8.6.2018 11.10
Verohallinnon tekemä uusi päätös verovuoden 2011 osalta on Nokian Renkaille myönteinen.
Verohallinto hyväksyi verovelvollisen oikaisuvaatimuksen ja on palauttanut yhtiön maksamat 59 milj. euroa yhtiölle. ’
Yhtiö vastaanotti lokakuussa 2017 Verohallinnon oikaisupäätökset verovuoteen 2011 liittyen. Oikaisupäätösten mukaan yhtiö on velvollinen maksamaan 59 MEUR, josta 39 MEUR on lisäveroja ja 20 MEUR veronkorotuksia ja korkoja.
Yhtiö kirjasi summan kokonaisuudessaan tilinpäätökseen ja tulokseen Q3/2017. Summa maksettiin marraskuussa 2017.
Yhtiö piti Verohallinnon oikaisupäätöstä perusteettomana ja haki marraskuussa 2017 siihen muutosta jättämällä oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakunnalle.
Koska verovuoden 2011 olosuhteet sekä Verohallinnon verotuksen oikaisujen perusteeksi esittämät perustelut vastasivat olennaisilta osiltaan verovuosien 2007-2010 olosuhteita, joista Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti 8.5.2018 (18/0166/1) yhtiön eduksi, Verohallinto katsoi, että yhtiön oikaisuvaatimus oli hyväksyttävä.