SDP:n Seppo Eskelinen: Kevytautot parantavat liikenneturvallisuutta

Kuva: SDP.

Euroopan komission on antanut Suomelle huomautuksen tulevasta kevytautoja koskevasta lainsäädännöstä.

Lain tarkoituksena on korvata nykyiset mopoautot rajoittimella varustetuilla henkilöautoilla, joiden maksiminopeus olisi enintään 60 kilometriä tunnissa ja joita saisivat kuljettaa 15-17 vuotiaat.

Eduskunta on hyväksynyt lain viime joulukuussa ja sen on tarkoitus astua voimaan ensi marraskuussa.

– Komissio on kiinnittänyt huomiota kevytautojen turvallisuuteen niiden mopoautoja suuremman painon ja rajoittimen tekniikan kanssa, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd). Näiden takia ei koko lakia tule kuopata vaan löytää yhdessä ratkaisu, jossa esimerkiksi rajoittimen tekniikan parempi huomioiminen ja ajo-opetustuntien lisääminen nuorille parantaisivat liikenneturvallisuutta ja lisäisivät vastuullista liikennekäyttäytymistä.

Kevytautot lisäisivät selvästi liikenneturvallisuutta nykyisiin mopoautoihin verrattuna.

Mopoautojen kevyt rakenne ei juuri suojaa kuljettajaa eikä matkustajia onnettomuustilanteissa. Monet perheet ovat jo tulevan lain perusteella tehneet hankintoja kevytautoihin liittyen.

– Varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa pitkien välimatkojen vuoksi kevytautot helpottaisivat perheiden ja ikäihmisten arkea ja elämisen mahdollisuuksia, asiointia ja koulussa käyntiä. Mopoauto on myös usein vaarallinen maaseudun huonokuntoisilla teillä, Eskelinen päättää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

2 KOMMENTIT

  1. Kansanedustaja on täysin oikeassa sanoessaan että kevytauto on turvallisempi. Sisältää monenlaista turvatekniikkaa ja vankan korin. Samanlainen hitaasta ajoneuvosta varoittava kolmio kuin kevytautossa on myös laitettavissa kevytautoon. Mopoauto on heiveroinen rakenteeltaan ja vaarallinen kolaritilanteessa. Samoilla liikennesäännöillä kuitenkin pelataan. Eduskunnan päätös kevytautoista on hyvä ja pidettävä voimassa EU:n asiantuntemattomista varoitteluista huolimatta. Elekroninen nopeudenrajoitin on helppo rakentaa niin että sen peukalointi on mahdotonta, on turha epäillä sitä.

  2. Ja Höpöhöpö… Ajatelkaa kevytauto köröttelee 60 km/h 80 nopeusrajoitus alueella, takana jono joka ei pääse ohittamaan koska vastaan tulee myös katkeamaton jono.. pinnat alkaa käryämään ja sitten lähdetään uhkarohkeisiin ohituksiin, – niistä ne surullisemmat kolarit tulee, näin tulee valitettavasti käymään. tilanteita on nähty ..valitettavasti.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here