Suomen ensimmäinen DS-myymälä avataan syksyllä pääkaupunkiseudulla

Citroën DS 60 vuotta.

21.8.2018 22.45

Suomen ensimmäinen DS-myymälä ja lajissaan Euroopan suurimpia, avautuu syksyllä pääkaupunkiseudulla samalla kun keväällä lanseerattu DS 7 Crossback saapuu Suomeen.

Yksi auto aikaansai suoranaisen sensaation Pariisin autonäyttelyssä vuonna 1955. Kyseessä oli Citroën DS.

Citroënin valmistama DS oli 1950-luvulla sekä ulkonäöltään että tekniikaltaan sensaatio, auto, jollaista ei ollut koskaan ennen nähty. Se oli aikalaisiinsa verrattuna muodoiltaan edistyksellinen ja tekniikaltaan ainutlaatuinen auto.

Auton perusrakenne koostui teräksisestä korikehikosta, jonka ympärille muotopellit oli kiinnitetty muutamin pultein. Kaasunestejousitus tarjosi ennen kokemattoman matkustusmukavuuden ja automaattisesti vakiona pysyvän, kuljettajan säädettävissä olevan maavaran.

DS oli odotettu ja haluttu uutuus myös Suomessa. Ensimmäisen DS:n Suomeen tuloa juhlittiin runsaat 62 vuotta sitten, toukokuussa 1956. Ensimmäiset DS-mallit päätyivät monenlaisiin tehtäviin, yritysten edustusautoiksi ja tyylikästä muotoilua arvostaville tai poikkeuksellista mukavuutta autoltaan hakeville.

DS nykyään itsenäinen merkki

DS herätettiin uudelleen henkiin 1.6.2014, samalla kun sille asetettiin kunnianhimoiset tavoitteet: ranskalaisen autoteollisuuden paluu premium-luokkaan. Vuonna 2015, kun DS lanseerattiin uudelleen, vietettiin alkuperäisen DS:n 60-vuotisjuhlia.

Geneven autonäyttelyssä 2015 julkistettiin brändin uusi slogan: ”DS AUTOMOBILES, SPIRIT OF AVANT-GARDE” eli ”DS, AVANTGARDE-HENKEÄ”.

Nyt myyntiin tuleva DS7 Crossback on ensimmäinen toisen sukupolven DS, joka aidoimmillaan edustaa ranskalaista luksusta ja perinteitä tässä päivässä.

DS-mallisto tulee laajenemaan ja joka vuosi tullaan näkemään uusi tuote. 

PSA:n teknisenä edelläkävijänä DS:n tulevaisuus tulee pitämään sisällään sähköiset versiot, hybridit ja täyssähköautot ja niistä tulee merkittävä osa mallistoa. todetaan DS:n tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here