Juha Salo ja kartanlukija Jarno Ottman nousivat rallin SM-sarjan pistejohtoon Jyväskylän SM-rallin jälkeen. Kaksikko keräsi kilpailusta täydet sarjapisteet pienistä teknisistä haasteista huolimatta.
Toisen kilpailupäivän aikana autossa havaittiin orastava kansitiivisteongelma, minkä vuoksi moottorin kuormitusta jouduttiin varotoimenpiteenä rajoittamaan. Tehojen alentamisesta huolimatta Salo ja Ottman hallitsivat kilpailua vakuuttavasti kellottamalla luokan pohja-ajan yhtä erikoiskoetta lukuun ottamatta.
Lue tästä Autotodayn tuoreimmat jutut.
Parhaimmillaan kaksikko jäi vain 0,7 sekunnin päähän SM2-luokan nopeimmasta erikoiskoeajasta. Valtaosan päivää Salon ja Ottmanin vauhti olisi riittänyt kamppailuun SM2-luokan kolmannesta tilasta oman luokan kärkitilan rinnalla.
Teknisistä haasteista kärsineen kilpailun päätteeksi voittomarginaalia toiseksi sijoittuneeseen Antti Haapalaan kertyi 1.39. Tuloksen myötä Salo nousi sekä rallin SM-sarjan että Master Cupin pistejohtoon ennen kauden ratkaisevia osakilpailuja.
– Oli mukava päivä, vaikka auto olisi mielellään juonut enemmän vettä kuin me huollossa. Vauhtia piti vähä rauhoittaa, mutta reitti oli hienossa kunnossa ja
ajamisesta pystyi nauttimaan. Tämä tuntui paikoin jo pieneltä Secto Rally Finlandilta.
-Näkyi, että reitin eteen oli todella tehty töitä. Todella hienot pätkät. Tämä kilpailu antoi varmasti hyvän fiiliksen sekä kilpailijoille että katsojille, Salo kiittelee.
SM Jyväskylä Rallin SM5-luokan tulokset:
1. Juha Salo 50.52,7 Toyota GR Yaris
2. Antti Haapala +1.39,5 Subaru Impreza WRX STi
3. Jarkko Hosike +1.48,6 Toyota GR Yaris
4. Arttu Karhumäki +5.07,7 Mitsubishi Lancer Evo X


