6.1.2017 13.45
Ford on tehnyt laajoja tutkimuksia siitä, miten entiset ja nykyiset sähkökäyttöisten autojen omistajat käyttävät autoaan. Yhtiö on myynyt yli 520 000 hybridi- ja sähköautoa Pohjois-Amerikassa sitten vuoden 2005 ja 560 000 autoa globaalisti, todetaan Fordin tiedotteessa.
Tutkiessaan 33 000 Fordin hybridi- ja sähköauton omistajan tekemiä 58 miljoonaa yksittäistä matkaa, Ford on oppinut seuraavaa:
- 88 prosentilla asiakkaista päivittäinen ajomatka on ollut noin 96 kilometriä tai vähemmän. Ladattavia hybridejä on tankattu keskimäärin 1 090 kilometrin välein eli melko harvoin.
- Asiakkaat haluavat käyttää sähköä voimanlähteenä niin paljon kuin mahdollista, mutta toimintasäteeseen liittyvä huoli hälvenee ajan myötä, kun teknologia tulee tutummaksi.
- 80 prosenttia Fordin sähköisen auton omistajista lataa autonsa kerran päivässä ja 60 prosenttia illalla.
- Fordin sähköisten autojen omistajat ovat ladanneet autojaan yhteensä 9,4 miljoonana yönä.
Suurin osa Ford-sähköauton omistajista arvioi korvaavansa nykyisen autonsa uudella sähköautolla.
- 92 prosenttia akkukäyttöistä sähköautoa käyttävistä sanoo ostavansa seuraavaksi toisen akkukäyttöisen sähköauton.
- 87 prosenttia ladattavalla hybridillä ajavista haluaa seuraavaksi autokseen ladattavan hybridin.


