Ajoneuvon paikannuslaite paljasti autovarkaat

Kotimainen vedenkäsittelylaitteiden valmistaja ja yksityisten uima-altaiden toimittaja Aqua Nova Oy joutui jokin aikaa sitten pakettiautovarkauden kohteeksi.

Aqua Nova on kotimainen vedenkäsittelylaitteiden valmistaja ja uima-altaiden toimittaja. Toimituksia ja huoltotöitä varten heillä on käytössään useampi pakettiauto.

Eräänä maanantaina yrityksen työntekijät huomasivat kuitenkin yhden hyötyajoneuvon puuttuvan pihalta. Auto oltiin jätetty perjantaina toimiston pihaan, mistä se oli viety viikonlopun aikana. Auton lisäksi varkaat saivat useita työkaluja, jotka olivat autossa säilössä.

Aluksi Aqua Novalla ajateltiin auton olevan ajossa.

– Ajattelimme ensin, että auto on varmasti ajossa. Ryhdyimme soittelemaan työtekijöitä läpi ja melko nopeasti pystyimme toteamaan, että auto on varastettu, Mika Tiittanen, Aqua Novan toimitusjohtaja kertoo.

Kun toimistolla oltiin päätelty että auto on varastettu, ottivat he välittömästi yhteyttä poliisiin. Sen lisäksi he muistivat, että ajoneuvoon on asennettu Abaxin sähköinen ajopäiväkirja, joka toimii myös paikannuslaitteena.

– Kirjauduimme järjestelmään katsoaksemme, missä auto on liikkunut. Saimme nopeasti selville auton reitin ja sen nykyisen sijainnin. Lähetimme tiedot poliisille ja auto löydettiin sieltä, missä GPS-laite osoitti sen olevan.

Järjestelmä antoi paljon tietoa auton liikkeistä ja ajoreiteistä. Niiden perusteella pystyi päättelemään, mitä oli tapahtunut ja mitä autolla oli tehty. Tietojen avulla auto saatiin palautettua yrityksen haltuun.

– Saimme auton takaisin jo saman päivän aikana, mikä oli tietysti erinomaista.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän