Drifting: Juha Pöytälaakso voittoon Kuopion SM-osakisassa

Drifting SM-sarjan toinen osakilpailu kaudella 2022 ajettiin helteisissä tunnelmissa Kuopiossa, Heinjoen Moottoriradalla lauantaina 11.6. Kilpailun voittoon ajoi samalla pistetilinsä tällä kaudella avannut Juha Pöytälaakso.

Lajitteluissa nähtiin tällä kertaa peräti viisi 90 pisteen ylittäjää ja kaikki viisi kilpailijaa ajoivat neljän pisteen sisään toisistaan. Parhaiten suoriutui vasta viime vuonna SM-debyyttinsä tehnyt Jarkko Jylhä (FPDA), joka tyylitteli tauluun 95 pistettä.

Jylhän perässä seuraaviksi ajoivat 94 pisteellä Juhat Rintanen (Radalle UA) ja Pöytälaakso (FPDA), jotka ajoivat ensimmäiset lajitteluvetonsa tällä kaudella.

Turun osakilpailun aikaan Rintanen kisasi Irlannissa DMEC-sarjan osakilpailussa, Pöytälaakson taival Turussa sen sijaan päättyi jo heti ensimmäisessä lajitteluvedossa tekniikkamurheisiin.

Lajittelun viiden kärjen täydensivät Juha Koskiniemi (FPDA) 93 pisteellä ja Ville Kaukonen (LapUA) 92 pisteellä.

Pöytälaaksolle balsamia haavoihin

Lajitteluvoittaja Jylhä ei kuitenkaan kaaviossa päässyt juhlimaan, sillä matka tyssäsi jo TOP 16-vaiheessa Jiri Haapalaa (LapUA) vastaan. Haapalan matka sen sijaan päättyi TOP8:ssa tulokaskuski Kim Koskea (VUA) vastaan. Koski sai vastaansa TOP4:ään Juha Koskiniemen, joka eteni lopulta parista finaaliin.

Kaavion toisella puolella TOP8:ssa kohtasivat parit Juha Rintanen – Kristiina Aalto (LapUA) sekä Juha Pöytälaakso – Jonathan Hast (FPDA). TOP 4:seen etenivät Rintanen ja Pöytälaakso. Tästä parista lopulta finaaliin tiensä raivasi Pöytälaakso.

Pronssifinaalissa kohtasivat näin ollen Koski ja Rintanen, joista yllättäen vasta tällä kaudella SM-debyyttinsä tehnyt Kim Koski kairasi voiton ja otti näin uransa toisessa SM-kisassaan upeasti kolmannen sijan,

Finaalissa nähtiin siis kaksikko Juha Koskiniemi – Juha Pöytälaakso. Upean jännitysnäytelmän päätteeksi Kuopion kunkuksi kruunattiin Pöytälaakso, joka sai samalla balsamia avausosakilpailun haavoihin.

Drifting SM-sarjan kolmas osakilpailu on vuorossa 9.7. Kalajoen lentokentällä.

FPDA Drifting SM Kuopio 2022

Lajittelut TOP5:
1. Jarkko Jylhä 95p
2. Juha Rintanen 94p
3. Juha Pöytälaakso 94p
4. Juha Koskiniemi 93p
5. Ville Kaukonen 92p

Kokonaiskilpailu TOP5:
1. Juha Pöytälaakso
2. Juha Koskiniemi
3. Kim Koski
4. Juha Rintanen
5. Ville Kaukonen

Pistetilanne 2/6 osakilpailua TOP5:
1. Juha Koskiniemi 196p
2. Jonathan Hast 159p
3. Kristiina Aalto 128p
4. Juha Pöytälaakso 114p
5. Kim Koski 107p

Drifting SM -sarjan kausi 2022 sisältää kuusi osakilpailua.
Drifting on näyttävä ja vauhdikas autourheilulaji. Drifting-kilpailussa on tarkoituksena löytää kuljettaja, joka hallitsee parhaiten ajoneuvonsa käsittelyn muuttuvissa olosuhteissa, eri moottori- tai katuradoilla. Kilpailupäivänä tuomaristo osoittaa rata-alueen, jossa kilpailu tapahtuu, sekä kertoo lähtökohdat, mitkä kilpailijoiden odotetaan kilpailun aikana toteuttavan. Paras kilpailija on siis se, joka vallitsevissa olosuhteissa pystyy parhaiten esittämään niitä asioita, tekniikoita sekä taidokkuutta, joita tuomarit peräänkuuluttavat.
www.fpda.info

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän