Kaikkea sitä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on keksinyt. Nyt tarjolla on Helsingin kaupunkiliikenteen kulkuvälineiden äänet tallenteina.
Pääkaupunkiseudun tunnelma syntyy silmissä, mutta yhtä vahvasti myös korvissa. Helsinki ei olisi kokonainen ilman raitiovaunun kolketta ja metrojunan virtaviivaista huminaa.
Metron ja ratikan äänimaisemat eivät voi olla herättämättä tunteita, ja siksi Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy tarjoaa sitä myös ambienssiäänitteen muodossa.
Kaupunkiliikenteen äänet -projekti koostaa eri raitiovaunu- ja metrojunamallien uniikit äänet kokonaisuudeksi.
Rauhoittumisen, nukahtamisen tai työskentelyn taustalle tarkoitetut ambienssiäänitteet ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. Joitakin tallennuksia joukkoliikenteen äänimaailmasta on jo tehty maailmalla, mutta nyt julkaistava Kaupunkiliikenteen äänet on kaiketikin lajissaan ensimmäinen Suomessa.
Kaupunkiliikenne on tallentanut niin nivelraitiovaunun, Artic-raitiovaunun kuin pian liikennöintinsä aloittavan pikaratikan äänimaailmaa sekä kaikkien metrojunien – vanhempien M100-, vuosituhannen alun M200- sekä uusimpien M300-sarjan junien – äänimaailmaa. Näistä jokainen on ulkonäkönsä lisäksi tunnistettavissa myös äänestä.
Äänitekokonaisuuteen kuuluu kuusi noin 10 minuuttista äänimaisemaa Kaupunkiliikenteen tuottamassa raideliikenteessä. Bonusraidassa päästään kuulemaan kiehtovaa ambienssia metroasemalta metrojunien saapuessa ja lähtiessä laiturilta.
Kaupunkiliikenteen ääniä pääsee kuuntelemaan Kaupunkiliikenteen kanavalta Spotifysta sanaparilla Kaupunkiliikenteen äänet sekä somekanavissa!
Kuuntelua varten pitää rekisteröityä Spotifyssa.
Lue myös: Suomessa pohjoismaiden suurin klassikkoautojen kesäjuhla
Lue myös: Mikä ihmeen ylijatkettu jalkakäytävä? Kuka väistää ketä?


