Kolarikorjaamon Autoklinikan teettämä kyselytutkimus paljastaa, että suomalaisten autoilijoiden tee se itse -taidoissa on kohennettavaa, todetaan yhtiön tiedotteessa.
Autoilijoista vain vajaa puolet (47 %) osaa vaihtaa auton ajovalon polttimon. Uuden auton ostajista polttimon kertoo osaavansa vaihtaa 36 prosenttia, kun käytetyn auton ostajista toimenpide onnistuu 56 prosentilla.
– Osa varsinkin uudemmista autoista on sellaisia, ettei polttimoa edes saa vaihdettua ilman kunnollisia työkaluja ja tarvittavaa osaamista. Joskus toimenpide voi vaatia jopa puskurin purkamista. On tärkeää, että polttimon saa paikalleen oikeaan asentoon, jotta se valaisee oikein eikä häikäise vastaantulijoita. Jos polttimon vaihto tuottaa ongelmia, kannattaa auto viedä ammattilaiselle, sanoo tiedotteessa Janne Mouhu Autoklinikalta.
Rengaspaineiden tarkistaminen vähimmäistaito
Vastaajista 80 prosenttia osaa tarkistaa autonsa rengaspaineet. Naisten keskuudessa osuus (61 %) on reilusti pienempi kuin miesten joukossa (96 %).
– Rengaspaineet ovat merkittävä liikenneturvallisuustekijä, joten niiden tarkistaminen tulisi olla jokaisen hallussa. Liian matalat tai korkeat paineet voivat ääritilanteessa tehdä auton hallinnasta todella hankalaa. Väärät rengaspaineet myös todennäköisesti lisäävät sekä renkaiden kulumista että polttoaineen kulutusta. Omassa autossa käytettävät rengaspaineet voi tarkistaa käyttöohjekirjasta, Mouhu selvittää.
Paineiden tarkistus kannattaa tehdä säännöllisesti ja aina ennen pidempää ajomatkaa.
Kaapelikäynnistys vain harkiten
Kyselytutkimuksen perusteella kaikkein heikoimmin huoltotoimenpiteet ovat hallussa alle 35-vuotiailla. 55–65-vuotiaat puolestaan hallitsevat toimenpiteet parhaiten.
Sukupolvien välinen kuilu ilmenee kaikkein selvimmin auton kaapelikäynnistyksessä (antamalla virtaa toisesta autosta): alle 35-vuotiaista 36 prosenttia ja 55–65-vuotiasta 63 prosenttia kertoo hallitsevansa taidon.
Mouhun mukaan kaapelikäynnistys ei ole kuitenkaan suositeltava ensisijainen toimenpide.
– Etenkin uusille autoille kaapelikäynnistys on riski, jos sen tekee väärin. Pahimmassa tapauksessa se voi hajottaa auton. Jos auton akku purkautuu itsestään toistuvasti, siinä tai jossain sähkölaitteessa on jotain vikaa. Tällöin asia kannattaa tarkistuttaa ammattilaisella. Jos auto hyytyy tien poskeen, hyvä vaihtoehto on soittaa paikalle hinauspalvelu, Mouhu valottaa.
Autoilijan muistilista
Varsinkin ennen pitkää ajomatkaa autoilijan kannattaa selvittää vähintään:
- Miten auto tankataan tai ladataan
- Kuinka rengaspaineet tarkistetaan ja ilmaa tarvittaessa lisätään/vähennetään
- Mistä konepelti avataan
- Miten pissapoikaan lisätään nestettä
- Kuinka moottoriöljyn taso tarkistetaan