Juha Rytkönen lähtee luottavaisin mielin rallicrossin MM-sarjan kauden kuudenteen osakilpailuun Belgiaan tulevana viikonloppuna.
30-vuotias suonenjokinen tavoittelee paikkaa finaalissa. Haaste on kova, mutta Rytkönen osoitti Ruotsin Höljesissä elokuun lopussa, että kaiken loksahtaessa kohdilleen paikka finaalissa ei ole haihattelua.
– Tunnelmat ennen Belgian osakilpailua ovat erinomaiset. Tavoitteena on ajaa nousujohteinen viikonloppu ja nostaa vauhtia koko ajan. Uskon, että meillä on mahdollisuudet taistella finaalipaikasta. Siellä sitten taas kaikki on mahdollista, Rytkönen summaa.
Betomik Racing -tiimin Ford Fiesta Supercarilla kilpaileva Rytkönen ei ole aiemmin ajanut kilpaa legendaarisella Span moottoriradalla, mutta suomalaistykki uskoo radan sopivan sekä miehelle että autolle.
Belgiassa ajetaan perinteinen MM-kisaviikonloppu, kun lauantain ja sunnuntain aamupäivän aikana kisataan ensin neljä alkuerälähtöä, joiden jälkeen vuorossa ovat välierät ja finaali.
– Se sopii itse asiassa meille paremmin kuin Latvian formaatti, kun ajettiin kaksi MM-osakilpailua yhden viikonlopun aikana. Nyt on paremmin aikaa miettiä ja tehdä mahdollisia säätömuutoksia autoon. Ei ole koko ajan niin hirveä kiire. Tavallaan se vähän helpottaa, Rytkönen aprikoi.
Alkukauden aikana yhtä vaille kaikki osakilpailut ajanut Rytkönen on MM-sarjan pistetilanteessa yhdeksäntenä ennen Span viikonloppua.