Rallimuseon ystävien Suurajot kerää sunnuntaina rallilegendat Kangasalle!

Historian ensimmäinen Rallimuseon ystävien Suurajot -tapahtuma järjestetään sunnuntaina 15. toukokuuta klo 12:00-17:00 Mobilian piha-alueella Kangasalla.

Kysymyksessä on perinteiseksi rakennettava rallia kunnioittava kokoontumistapahtuma, jonka ohjelmassa on muun muassa tunnettujen huippurallikuljettajan ja heidän alkuperäisten ralliautojensa rauhallinen näytösajo ja haastattelut.

Esillä on useita rallimuseon näyttelyn ulkopuolisia ralliautoja sekä eri merkkikerhojen aarteita. Timo Pulkkinen tekee haastatteluja pitkin päivää ja näytösajo toteutetaan kolme kertaa päivän aikana, joten paikalle voi saapua oman aikataulun mukaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Rallimuseon ystävien Suurajojen haastatteluihin ja näytösajoon on alustavasti lupautunut alkuperäinen Flying Finn Rauno Aaltonen, joka ajaa tapahtumassa rallimaailmanlegendaa, tehtaan alkuperäistä Mini Cooperia.

Kyseisellä yksilöllä Timo Mäkinen voitti muun muassa Jyväskylän Suurajot vuonna 1965.
Kyösti Hämäläinen esittelee ja ajaa tapahtumassa kymmenen SM-kullan Ford Escort RS 2000 ralliautoa.

Jari-Matti Latvala tuo museostaan Rallimuseon puolelle ex-MarcusGrönholmin Toyota Celica ST185 4WD Turbo -tehdasauton.

Timo Mäkelä nähdään näytösajossa hänen 1980-luvun alkuvuosilta tutun Talbot Lotuksen ratissa yhdessä kakkosohjaajansa Kalevi Pälven kanssa.

Tapahtumassa paljastetaan myös näyttävä Audi-ralliautokokoelma. Koko ralliautoilun nelivedolla mullistaneen Audin taipaleesta 1980-luvun arvoralleissa kertoo Audilla itse kilpaillut ja tiimin testikuljettajana toiminut Lasse Lampi.

Tapahtumassa esitellään lisäksi Juha Kankkusen alkuperäinen Ford Escort RS 2000, jolla rallin nelinkertainen maailmanmestari ajoi uransa ensimmäisen MM-rallin Jyväskylän Suurajoissa 1979.

Päivän mittaan toisensa tapaavat vuosikymmenien aikana rallissa toimineet kuljettajat, kakkosohjaajat, mekaanikot, kilpailun toimihenkilöt ja rallikatsojat. Kaikki ralliautoilusta kiinnostuneet ovat tervetulleita kokoontumistapahtumaan.

Rovanperän Toyota Rallimuseoon

Tapahtumassa yhteydessä Rallimuseon puolella esillä on ensi kertaa Kalle Rovanperän Toyota Yaris WRC2017. Kysymyksessä on autoyksilö, jolla rallin MM-sarjaa johtava suomalaiskuljettaja voitti viime vuonna Viron MM-osakilpailun.

Rovanperän Toyota Yaris WRC on Rallimuseon 2022 näyttelyn ehdoton vetonaula. Voittaja-auto on nähtävissä ensimmäistä kertaa koskaan Toyota Gazoo Racingin toimintojen ja toimitilojen ulkopuolella.

Auto on esillä Rallimuseossa ensi kevääseen asti.

Rallimuseon ystävien Suurajot

Nostalginen vuosittainen Mobilian piha-alueella Kangasalla järjestettävä ralliväen kokoontumistapahtuma. Sunnuntaina toukokuun 15. päivä 2022 klo 12:00–17:00 toteutuu ensimmäinen koronan takia viime vuoden elokuulta siirretty tapahtuma. Jatkossa tapahtuma järjestetään vuosittain Mobilian museon piha-alueella elokuun viimeisenä sunnuntaina. Tänä vuonna historian toisen Suurajot-tapahtuman päivämäärä on 25.8.2022.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here