Suomi menestyy varsin hyvin sähköpotkulautailun turvallisuudessa

Sähköpotkulautayhtiö Voin tuoreesta turvallisuusraportista käy ilmi, että Suomi menestyy varsin hyvin sähköpotkulautailun turvallisuudessa.

Voin tilastojen mukaan Suomessa onnettomuustaajuus miljoonaa kilometriä kohden on 2,76 vakavaa onnettomuutta, kun esimerkiksi eurooppalainen keskiarvo on 5,45.

Voin turvallisuustilastojen mukaan Suomi lukeutuu Euroopan maihin, joissa sattuu vähiten sähköpotkulautaonnettomuuksia. Tilastot perustuvat sähköpotkulautayhtiö Voille raportoituihin onnettomuuksiin tarkastelukaudella 2021–2022.

Suomessa raportoitiin 2,76 vakavaa onnettomuutta miljoona ajettua kilometriä kohden.

– Suomi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa sijoittuu vertailussamme turvallisuuden suhteen parhaiten menestyvien maiden joukkoon. Parannettavaa on edelleen meilläkin, mutta onnettomuustrendi on Suomessa edelleen laskeva, Voin yhteiskuntasuhteista vastaava Hannu Oskala kommentoi.

Suomen ja Pohjoismaiden hyvää menestystä selittää Oskalan mukaan kaksi asiaa.

– Pohjoismaiden hyvä pyörätieverkosto on yksi syy siihen, että meillä onnettomuuksia tapahtuu muuta Eurooppaa vähemmän. Toinen selittävä tekijä on se, että sähköpotkulaudat ovat olleet meillä jo usean vuoden käytössä ja niiden käyttöön on totuttu, Oskala pohtii.

Goethe-yliopistossa vuonna 2022 tehty tutkimus tukee Oskalan pohdintaa. Kuuden maan, mukaan lukien Suomen, onnettomuustilastoihin perehtyneessä tutkimuksessa havaittiin, että sähköpotkulautaonnettomuuksia tapahtuu muita harvemmin kaupungeissa, joissa on hyvä pyörätieverkosto.

Haaste päihtyneenä ajo

– Suomessa yksi haasteista on edelleen päihtyneenä ajo. Tähän tulisi lainsäädännöllä puuttua, mutta omalta osaltamme pyrimme estämään sitä sovelluksemme reaktiotestillä. Sen teko on saanut monen käyttäjän luopumaan ajosta päihtyneenä, Oskala kertoo.

Oskala nostaa Pohjoismaisista kaupungeista esiin hyvänä esimerkkinä Oslon, missä sähköpotkulautailun turvallisuutta on saatu selvästi parannettua yhteistyössä kaupungin kanssa.

– Oslossa sähköpotkulautatoimijoiden määrää on säädelty laatuun perustuvien kilpailutusten ansiosta. Sen ansiosta operaattorit ovat tuoneet juuri Norjaan ensimmäisten joukossa uusimmat teknologiset innovaatiot, joiden avulla voidaan hillitä esimerkiksi katukäytävillä ajamista. Suomen nykyinen toimintaympäristö ei vastaavaa tällä hetkellä mahdollista, Oskala sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän