21.4.2018 11.15
Best-Caravan Oy on ostanut 18.4.tehdyllä kaupalla JP-Caravan Oy:n liiketoiminnan. Liiketoimintakaupan myötä JP-Caravan Oy on nyt osa Best-Caravanin perhettä.
JP-Caravan on perustettu 1986. Niihin aikoihin asuntovaunujen kysyntä alkoi kasvaa ja muutama vuosi myöhemmin ihmiset innostuivat myös matkailuautoista.
Toimiston virkaa toimitti 30 neliön hirsimökki ja ajoneuvot pestiin pihalla kantovedellä.
Toiminta oli aluksi vaatimatonta mutta into oli kova. Uudet ja käytetyt ajokit olivat esillä piha-alueella ja huolto- ja varaosapalveluja ei käytännössä juurikaan ollut.
– Sain kipinän asuntovaunukauppiaan uraan yövyttyäni ainoastaan yhden kerran asuntovaunussa Lahden MM-kisoissa vuonna 1978, muistelee yrityksen perustaja Jorma Laukkanen.
Uudet tilat 2007
Hirsimökistä yritys on muuttanut Limingantullin kautta nykyisiin 2 000 m2 tiloihin, jotka on rakennettu nimenomaan matkailuajoneuvoja varten.
Katon alla on tilaa yli 20:lle ajoneuvolle, alueen suurimmalle tarvikemyymälälle ja täyden palvelun kori- ja alustahuollolle.
Yrityksen 30-vuotisjuhlassa Jorma Laukkanen tapasi ensimmäisiä asiakkaita, joille hän oli myynyt asuntovaunut ensimmäisenä toimintavuonna 1986.
Nyt heidän lapsensa ovat hankkineet omia matkailuajoneuvoja lapsuuden mukavien matkakokemusten innostamina. He haluavat antaa samanlaisia elämyksiä myös omille lapsilleen.
Omistajanvaihdoksen pitkä itämisaika
Jorma Laukkanen on kasvattanut JP-Caravanin nykyisiin mittoihin vuosikymmenten kovalla työllä ja nähnyt alan nousut ja laskut. Usko alan kehitykseen on yhä jäljellä.
– Nyt eletäänkin positiivisen kasvun aikaa, kertoo Jorma Laukkanen.
– Kolme vuotta sitten Best-Caravanin Lasse Sorvari tunnusteli kiinnostusta myyntiin epävirallisesti kahvipöytäpuheissa, muistelee Laukkanen.
– Sen jälkeen asia oli välillä puheissa ja alitajunnassa kypsymässä, hän jatkaa.
Koska JP-Caravanin toiminta on ollut kannattavaa, ei asialla ole ollut kiirettä.
– Pikku hiljaa on kuitenkin ajateltava yrityksen jatkuvuutta, Jorma Laukkanen pohtii.
– Kun on kasvattanut yritystä vuosikymmeniä, luonnollisesti soisi toiminnan jatkuva ja kehittyvän senkin jälkeen kun itse ei ole enää mukana. Työntekijät ovat kuin yhtä perhettä ja myös heidän kannaltaan jatkuvuus on tärkeää, hän sanoo.
Laukkanen ja koko henkilökunta jää töihin Best-Caravanin palkkalistoille.