Historian havinaa: Tulivuoren purkaus johti uudenlaisen kulkuneuvon keksimiseen

Karl von Draisin potkupyörän replica on esillä Berliinin tekniikan museossa. Kuva: CvB.

Kaikella ihmisen toiminnalla on taustansa – järkyttäviäkin sellaisia, kuten liikkumisella paikasta toiseen.

Entisaikaan, yli 200 vuotta sitten, ihmiset liikkuivat jalkaisin tai eläinten avulla joko ratsastaen tai vaunuissa istuen.

Useasti ihmisten elämään on vaikuttanut itsestä riippumattomat tapahtumat. Näin kävi vuonna 1815, kun Indonesiassa, sen Sambawa-saarella tapahtui valtava luonnon mullistus.

Katso tästä muita Historian havinaa -juttuja.

Historia kertoo Tambora-nimisen tulivuoren kuukausia kestäneestä purkauksesta. Sen vaikutus oli niin valtava, että siitä aiheutunut tuhkapilvi levisi Eurooppaan ja tuhosi lähes perusteellisesti viljasadon.

Kuva: CvB.

Hevosten teurastaminen oli dramaattinen selviytymiskeino

Saksassa viljasadon tuho oli niin perusteellinen, ettei ihmisille sen paremmin kuin hevosillekaan riittänyt syötävää. Sato oli heikko, kauran hinta nousi jatkuvasti, ihmisillä ei ollut enää mahdollisuuksia pitää ja ruokkia hevosia. Eikä itselläkään syötävää. Hevoset oli pantava pataan.

Rankka tilanne huolestutti saksalaista vapaaherraa nimeltä Karl von Drais. Jotakin ratkaisevaa oli keksittävä.

Oli siis pystyttävä korvaamaan siihenastiset kulkuneuvot, hevosenrattaat. Vaihtoehtoisen kulkupelin tuli täyttää myös toinen vaatimus, se ei saisi olla riippuvainen hevosen ruuasta.

Liikkumisen tunnetuin keinohan oli kävely. Se ei tyydyttänyt vapaaherraa, hän halusi vauhtia. Oli siis keksittävä jokin nopeampi tapa. Karl von Draisin ensimmäinen keksintö nelipyöräinen väline ei toiminut. Ongelma oli miten kävelyyn saataisiin vauhtia ilman hevosta?

Kuva: Wikipedia.

Mies, joka nosti ihmiset juoksemaan pyörillä

Aika usein ihmiselämässä vaikeudet ja jopa katastrofit panevat ajatukset uusiksi. Hevosilla liikkuminen oli pudonnut pois mahdollisuuksien joukosta. Mitenkä selviytyä eteenpäin? Ajatusta jaloin polkemalla ei niihin aikoihin vielä osattu kuvitella.

Tämän tilanteen vallitessa von Drais pohti, miksi ihminen ei voisi hevosen tapaan juosta. Hänen aivoissaan syntyi ajatus ihmisvoimin ilman polkimia liikkuvasta kahden pyörän varaan rakennettavasta kulkuvälineestä.

Tarvittiin siis kaksi pyörää sekä istuin potkijaa varten sekä mekanismi laitteen ohjaamiseen.

Laitteelle ei ollut edes varsinaista nimeä. Sitä pystyttiin vain kuvailemaan. Eräs tällainen ilmaisu oli: ”Kelkka ilman hevosia.”

Kuva: CvB.

Syntyi Laufmaschine – juoksupyörä. Ihmettelyä riitti, pysyikö se edes pystyssä?

Vapaaherran ratkaisu oli – ”potkuttelemalla” eli jalat oli pidettävä tasapainon säilymiseksi maassa. Lisäksi tarvittiin väline ohjata tällaista vempelettä. Sellaiseksi hän järkeili nivelillä liikuteltavaan etupyörään liitetyn T-kirjaimen muotoisen käsin käytettävän sarven.

Epäluulot von Draisin Laufmaschinen, juoksupyörän, suhteen hälvenivät. Sen todettiin kuljettavan postia hevosen nopeudella.

Keksinnön maine levisi ja kilpailijoita alkoi ilmaantua. Katovuosien jälkeen hevosia pystyttiin jälleen käyttämään, joten von Draisin keksintö alkoi unohtua. Ja kun ihmisen omaa lihasvoimaa olisi tarvittu, alkoi innostus juoksupyörän käyttöön hiipua.

Parin sadan vuoden aikana on ihmisten liikkumisessa tapahtunut suorastaan vallankumous. Jotkut historioitsijat toteavat von Draisin keksinnön olleen lähtölaukaus 1880-luvun moottorikäyttöisten (Daimler ja Otto) kulkuneuvojen syntymiselle.

Kuva: CvB.

Kunnianosoitus 200 vuotta jälkeenpäin

Suurille keksinnöille tunnusomaista on, että ne panevat aivot töihin ja ettei niiden arvoa ja merkitystä pystytä heti huomaamaan.

Saksalaisille von Draisin keksintö oli ilmeisesti ratkaisevan tärkeä. Siitä kertoo maan merkitys auton kehityshistoriassa. Se näkyi myös nyky-Saksan suhtautumisessa ja von Daisin arvostuksessa.

Karl von Draisin keksinnön kunniaksi julkaistu postimerkki.

Vuosi 2017 oli von Draisin keksinnön 200-vuotisjuhlavuosi. Sen kunniaksi lyötiin muistomitali ja julkaistiin postimerkki.

Musiikin puolella hänen keksintöään muisteltiin musikaalin ”Treibende Kratf” (Liikkeelle paneva voima) merkeissä, ensi-illassa 4.2.2017 sävelin ja näyttelijäsuorituksin.

Otteita Capitol Mannheim-teatterin musikaalista, sen toteuttamisesta sekä näyttelijöiden että kaupungin pormestarin kommentteja on nähtävissä YouTubessa.

Teksti: Usko Sipilä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here