Rattijuopumus säädettiin rangaistavaksi Suomessa tasan sata vuotta sitten 1.7.1926. Rangaistukset ovat muuttuneet vuosien saatossa, kuten myös ihmisten asenteet humalassa ajamista kohtaan, mutta päihtyneenä ajaminen on yhä vakava liikenneturvallisuusongelma. Liikenneturva on kampanjoinut säännöllisesti rattijuopumusta vastaan jo puolen vuosisadan ajan.
Rattijuopumus on pysynyt yhteiskunnallisena ongelmana läpi autoliikenteen historian. Ensimmäinen rattijuopumustapaus merkittiin tilastoihin vuonna 1907, kun humaltunut autonkuljettaja törmäsi Helsingissä lyhtypylvääseen ja loukkaantui.
Rangaistuksia on kiristetty mutta myös löysätty
Päihtyneenä ajaminen kiellettiin lailla tasan sata vuotta sitten vuonna 1926. Tarkkaa promillerajaa ei aluksi ollut, vaan arvio perustui havaintoihin. Rangaistuksia rattijuopumuksesta kiristettiin, ja 60-luvulla Suomen rangaistukset olivat jo länsimaiden ankarimpia. Tuolloin rattijuopumus olikin hyvin yleinen vankilatuomion syy.
Kiinteät promillerajat otettiin lainsäädännössä käyttöön 1977 ja samalla rangaistukset lievenivät. Perusmuotoisen rattijuopumuksen rajaksi asetettiin 0,5 promillea ja törkeän rattijuopumuksen rajaksi 1,5 promillea. Tänä päivänä törkeän rattijuopumuksen promilleraja on 1,2 promillea ja huumeilla on liikenteessä nollatoleranssi.
Rattijuopumusonnettomuuksia on edelleen liikaa
Sadan vuoden aikana rattijuopumuksen inhimilliset kustannukset ovat olleet suuret. Vielä 1990-luvun alussa vuosittain näissä onnettomuuksissa menehtyi yli 150 ihmistä. Rattijuopumusonnettomuuksissa menehtyneiden vuosittainen määrä on 2010-luvulta lähtien pysytellyt alle 60 henkilössä.
Vaikka kehitys on ollut myönteistä, yhä lähes 40 % kuolemaan johtaneissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa kuljettaja on päihtynyt. Varsinkin 2000-luvulla rattijuopumuksen kuva on muuttunut monimuotoisemmaksi. Alkoholirattijuopumusten rinnalle ovat tulleet yhä vahvemmin huumeet ja päihteiden yhteiskäyttö liikenteessä.
”Rattijuopumus ei ole yksiselitteinen ilmiö. Päihtyneenä rattiin saattaa tarttua kuka tahansa – vanhempi, nuori, ystävä, naapuri tai työkaveri, riippumatta iästä, taustasta tai asemasta. Osalle ihmisistä kyse on ajoterveyteen liittyvästä ongelmasta: päihderiippuvuudesta, johon tarvitaan hoitoa. Ongelmien puheeksi ottamista ja rohkeutta puuttua tarvitaan. Myös liikenneraittiutta edistäviä keinoja, kuten esimerkiksi alkolukon käyttöä, pitäisi Suomessa vahvistaa merkittävästi”, toteaa Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Marja Pakarinen.
Säännöllistä valistustyötä on tehty jo 50 vuotta
Asenteet rattijuopumusta kohtaan ovat tänä päivänä hyvin kielteisiä. Tähän on osaltaan vaikuttanut pitkäjänteinen valistustyö ja viestintä. Ensimmäiset kampanjat käynnistyivät jo 50-luvun alussa: Liikenneturvan edeltäjä oli yksi historian ensimmäisen liikenneraittiuskampanjan ”Ratissa raittiina” mahdollistaja.
Vuodesta 1976 lähtien liikenneraittiuskampanjointi on ollut säännöllistä ja työtä on tehty useiden tahojen kanssa yhdessä. Kampanjoiden teemat ovat vaihdelleet, mutta punainen lanka on säilynyt: päihtyneenä ajaminen ei ole koskaan hyväksyttävää. Iskulauseissa on korostettu selkeää päätöstä olla tarttumatta rattiin humalassa sekä vastuuta puuttua toisten aikomuksiin ajaa päihtyneinä.
”Rattijuopumuksen vastaista kampanjointia on tehty pitkään ja systemaattisesti, mikä näkyy myös asenteissa: nykypäivänä hyvin harva pitää humalassa ajamista hyväksyttävänä”, Pakarinen toteaa ja pohjaa tietonsa Liikenneturvan kyselytutkimuksiin vuosien ajalta.
Viesti on vuosikymmenten ajan pysynyt lopulta yksinkertaisena: jos ajat, et ota. Jokainen meistä myös kantaa vastuuta siitä, ettei päihtynyttä päästetä rattiin.
”Asenteisiin vaikuttamista ei voi lopettaa, sillä uudet sukupolvet tulevat liikenteeseen ja maailma muuttuu. Vaikka asenteet eivät ratkaise kaikkia ongelmia, ovat kielteiset asenteet ratkaisevan tärkeä pohja, jolle liikenneturvallisuustyötä ja ehkäiseviä toimia rakennetaan”, taustoittaa Pakarinen.
Alkoholi liikenteessä: Teemaraportti alkoholin vaikutuksen alaisena
ajamisesta ja siihen liittyvistä asenteista (2025) PDF
