Tampereella kokeillaan liikennevalotietojen näkyminen kännykässä

25.11.2017 21.15

Tampereella autoilevien käyttöön on kehitetty mobiilisovellus, joka välittää reaaliaikaista tietoa liikennevaloista ja katuverkon häiriötilanteista, kuten ruuhkista.

Sovellus myös kertoo kuljettajalle optimaalisimman ajonopeuden liikennevalo-ohjatun liittymän vaikutusalueella. Mobiilisovellukselle haetaan nyt testaajia.

Tavoitteena on tuottaa autoilijalle riittävän tarkkaa, luotettavaa ja reaaliaikaista tietoa, jonka avulla kuljettaja pystyy sovittamaan ajonopeutensa siten, että pysähtymisaika liikennevaloissa jää mahdollisimman lyhyeksi.

Reaaliaikaisten häiriöviestien avulla kuljettajalle välitetään tieto mahdollisista ruuhka- ja häiriötilanteista katuverkolla. Näin pystytään parantamaan liikenteen sujuvuutta ja pienentämään päästöjä polttoaineen kulutuksen laskiessa.

Sovellus on nimeltään GLOSA (Green Light Optimized Speed Advisory). Sitä on jo aiemmin testattu Tampereella muutamassa risteyksessä vuonna 2016, mutta nyt järjestelmää on laajennettu 18 risteykseen eri puolilla kaupunkia.

Glosa-sovellus ilmoittaa käyttäjälle liikennevalojen reaaliaikaisten tilatietojen lisäksi lähimmän tiesääaseman ilmoittaman tienpinnan lämpötilan ja varoittaa tarvittaessa liukkaasta kelistä, ruuhkasta, lähestyvästä tietyöstä ja liikennevaloristeystä lähestyvästä hälytysajoneuvosta.

– Glosan kaltaisilla sovelluksilla pystymme tarjoamaan tienkäyttäjille reaalikaista tietoa Tampereen katuverkon tilanteista sekä samalla palvelu tarjoaa kuljettajalle mahdollisuuden optimoida omaa ajokäyttäytymistä liikennevalojen tilatietojen mukaan, kertoo projektipäällikkö Mika Kulmala Tampereen kaupungilta.

Sovelluksen käyttäminen on tehty mahdollisimman helpoksi, eikä se vaadi käyttäjältä käynnistämisen jälkeen mitään toimia.

Sovellus näyttää liikennevalojen tilatietoja vain liikennevaloristeystä lähestyttäessä, muutoin sovellusnäkymässä on nähtävissä vain sen hetkinen nopeus ja tienpinnan lämpötila. Ruuhka- ja tietyövaroitukset esitetään aina kun niitä on.

Sovellus vaatii toimiakseen Android-laitteen ja Google Play-sovelluskaupan tunnukset. Testaajaksi voi ilmoittautua lähettämällä viestin osoitteeseen glosa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!