Rallin junioreiden SM-sarja päättyy Riihivuori Ralliin

Henri Hokkala on kerännyt eniten pisteitä.

21.9.2017 20.55

Rallin Suomen juniorimestaruussarjan 2017 viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuun 23. päivänä Muuramessa Riihivuori Rallin merkeissä.

Jyväskylän UA isännöi sarjan viidennettä osakisaa, jossa tuttuun tapaan sarjansa päättävät myös Nuorten Cupin, Naisten Cupin sekä Rally Trophyn kilpailijat.

Riihivuori Rallin kilpailukeskus on Muuramessa Hiihtokeskus Riihivuoressa, Riihivuorentie 313.

Erikoiskokeita ajetaan vain neljä, joilla on yhteispituutta noin 70 km. Koko reitin pituus on 166 km.

Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille hiihtokeskuksen alueelta klo 12.01 ja maaliin kilpailijoita odotellaan samalle alueelle noin klo 17:n paikkeilla.

Huoltotauko, joka alkaa noin klo 14, on myös hiihtokeskuksessa.

Junioreiden SM-sarjassa ei ole enää ikärajoitusta, ainoastaan kilpailukokemuksen määrä ratkaisee. Kilpailijat keräävät SM-pisteitä luokittain, voitosta saa 15 ja seuraavista sijoista 12–10–8–6–5 jne.

He saavat myös menestyspisteitä luokan lopullisen osallistujamäärän perusteella (6-5-4-3-2-1). Loppupisteisiin kilpailijoille lasketaan neljän parhaan kilpailun tulos.

Pistetilanne osakilpailun 4/5 jälkeen (Top10):
1. Henri Hokkala AL Tikkakoski luokka 4 Honda 63 pistettä
2. Riku Rantasalo Raision UA lk 2 VW 59 pistettä
3. Aleksi Korhonen Suonenjoen UA lk 3 Opel 57 pistettä
4. Teemu Kuusinen AL Tikkakoski lk 3 Toyota 54 pistettä
5. Tuomo Vanhala Hyvinkään UA lk 1 Ford 53 pistettä
6. Tommi Mäkinen Europan Speed and Rally Club lk 1 Nissan 49 pistettä
7. Toni Tuominen Lohjan UA lk 3 Citroën 47 pistettä
8. Joonas Lehtola Laihian UA lk 4 Opel 45 pistettä
9. Markus Latvanen Pertunmaan UA lk 2 Nissan 37 pistettä
10. Tomi Hämäläinen Laukaan MM lk 4 BMW 36 pistettä

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here