo yli 100 000 suomalaista käyttäjää.

K-Latauksen verkosto on tuplaantunut vuodessa

Volkswagen ID.4 ja ID.5 -mallistoon erikoishinnoiteltu kampanjamallisto — ja lataussähköt kaupan päälle

Muutoksia Mercedes-Benzin me Charge -latauspalvelun hinnoitteluun

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän