Päivän autourheilukuva: Huippukuljettajat liikenneturvallisuuden puolesta

Tässä kuvassa on monta suomalaista huippukuljettajaa saman pöydän takana. Kuva on otettu maaliskuun alussa 2009 ja syy tähän tilaisuuteen on liikenneturvallisuuskampanja nimeltään Elämäsi tilaisuus.

Liikenne- ja viestintäministeriö ja Liikenneturva käynnistivät yhdessä Suomen autourheilun huippunimien kanssa valtakunnallisen kampanjan liikenneturvallisuuden puolesta.

Elämäsi tilaisuus -kampanjan avulla pyrittiin muun muassa vaikuttamaan myönteisesti nuorten ajoasenteisiin.

Kampanjan tavoitteena oli puhutella valtakunnallisesti yhtä suurinta liikenneturvallisuuden riskiryhmää, nuoria autoilusta kiinnostuneita miehiä. Keskeisenä tavoitteena oli kannustaa nuoria turvavyön käyttöön.

Kampanja kesti kevään 2009.

Hankkeessa mukana olivat ainakin seuraavat autourheilijat: Marcus Grönholm, Mika Häkkinen, Jyrki Järvilehto, Juha Kankkunen, Heikki Kovalainen, Tommi Mäkinen, Mika Salo, Toni Gardemeister, Jussi Pinomäki ja Harri Toivonen.

Myös F1-lääkäri Aki Hintsa oli mukana kampanjassa.

Julkisuusviestinnän lisäksi hankkeessa toteutettiin valtakunnallinen koulukiertue, jossa tavattiin kasvokkain tuhansia nuoria. Hankkeeseen vihkiytyneet autourheilijat vierailivat vuorotellen koulukiertueella viemässä nuorille tietoa turvallisesta ajotyylistä.

Kampanjan avulla tietoa vietiin yli 14 000:lle nuorelle. Kampanjan verkkosivuilla oli runsaasti kävijöitä, kaikkiaan 94 000.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän