8.6.2018 19.56
Volvo keskittyy jatkossa perinteisten autonäyttelyiden sijaan yhä enemmän omiin erikoistapahtumiinsa, joissa se esittelee uusia autoja, teknologioita ja palveluja medialle ja kuluttajille.
Siirtyminen kohti kohdistettua viestintää tukee yhtiön tavoitteita uudistaa asiakaskokemus. Tarkoituksena on muodostaa yli viisi miljoonaa suoraa asiakassuhdetta ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä.
Volvon viimeisimmät uusien autojen lanseeraukset olivat kompakti katumaasturi XC40 vuoden 2017 Milanon muotiviikoilla ja uusi keskikokoinen V60 Sportswagon erään tukholmalaiskodin pihatiellä.
Myöhemmin tässä kuussa Volvo julkistaa uuden urheilullisen S60 sedanin yhtiön ensimmäisen yhdysvaltalaisen tuotantolaitoksen avajaistilaisuudessa Charlestonissa, Etelä-Carolinassa.
Koska Volvon strategiana on tavoitella uutta asiakaskuntaa ja kehittää omia tapahtumia, yhtiö on päättänyt, ettei se osallistu vuoden 2019 Geneven autonäyttelyyn.
– Emme sano, ettemme osallistu enää koskaan autonäyttelyihin. Odotamme Geneven autonäyttelyn kaltaisten tapahtumien kehittyvän edelleen, ja voimme palata niihin tulevaisuudessa, kertoo Volvon strategia-, brändi- ja vähittäismyyntijohtaja Björn Annwall.