Joonas Lappalainen kolmanneksi Ranskassa 4 tunnin kisassa


5.7.2018 10.00

Tammikuussa kauden avannut Joonas Lappalainen ajoi vasta kauden toisen kilpailunsa menneenä viikonloppuna Ranskalla Dijonin radalla.

Kyseessä oli V de V Endurance-sarjan 4 tunnin kilpailu.

Sarjassa ajetaan prototyyppi-autoilla, eli samanlaisilla kuin ennen juhannusta kilpailulta Le Mansin legendaarinen 24 tunnin kilpailu.

Lappalainen ajoi nyt kilpailussa Espanjaisessa Virage-tiimissä kahden muun kuljettajan kanssa.

Hyppääminen aivan uudentyyppiseen kilpa-autoon kävi yllättävän helposti. Lappalainen naputteli jo harjoituksissa tiimin toista autokuntaa nopeampia aikoja ja näin kohdalle osui aika-ajon ajaminen.

– Puolen tunnin aika-ajossa ensimmäiselle uudella sarjalla jäin kärjestä kolme sekuntia. Kilpailuinssi oli vaihdattanut autoon toisen keulan ja siinä oli eri aero setupit kuin harjoituksissa käytetyssä. Auto oli käsittämättömän aliohjaava. Toiseen kahden kierroksen vetoon vaihdettiin uudet renkaat ja toinen keula. Aika parani vain pari sekuntia, ja sillä olin vasta sijalla kahdeksan, kertasi Lappalainen aika-ajoa.

Lappalainen ajoi viimeisen jakson kilpailussa. Lappalainen hyppäsi rattiin kun sijoitus oli yhdeksäs.

Vajaan puolentoista tunnin ajosession alussa tuli heti turva-auto radalle ja tämä antoi mahdollisuuden suorittaa tankkaus turva-auton aikana.

Koko ajovuoron tasaista nopeutta ajanut Lappalainen toi autonsa maaliin sijalla kolme, ja se oli samalla tiimin ensimmäinen palkintokorokesija LMP3-luokassa.

-Hyvä kisa oli, ajoin alussa hiukan hiljempaa kuin muut renkaita säästellen. Lopussa kierrosajat pysyi samana, mutta olin edessä olevia lähes 3 sekuntia nopeampi, kertoi Lappalainen

Seuraavaksi edessä on ensi maanantaina siirtyminen armeijan leipiin.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän