Uudenmaan eristys: Tämän aamun jonotusajat olivat pisimmillään noin 40 minuuttia

Ensimmäinen Uudenmaan liikkumisrajoituksen aikainen arkiaamu oli tarkistuspisteillä ruuhkainen, todetaan poliisin tiedotteessa.

Maanantaiaamuna 30.3.2020 Uudenmaan tarkastuspisteillä oli huomattavan paljon työmatkaliikennettä. Merkittävimmät ruuhkakeskittymät olivat kolmos- ja nelostiellä.

Jonoa kertyi enimmillään noin 40 minuuttia. Ruuhkat olivat pääsääntöisesti ohi aamuyhdeksään mennessä.

– Liikennettä oli maanantaiaamuna Uudenmaan rajalla liikaa. Työmatkailijoiden tulee aikaistaa liikkumistaan ruuhkien välttämiseksi. Poliisin viesti kansalaisille on edelleen se, että rajan ylitys tapahtuu vain välttämättömissä tapauksissa. Yksityisautoilua tulee välttää viimeiseen asti, painottaa ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista.

Sunnuntaina tarkastettiin melkein 20 000 ajoneuvoa

Uudenmaan maakuntarajan tarkistuspisteille sunnuntaina 29.3. saapuneiden ajoneuvojen kokonaismäärä oli 19 573. Niistä jouduttiin käännyttämään 397.

Junamatkustajia oli sunnuntaina 824, joista käännytettyjä oli 13.

Katso tästä muita juttuja Uudenmaan eristyksestä.

Maanantain vastaisena yönä ja maanantaiaamuna 30.3. kello 00.00-09.00 tarkistuspisteille saapui 14 474 ajoneuvoa.

Näistä ajoneuvoista käännytettiin keskiyön ja aamuyhdeksän välisenä aikana 24. Junaliikenteessä tavattiin 82 matkustajaa, joista yksi käännytettiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän