Paukkupakkaset ovat saapuneet — älä vie kylmää moottoria äärirajoille!

Koko Suomen ylle asettunut pakkasrintama pitää lämpötilan nollan alapuolella jopa useita viikkoja, mikä vaikuttaa myös auton toimintaan.

Käytettyjen autojen jälleenmyyntiketjun Kamuxin jälkimarkkinoinnista Janne Luttinen neuvoo, kuinka autoilijat voivat pakkassäällä yhtäältä varmistaa ajoneuvon toimivuuden ja toisaalta välttyä turhilta ilmastopäästöiltä.

Luttisen mukaan jo auton käynnistys kylmällä voi aiheuttaa lisääntyneitä päästövaikutuksia, joita voi kuitenkin torjua oikeiden lisävarusteiden valinnalla ja tavallista vähemmän repivällä ajotyylillä.

– Kylmänä polttoaineen palaminen on epäpuhdasta ja moottori tuottaa tällöin enemmän päästöjä. Lisäksi moottorin kuluminen on kylmällä tavanomaista suurempaa, sillä moottoriöljyn voitelukyky on tällöin heikompaa. Pakkaskeleillä onkin tärkeää esilämmittää moottoria ennen sen käynnistämistä, Luttinen sanoo.

– Lämmittämiseen voi käyttää polttoainetoimista lisälämmitintä tai sähkökäyttöistä moottorillämmitintä. Polttoainetoimista lämmitintä käytettäessä on kuitenkin syytä huolehtia siitä, että akkua ladataan riittävästi. Auton sisätilojen lämmittäminen myös sujuvoittaa ja mukavoittaa liikkeelle lähtemistä. Lämmityspuhaltimen avulla ikkunatkin ovat valmiiksi sulana lähtöä varten, hän jatkaa.

Älä vie kylmää moottoria äärirajoille

Myös ajotapaan kannattaa Luttisen mukaan kiinnittää erityishuomiota pakkaskeleillä, varsinkin matkan ensimmäisinä kilometreinä.

– Kylmän moottorin kovaa rasittamista kannattaa välttää siinä määrin kuin se on mahdollista, sillä näin vältetään moottorin ennenaikaista kulumista. Vasta lämmettyään voiteluaine voitelee liukupintoja suunnitellusti, Luttinen vinkkaa.

Lue myös muita juttuja talviautoilusta.

Luttisen mukaan auton huollon merkitys korostuu vaativissa olosuhteissa.

– Jos esimerkiksi pakkasneste ei kestä pakkasta vaan jäätyy, voi seurauksena olla kallis vaurio moottorille. Kun auto huolletaan huolto-ohjelman mukaisesti, nämäkin seikat ovat kunnossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here