WRC: Roope Korhonen voittoputkessa Sardinian MM-ralliin

Ruotsin ja Portugalin MM-ralleissa selkeisiin WRC3-luokan voittoihin yltäneet Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja Anssi Viinikka jatkavat WRC3-luokan MM-kautta Italian Sardiniassa.

Ensimmäistä kertaa Välimeren saarella MM-rallia ajava kaksikko tavoittelee viikonlopun rallista kauden kolmatta WRC3-luokan ykköstilaa.

Rautio Motorsportin kaksikko tavoittelee kauden kolmatta WRC3-luokan MM-osakilpailuvoittoa yhtä monesta ajamastaan osakilpailusta. Kahden voiton myötä luokan MM-pistejohdossa ajava suomalaiskaksikko lähtee Sardinian sorateille luottavaisina. Portugalin MM-rallissa sairastunut ja sen takia kesän SM-ralliavauksen väliin jättänyt Korhonen on toipunut ajokuntoon

Korhonen ja Viinikka nousivat Ruotsin MM-rallissa ajetun WRC3-luokan voiton jälkeen MM-pistejohtoon. Kevään aikana MM-pistejohto vaihtui viidenteen sijaan, sillä Korhosen edellä pisteissä ajaneet kuljettajat olivat ehtineet kilpailla ennen Portugalin MM-rallia jo useammassa MM-osakilpailussa.

Rautio Motorsportin Ford Fiesta Rally3:lla kilpaileva kaksikko ajoi kauden toisen voittonsa juuri Portugalissa, jonka ansiosta suomalaiskaksikko otti uudelleen paikkansa luokan pistekärkenä.

Ensimmäistä kertaa Sardinian MM-ralliin osallistuva kaksikko tavoittelee kauden kuudennessa MM-osakilpailussa kolmatta voittoa. Korhonen ja Viinikka lähtevät reitille lähtönumerolla 65. Kaksikon lähtöpaikka reitille on 52. auto.

Sardinian MM-ralli

Sardinian MM-rallissa ajetaan kaikkiaan 19 erikoiskoetta ja 320,88 EK-km. Ralli käynnistyy torstai-iltana Olbiassa klo 19.05 yleisöerikoiskokeella (3,20 km).

Ralli jatkuu perjantaina klo 9.40, ja edessä on heti rallin pisin kilpailupäivä. Päivän ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta ja 138,04 EK-km. Ohjelmaan kuuluu muun muassa rallin pisin EK, kahdesti päivän aikana ajettava Monte Lerno – Sa Conchedda (49,90 km).

Lauantain ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta (133,62 km) ja rallin päätöspäivänä sunnuntaina vielä neljä erikoiskoetta (46,02 km). Kahdesti ajettava Sardegna (7,79 km) on rallin päättävä Power Stage -erikoiskoe, joka käynnistyy klo 13.15 Suomen aikaa.

WRC3-luokan MM-pistetilanne

1. Roope Korhonen (FIN) 50
2. Diego Junior Dominguez (PY) 37
3. William Creighton (IRL) 28
4. Tom Rensonnet (BEL) 28
5. Eamonn Kelly (IRL) 25
6. Toni Herranen (FIN) 22

WRC: Roope Korhonen nousi WRC3-luokan MM-kärkeen

WRC: Roope Korhonen nousi Ruotsissa WRC3-luokan kärkeen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän