Rallin SM-sarja päättyy viikonloppuna Lempäälässä

Juha Salolla on vielä mahdollisuus mestaruuteen.

28.9.2017 15:55

Ralli SM-sarjan ratkaisut ajetaan tulevana viikonloppuna Pirkanmaalla Lempäälässä. 

Kaksipäiväisessä finaaliosakilpailussa on jaossa puolitoistakertaiset SM-pisteet, joten SM2-luokkaa lukuun ottamatta suomenmestarien nimet selviävät vasta lauantai-iltana kilpailun maalissa Lempäälässä.

Ralli starttaa RealParkista perjantaina 29.9. kello 18.  Puoli tuntia myöhemmin, alkaen klo 18.31 käynnistyy ensimmäinen erikoiskoe viereisen kauppakeskus Ideaparkin eteläpäädyn pysäköintialueella sekä sen tiestöllä.

Ralli käsittää 10 erikoiskoetta, 120 EK-km:iä, 3 erikoiskoetta perjantaina ja 7 lauantaina.

Lyhyen Ideaparkin EK:n jälkeen siirrytään perjantai-illan jo hämärtyessä metsän siimekseen. Metsässä ajetaan kaksi vauhdikasta erikoiskoetta, Latomaa ja Kaikunkulma, yhteensä runsaat 22 kilometriä.

Yötauolle tullaan RealParkiin, josta matka jatkuu lauantaiaamuna alkaen kello 9.00. Karavaanin kantaan liittyvät myös lyhemmän reitin, EK:t 4 – 8, ajavat niin sanotut nuotittamattomat luokat.

Lauantaina ajetaan takavuosien Jyväskylän Suurajon reittejä. Aluksi hieman pitkä siirtymä, sitten Ekojärvi, Onkemäki, Savo ja kahdesti Uskila. Valkeakoskella ajetaan Säterin Kihara.

SM1-luokan toiselta sijalta finaaliralliin starttaava Hannu´s Senior Rally Teamin Juha Salo hakee päätöskisasta uransa yhdettätoista mestaruutta. Luokan mestaruustaistelussa ennakkoasetelma on se, että Salon voittaessa hän on mestari, mikäli SM1-luokan pistejohdossa ajava Teemu Asunmaa jää neljänneksi tai tätä heikommalle sijalle.

Mestaruudesta taistelevat Salo ja hänen kartanlukijansa Jarno Ottman starttaavat reitille Asunmaan perään. Kärkikaksikko avaa reittiä, kun Asunmaa ajaa lähtönumerolla 1 ja Salo numerolla 2.

Aikataulu

Kilpailun lähtö osa 1: pe 29.9. Kilpailukeskus RealPark
Osan 1 reitiltä huoltoon tulo: alkaen pe 29.9. klo 20.55 (ennakko vapaa) RealPark
Kilpailun lähtö osa 2: la 30.9.klo 9.00 RealPark
Huolto: la 30.9. alkaen klo 11.45 RealPark
Huolto/kokoomatauko: la 30.9. alkaen klo 14.45 RealPark
Kilpailun maali: Nuotittamattomat lisäluokat la 30.9. alkaen klo 17 RealPark
Kilpailun maali SM- ja Cup-luokat+ muut nuottiluokat: la 30.9. alkaen klo 18.30 RealPark
Yleisö EK:t: EK 1 Ideapark, Lempäälä, pe 29.9. klo 18.31, ohjelmaa alkaen klo 16, EK 8 Säterin Kihara, Valkeakoski, la 30.9. klo 14
Rallipassit, hinta 25 €

rallism.fi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän