Rallicross: Rengasrikot pilasivat Niclas Grönholmin Ruotsin viikonlopun

2.7.2018 17.10

GRX Taneco -talli sai jälleen molemmat autot semifinaaleihin rallicrossin MM-sarjan kauden 2018 ensimmäisen puoliskon viimeisessä kisassa.

Höljesin osakilpailu on odotettu huippukisa rallicrossin MM-kalenterissa. Kuluneena viikonloppuna pieni ruotsalaiskylä isännöi 51 600 katsojaa.

Niclas Grönholm menetti ensimmäisessä karsintaerässä kallisarvoista aikaa hitaasti tyhjentyneen renkaan takia. Grönholm sai toisessa karsintaerässä jälleen vauhdista kiinni sijoittuen sijalle 11, toisesta rengasrikosta huolimatta.

Sunnuntaina aamulla Grönholm raivasi hitaasti mutta varmasti tietään korkeammille sijoituksille. Suomalainen oli 3. karsintaerän yhdestoista ja 4. erän seitsemäs.

Molempien i20 Supercar -autojen selvitettyä tiensä karsintojen läpi, GRX Taneco vankisti edelleen kilpailukykyistä asemaansa, josta se on nauttinut aina kauden alusta saakka.

Jälleen uusien rengasrikkojen takia Grönholm ei kuitenkaan pystynyt etenemään semifinaaleja pidemmälle.

Grönholm oli yhden MM-pisteen arvoisesti oman lähtönsä kuudes.

– Tämä ei ollut meidän viikonloppumme. Kolme rengasrikkoa, joista yksi semifinaalissa, Grönholm harmitteli.

– Muutoin olisin voinut yltää finaaliin saakka. Meidän on nyt analysoitava tämän kisan hyvät ja huonot kohdat ja palattava sitten tositoimiin Kanadassa, entistä paremmassa iskussa!

Kauden ollessa puolivälissä, GRX Taneco on tallien MM-pisteissä neljäntenä.  Grönholm on kuljettajien MM-pisteissä kahdeksantena ja Timur Timerzyanov kymmenentenä.

Kauden 2018 jälkimmäinen puolisko käynnistyy Trois-Rivièresin radalla Kanadassa, 3. – 5.8.

Rallicrossin MM-sarja – Höljes, Ruotsi – kauden 6. osakilpailu

  1. Johan Kristoffersson 4:14.969
  2. Andreas Bakkerud 4:17.946
  3. Jérôme Grosset-Janin 4:20.925
  4. Timmy Hansen 3:34.257
  5. Kevin Hansen 45.297
  6. Mattias Ekström 4:19.238

Kuljettajien MM-pisteet – Rallicrossin MM-sarja 2018 (6/12)

  1. Johan Kristoffersson – 165 pistettä
  2. Andreas Bakkerud – 125 pistettä
  3. Petter Solberg – 119 pistettä
  4. Sébastien Loeb – 117 pistettä
  5. Timmy Hansen – 116 pistettä 
  6. Mattias Ekström – 114 pistettä
  7. Kevin Hansen – 77 pistettä
  8. Niclas Grönholm – 73 pistettä 
  9. Janis Baumanis  – 51 pistettä
  10. Timur Timerzyanov – 48 pistettä

Tallien MM-pisteet – Rallicrossin MM-sarja 2018 (6/12)

  1. PSRX Volkswagen Sweden – 284 pistettä
  2. EKS Audi Sport – 239 pistettä 
  3. Team Peugeot Total – 233 pistettä
  4. GRX TANECO Team – 121 pistettä
  5. GC Kompetition – 77 pistettä 
  6. Olsbergs MSE – 71 pistettä

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän