Roope Korhonen palkintopallille Itävallan Herbst Rallissa!

Roope Korhonen osallistui Itävallan Dobersbergissä ajettuun Herbst Ralliin yhdessä kartanlukijansa Anssi Viinikan kanssa.

Italialaisen P.A. Racingin Skoda Fabia Rally2:lla kilpaillut kaksikko ajoi lopputuloksissa luokan kolmanneksi, edelle ehtivät Adrien Fourmaux ja Nicolas Ciamin.

Heti päivän ensimmäisellä kahden erikoiskokeen lenkillä Korhonen kellotti vakuuttavat ajat vasta uransa toisessa asfalttirallissa.

-Lähti jopa paremmin liikkeelle, kun odotettiin. Kyllähän sinne jää helppoja sekunteja, mutta toisaalta on ollut tilanteitakin, että siinä mielessä ollaan tyytyväisiä tähän, kommentoi Korhonen päivän ensimmäisellä huoltotauolla.

Seuraavalla lenkillä Korhonen nousi jopa luokan toiseksi Ciamin sorruttua lievään ulosajoon. Toisella ajokerralla tielle noussut sora aiheutti omat haasteensa, mutta oppimielessä matkassa ollut Korhonen hallitsi olosuhteet hienosti ja oli päivähuollossa luokassaan toisena 26,1 sekuntia Fourmauxia perässä.

Päivähuollon jälkeisellä erikoiskokeella Korhonen kärsi hieman aikatappiota. Brunn – Pfaffenslagin erikoiskokeella ajettiin sama osuus kahteen kertaan ja järjestäjä lähetti autot uudelleen erikoiskokeelle, kun edellinen oli suorittanut osuuden.

Tässä yhteydessä Korhonen kärsi muutaman sekunnin tappion, mutta onnistui jälleen seuraavalla kellottaen kolmanneksi nopeimman ajan jääden 4,8 sekuntia Ciamin ajasta.

Päivän viimeisellä lenkillä Korhonen jatkoi hyviä suorituksia ajaen kaksi kertaa kolmanneksi. Kärkikuljettajiin verraten vähäisellä asfalttikokemuksella vauhti oli hyvää. Parhaimmillaan Korhonen kärsi aikatappiota n. 0,3 sekuntia ajettua kilometriä kohden. Lopputuloksissa Korhonen oli luokan kolmas ja tyytyväinen päivän antiin.

-On kyllä hyvä fiilis! Olosuhteet olivat lopulta ehkä vähän helpommat, kun odotettiin ja sitä kautta riskiä ja vauhtia oli helpompi nostaa. Eihän siinä isoa eroa jäänyt kärkeen, tosi hyvä kenraali. Keski-Euroopan rallista tulee varmasti astetta vaikeampi, siellä on tärkeää saada kilometrit talteen, mutta kyllähän meillä toisaalta vauhtikin näyttää riittävän, myhäili Korhonen rallin maalissa.

Keski-Euroopan MM-ralli alkaa 26.10.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän