Juuso Panttila (18v) taisteli pisteille viime viikonlopun Renault Clio CUP ESET V4 -sarjan molempina päivinä Brnon radalla Tšekissä.
Lauantaina Panttila ajoi toiseksi. Sunnuntaina sijoitus oli neljäs.
Juuso lähti sarjan päätösviikonloppuun pistetaulukon kolmantena. Suosikkiradalla tavoitteet olivat korkealla.
Lauantain ja sunnuntain kisalähdöt menivät Panttilalta nousujohteisesti. Varsinkin lauantain nousu toiseksi oli onnistuneen kisataktiikan tulos.
– Lauantain kisaan laadimme onnistuneen taktiikan. Tiesin, että edestäni starttaavilla olivat kuluneemmat renkaat kuin meikäläisellä, joten otin startin varman päälle ja ajoin rauhassa ilman yliyrittämistä renkaita säästäen. Loppukierroksilla muilla oli renkaat ihan lopussa ja nousin toiseksi aika helposti.
Loppupisteissä Panttila sijoittui kolmanneksi. Tulos on hyvä kun ottaa huomioon, että ensimmäinen kisaviikonloppu jäi häneltä kokonaan väliin korona-tartunnan takia.
Sarjan lopputulokset:
1. Filip Sandström 257
2. Erik Bertilsson 180
3. Juuso Panttila 132