GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajavat Espanjan MM-rallissa WRC3-luokan kärkipaikalla avauspäivän jälkeen.
Toksport WRT:n Škoda Fabia R5 Evolla kilpaileva kaksikko ajoi tasaisen kovaa ja varmasti koko päivän. Rallin yleiskilpailussa sijalla 11 ajavan Lindholmin johto toisena ajavaan Espanjan Pepe Lópeziin on 14,9 sekuntia.
Espanjan MM-rallin avauspäivän aurinkoiset ja jouheat asfalttitiet maistuivat GRX-tiimin Emil Lindholmille. Avauspäivän kuudelle erikoiskokeelle Lindholm kellotti kolme pohja-aikaa, kaksi kakkossijaa ja yhden kolmannen sijan.
Suoritus merkitsi WRC3-luokan kärkipaikkaa ja rallin yleiskilpailussa sijaa 11. Lindholmin vauhti rallin kaikista R5-autoista oli toiseksi nopeinta.
– Hyvä fiilis oli koko päivän. Paikoin päivät tiet olivat todella hienoja. Aika paljon tielle nousi likaa ja hiekkaa etenkin lähtöpaikallamme (31.), mutta huomenna lähtöpaikkamme on parempi. Saimme tänään myös edellä ajavaan kolmen minuutin lähtövälin, ja se auttoi paljon.
Lindholm sanoo, että mutkan takana vaanineet hiekkayllätykset eivät tehneet ajamisesta mukavaa.
– Silti tiet olivat tänään hienoja. Sai ajaa linjalla niin kuin rata-autoilussa. Tänään taisi olla aiemmasta rata-autoilukokemuksestani ensimmäisen kerran ralliurallani jotain iloa. Melko kivuttomasti ajat tänään tulivat. Mutkien takana likaiset kohdat vähän hätkähdyttivät. Kun ohjasi auton sisämutkan ajouraan niin sitä toivoi, että siinä urassa olisi pitoa.
Espanjan MM-ralli jatkuu huomenna kello 8.15. Toisen kilpailupäivän ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 117,54 km. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan päivän maaliin klo 19 jälkeen Suomen aikaa.
– Huomiset pätkät ovat hivenen tämän päiväistä teknisempiä ja jotain uusiakin osuuksia löytyy. Jatketaan samaan mallin hyvällä rytmillä eteenpäin, Lindholm toteaa.
Espanjan MM-ralli, Salou, WRC3 6/17 erikoiskoetta:
1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo 1:05:22.8
2. Pepe López – Borja Rozada (ESP) Škoda Fabia R5 Evo + 14.9
3. Kajetan Kajetanowicz – Maciej Szczepaniak (POL) Škoda Fabia R5 Evo + 15.2
4. Chris Ingram – Ross Whittock (GBR) Škoda Fabia R5 Evo + 40.6
5. Jan Solans – Rodrigo Sanjuan de Eusebio (ESP) Citroën C3 Rally2 + 59.4
Virallisesti Emil Lindholm ei ole kuljettaja vaan kartanlukija, näin lukee lähtölistassa.
40 REETA HÄMÄLÄINEN Driver
Co-Driver Emil LINDHOLM
SKODA
Fabia Evo
WRC3