13.6.2018 09.35
Etenkin kesällä moni koira tai kissa kulkee mukana automatkalla niin lomalle, näyttelyihin kuin muihinkin harrasteisiin.
Liikenneturva muistuttaa, että lemmikkiä kuljetettaessa pitää muistaa sekä eläimen että muiden matkustajien turvallisuus.
Lue myös tämä: Toimi näin, jos huomaat apaattisen koiran kuumassa autossa!
Moni suomalainen autoilee kesällä siten, että mukana kulkee myös perheen rakas lemmikki.
Liikenneturva kysyi* suomalaisilta koirien ja kissojen kuljettamisesta henkilöautossa joulukuussa 2017.
Kaksi kolmasosaa (66 %) vastanneista oli ylipäätään kuljettanut lemmikkiä autossa, ja tapoja raportoitiin monenlaisia, niin hyviä kuin huonojakin.
– Koira matkustaa turvallisimmin laadukkaissa turvavyövaljaissa, joissa on metalliset soljet ja joka on kiinnitetty auton turvavöihin metallisella kiinnikkeellä – mieluiten takapenkille. Myös kiinteästi farmariauton takatilaan kiinnitettävät metallihäkit voivat olla turvallisia, jos valmistajalla on tarjota luotettavaa tietoa metalliosien kestävyydestä, selvittää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen.
Kuljetushäkki auttaa kuljettajaa keskittymään ajamiseen, kun koira on omassa tilassaan. Kolarin tapahtuessa se ei kuitenkaan pidä koiraa paikallaan.
Onnettomuustilanteessa törmäysvoimat kohdistuvat koiraan, joka irti päästyään voi vahingoittaa myös autossa matkustavia.
– Lemmikin oma törmäysmassa rikkoo tällöin helposti kovamuoviset ja kankaiset häkit**. Eli kiinteästi autoon sijoitettu ja laadukas metallihäkki tai kunnollinen turvavyövaljas ovat ainoat tavat matkustaa turvallisesti koiran kanssa, tiivistää Taskinen.
Kyselyyn vastanneista joka kymmenes piti koiraa tai kissaa häkissä, joka oli penkillä ilman kytkentää. Osa kertoi lemmikkinsä matkustavan kokonaan irti matkustamotilassa. Hajavastauksia kertyi myös paikalle umpinaisessa takakontissa tai jopa kuljettajan sylissä.
– Kyse on lemmikin lisäksi myös muiden matkustajien turvallisuudesta. Parikiloisenkin koiran törmäyspaino on jo 50 kilometrin tuntinopeudella noin 40-kertainen. Kukaan tuskin haluaa tällaista punttia takaraivoonsa. Oikea matkustustapa kannattaa opettaa hauvalle jo pennusta pitäen, Taskinen vinkkaa.
Turvallisuus ja lemmikin hyvinvointi ensin myös kisa- ja näyttelymatkoilla
Kesällä on myös useita isoja koira- ja kissanäyttelyjä sekä muita kisoja, joihin lemmikkejä kuskataan autolla.
Lämmin sää tuo kesän tapahtumiin oman mausteensa: on huolehdittava siitä, ettei koira, kissa tai mikään mukaan eläin jää kuumaan autoon missään tilanteessa.
Viisi vinkkiä lemmikin turvalliseen kuljettamiseen
- Kytke koira tai kissa kunnollisilla turvavyövaljailla tai laita lemmikki laadukkaaseen ja kiinteästi autoon sijoitettuun metallihäkkiin.
- Eläin ei saa päästä häiritsemään kuljettajaa tai karkaamaan esimerkiksi ovea avattaessa.
- Umpinaisessa tavaratilassa ei saa kuljettaa eläimiä.
- Huolehdi, ettei lemmikki missään tilanteessa jää kuumaan autoon.
- Huolehdi lemmikin hyvinvoinnista matkan aikana – muista tarjota sillekin vettä.
Katso myös: Koiran kanssa liikenteessä -esite (pdf)
*Liikenneturva selvitti suomalaisten tapoja kuljettaa koiraa tai kissaa henkilöautossa joulukuussa 2017. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy. Yhteensä vastaajia oli 1530, joista autoilijoita oli 1212.
** Kovamuovisten ja kankaisten häkkien osalta tehtiin vuonna 2015 vertailu, jossa eräs automerkki ja amerikkalainen Center of Pet Safety -järjestö selvittivät valmistajien väitteitä häkkien kestävyydestä. Testin tulokset olivat varsin karuja, ja niitä voi katsella videoilta täältä.