Autoilijoille tarjolla ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia pääsiäisliikenteessä

Keväällä aurinko paistaa matalalta ja aiheuttaa tuulilasiin häikäisyä ja heijastuksia. Naarmuinen ja huonokuntoinen tuulilasi pahentaa tilannetta ja kuluneet tuulilasinpyyhkijät naarmuttavat lasin pintaa entisestään, todetaan Autoalan tiedotuskeskuksen tiedotteessa.

Tuulilasin läpinäkyvyyden ja suojaavien ominaisuuksien lisäksi se on jo pitkään ollut osa ajoneuvon kantavaa korirakennetta ja autoilijoille tärkein informaatiokeskus, erittäin olennainen osa sekä aktiivista että passiivista turvallisuutta.

Näkyvyyttä heikentäneet tuulilasin puutteet ovat pahimmillaan myötävaikuttaneet kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien syntyyn.

Eri syistä heikentynyt läpinäkyvyys on liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana yhteydessä 35 kuolemaan johtaneen onnettomuuden syntyyn.

Näistä onnettomuuksista 20 johti jalankulkijan tai polkupyöräilijän kuolemaan.

Tarkistuksia kuudella paikkakunnalla

Auto- ja liikenneala haluaa muistuttaa autoilijoita tuulilasin merkityksestä liikenneturvallisuudelle. Autoalan insinööriopiskelijat tekevät palveluna autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia valituilla ABC-asemilla pääsiäisviikonlopun liikenteessä.

Tuulilasitarkistuksia tarjotaan kiirastorstaina 14.4., pitkäperjantaina 15.4. ja pääsiäismaanantaina 18.4.2022 klo 12-18 seuraavilla paikkakunnilla:

  • Hämeenlinna -> ABC Tiiriö
  • Lappeenranta -> ABC Viipurinportti
  • Lohja -> ABC Lohja
  • Oulu -> ABC Tupos Liminka
  • Raisio -> ABC Raisio
  • Tampere -> ABC Pirkkala

 

Kirkkaasti Turvallisin -tuulilasikampanja on Autoalan Keskusliiton, Saint-Gobainin, Autoliiton, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Onnettomuustietoinstituutin (OTI) yhteinen liikenneturvallisuuskampanja, joka on järjestetty jo useana vuonna. Kampanjalla lisätään autoilijoiden tietoisuutta tuulilasin kunnossapidon tärkeydestä. Tuulilasitarkastuksilla kerätään hyödyllistä seurantatietoa liikenteessä olevien autojen tuulilasien kunnosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here