Lumi ja sohjo lisää merkittävästi peltikolareita — näin vakuutus korvaa!

Eteläiseen Suomeen kerralla satanut sankka lumipeite häiritsee autoilijoiden arkea vielä useiden päivien ajan.

Sohjoisilla, lumivallien reunustamilla ahtailla kaduilla kohtaamistilanteet voivat olla hankalia. Katoilta putoava kova lumi ja jää sekä lumen auraus voivat aiheuttaa vahinkoja kadun varteen pysäköidyille autoille.

Moniin vahinkoihin voi hakea korvausta auton kaskovakuutuksesta.

Kerralla satanut suuri lumimäärä on näkynyt liikenteessä useina onnettomuuksina ja ruuhkina. Lisäksi nyt sattuu paljon pienempiä vahinkotilanteita autoilijoille.

– Vahinkomäärät moninkertaistuvat tällaisina aikoina normaalitilanteeseen verrattuna. Tyypillisiin lumimyräkän jälkeisiin vahinkoihin kuuluvat aurauskaluston aiheuttamat naarmut ja klommot sekä katolta putoavan lumen aiheuttamat vahingot kadunvarteen pysäköidyille autoille. Paksujen aurausvallien yli ajettaessa syntyy myös vahinkoja autojen alustoihin ja puskureihin sekä pakoputkiin ja katalysaattoreihin. Näihin vahinkoihin voi hakea korvausta omasta kaskovakuutuksesta, sanoo liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri LähiTapiolasta.

Lähtökohtaisesti liikenteen vahinkotilanteissa autolle aiheutuneet vahingot korvataan vahingon aiheuttaneen osapuolen liikennevakuutuksesta.

Jos tämä ei ole selvillä tai vahingon on aiheuttanut itse, voi korvausta hakea kaskovakuutuksesta. Talon katolta lumen pudotuksessa tulevista vaurioista korvausvastuu on lumenpudottajalla.

Talon katolta taas esimerkiksi tuulen mukana putoavan lumen tai jään aiheuttamat vahingot mahdollisesti korvataan tapauksesta riippuen kiinteistön vakuutuksesta.

Lumen kaatamien puiden aiheuttamien vahinkojen osalta korvausvastuiden selvittäminen voi olla vaikeaa ja käytännössä kaskovakuutus onkin näissä tapauksissa käytetyin vaihtoehto.

Hankalia ohitustilanteita ja rikkoontuneita tuulilaseja

Varsinkin pienemmillä teillä ja parkkipaikoilla syntyy nyt hankalia ohitustilanteita, kun lumivallit ja sohjo ovat kaventaneet ajoväyliä.

– Näissä tilanteissa naarmuuntuvat usein kyljet ja sivupeilit, kun väistetään rinnakkain liian kapeassa kohdassa. Näissä katsotaan vahingon pääsääntöisesti aiheutuneen kummankin osapuolen menettelystä ja korvausvastuu menee usein puoliksi, mikäli kumpikaan osapuoli ei ole pysäyttänyt ajoneuvoaan. Osumien välttämiseksi näissä tilanteissa oikea tilannenopeus olisikin valttia ja tarvittaessa toisen kuljettajan kannattaa pysäyttää ajoneuvo, jotta sivuutus voi tapahtua vaaratta, kertoo Alaviiri.

Lue myös muita juttuja talviautoilusta.

Alaviiri muistuttaa, että pakkasen kiristyessä tuulilasin kiveniskemät kannattaa korjauttaa. Talvella lasi halkeaa kiveniskemän kohdalta helposti, kun lämmityslaite lämmittää rikkoutunutta lasia lasin ollessa kylmä. Pakkasella myös kääntyvät peilit voivat jäätyä ”koria vasten -asentoon” ja kun ovet aukaisee, niin peilit tai peilien kääntömekanismi voivat vaurioitua avautuessaan.

Auton lumesta kaivaminen ja puhdistaminen kannattaa myös tehdä huolellisesti, koska auton maalipintaan tulee helposti vaurioita.

Asiantuntijan vinkit vahinkotilanteisiin

  • Tarkista aina kolarin toisen osapuolen henkilöllisyys, ajoneuvon tiedot ja vakuutusyhtiö.
  • Jos tilanne on epäselvä, ota mahdollisuuksien mukaan silminnäkijöiden yhteystiedot ylös. Ota valokuvat tapahtumapaikasta ja vahingoista.
  • Älä ota vastaan vahingosta rahallista korvausta onnettomuuspaikalla tai maksa vahingon kärsineelle suoraa korvausta, vaan selvitä vahinko vakuutusyhtiön kanssa. Pienestäkin vahingosta vai aiheutua yllättävän suuret euromääräiset korjauskustannukset. Jos jotakin sovitaan kolaripaikalla, tee sopimus kirjallisesti.
  • Kolarin jälkeen voi joutua odottamaan toisen osapuolen vakuutusyhtiön korvauskäsittelyä ja maksua. Omasta kaskovakuutuksesta voi kattaa ensin korvauskustannukset ja toisen yhtiön korvatessa vahingon takaisin omalle vakuutusyhtiölle saa myös omavastuun takaisin ja bonus palautetaan.
  • Vahinkoilmoituksen voit tehdä sujuvasti verkossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!