Koti Blogi Sivu 991

WRC: Konerikko keskeytti Jari Huttusen kisan Belgian MM-rallissa

Kuva: Nikos Katikis.

Viikonloppuna ajetussa Belgian MM-rallissa WRC2-luokassa MM-pisteitä jahdannut Jari Huttunen joutui keskeyttämään rallin perjantai-iltana tekniseen vikaan.

Ford Fiesta Rally2-autolla kilpaileva Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka olivat keskeytyshetkellä WRC2-luokan viidennellä sijalla.

– Kahdeksannen erikoiskokeen maalin jälkeen auto sammui. Kun käynnistimme auton, huomasimme, että kone savuttaa voimakkaasti. Moottori rikkoutui niin pahasti, että rallin jatkaminen lauantaina ei ollut mahdollista. Tällä kertaa pyyhe piti siis heittää kehään kesken kisan, Huttunen sanoi.

Katso tästä muita juttuja Belgian MM-rallista.

Perjantain aikana ajetuilla erikoiskokeilla Ford-parivaljakko oli erikoiskoeajoissa parhaimmillaan kolmantena. Viimeisellä erikoiskokeella menoa rasitti rengasrikko, mutta muuten päivä sujui ongelmitta konerikkoon asti.

– Rengasvalintamme ei välttämättä ollut paras mahdollinen, sillä sateen uhka teki valinnan vaikeaksi. Ajo kuitenkin sujui ja parhaimmillaan ajat olivat ihan hyviä, vain muutamia sekunteja luokan pohjista. Keskeytys harmittaa totta kai, tuntuu että tämä kausi on vaihteeksi sellainen, että epäonnea on koko ajan.

Jari Huttusen kilpailuohjelmaan kuuluu tällä kaudella kuusi MM-osakilpailua WRC2-luokassa. Viidessä ajetussa WRC2-luokan kilpailussa saldona on kaksi kolmossijaa ja yksi nelossija. Kauden viimeinen osakilpailu Huttusella on lokakuussa ajettava Espanjan MM-ralli.

www.jarihuttunenracing.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Evans ei saanut Tänakia kiinni — Rovanperä oli nopein viimeisellä pätkällä

Ott Tänak. Kuva: Jaanus Ree, Red Bull Content Pool.

Hyundain Ott Tänak ajoi voittoon Belgian MM-rallissa viiden sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Toyotan Elfyn Evansiin.

Kolmanneksi ajoi Toyotan Esapekka Lappi ja neljänneksi Hyundain Oliver Solberg.

Viidenneksi tuli Toyotan Takamoto Katsuta.

Katso tästä muita juttuja Belgian MM-rallista.

Toyotan Kalle Rovanperä oli nopein kisan viimeisellä erikoiskokeella ja saalisti näin viisi pistettä. Seuraavina tulivat Evans, Neuville, Tänak ja Katsuta.

Belgian MM-rallin lopputulos 2022

1 O. TÄNAK, M. JÄRVEOJA Hyundai           2.25.38,9    Ero kärk.
2 E. EVANS, S. MARTIN Toyota                        +5,0    +5,0
3 E. LAPPI, J. FERM Toyota                         +1.36,6 +1.41,6
4 O. SOLBERG, E. EDMONDSON  Hyundai   +1.46,9 +3.28,5
5 T. KATSUTA, A. JOHNSTON Toyota            +2.37,6 +6.06,1

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisilta lisätietoa Keuruun RalliCup-onnettomuuteen

Poliisi9
Kuva: CvB.

Keuruun RalliCup-kilpailussa tapahtui vakava onnettomuus lauantaina 20.8.2022.

Onnettomuus tapahtui kilpailun kolmannella erikoiskokeella Tarhialantiellä.

Kilpailuun osallistuneen autokunnan auto ajautui ulos tieltä oikealle kääntyvässä mutkassa törmäten tien vasemmalla puolella olevaan puuhun.

Onnettomuudessa menehtyi autokunnan kartanlukija. Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti.

Tämän hetken tietojen mukaan ulosajosta ei aiheutunut vaaraa katsojille. Ralli keskeytettiin pian onnettomuuden jälkeen.

Poliisi jatkaa onnettomuuden syyn selvittämistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ensi viikolla kannattaa olla taas erityisen tarkkana suojateiden kohdilla

Poliisi panostaa suojattomien tienkäyttäjien turvallisuuden parantamiseen liikenteessä ja valvoo koko maassa suojateiden turvallisuutta ja eritoten suojatiesääntöjen noudattamista kahden viikon ajan (22.8–4.9.2022).

Valvonnan aikana poliisi tarkkailee erityisesti moottorikäyttöisten ajoneuvojen ja raitiovaunujen kuljettajien toimintaan suojatietä lähestyttäessä ja suojateiden kohdalla.
Myös pyöräillä ja muilla moottorittomilla ajoneuvoilla kulkeviin kiinnitetään huomiota.

Huolimattomuus voi johtaa sakkoihin

Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo, että valvonnassa puututaan esimerkiksi tilanteisiin, joissa jalankulkija ei pääse esteettömästi kulkemaan suojatielle lähestyvän ajoneuvon takia.

– Lähtökohta on siinä, että jalankulkijoiden on voitava kulkea suojateillä turvallisesti. Tarkkailemme esimerkiksi sitä, mahdollistavatko kuljettajat jalankulkijoille esteettömän kulun suojatielle ja ohitetaanko suojatien eteen pysäytetty ajoneuvo tai raitiovaunu pysähtymättä, kertoo Kallio.

Katso tästä muita juttuja suojateistä.

Moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajien kohdalla rikkomukset ovat useimmiten liikenneturvallisuuden vaarantamisia ja tietävät sakkoja, koska suojatiesääntöjen noudattamatta jättäminen voi tyypillisesti johtaa onnettomuuteen.

Moottorittomien ajoneuvojen kuljettajien sääntörikkeiden osalta tulee usein kyseeseen liikennevirhemaksulla käsiteltävä hallinnollinen liikennerikkomus, koska pienemmän massan ja nopeuden vuoksi sääntörikkomusten ei voida katsoa kaikissa tilanteissa olevan omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.

Onnettomuudet suojatiellä eivät ole tavattomia

Jalankulkijoiden osuus tieliikenteen kuolonuhreista on 10 prosenttia ja loukkaantuneista seitsemän.

Liikenneturvan julkaisemien tilastojen mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana on kuollut vuosittain keskimäärin 20 jalankulkijaa. Uhreista joka viides menehtyi suojatiellä. Jalankulkijoiden loukkaantumisista 60 prosenttia tapahtui suojatiellä.

– Valvonnalla haluamme muistuttaa ajoneuvojen kuljettajia heidän velvollisuuksistaan suojateillä, ja tietenkin parantaa jalankulkijoiden turvallisuuttaa liikenteessä, Kallio toteaa.

Keväällä tehdyssä vastaavassa valvonnassa määrättiin moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille 379 maksuseuraamusta eriasteisista suojatiesääntöjen laiminlyönneistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Evans on hieman saavuttanut Tänakia aamun ensimmäisillä Belgian MM-rallin pätkillä

Elfyn Evans. Kuva: TGR.

Kun Belgian MM-rallissa on enää ajamatta kaksi erikoiskoetta, on kärjessä Hyundain Ott Tänak.

Toisena oleva Toyotan Elfyn Evans on hieman saavuttanut Tänakia, mutta miesten välinen ero on vielä 7,1 sekuntia.

Katso tästä muita juttuja Belgian MM-rallista.

Kolmantena oleva Toyotan Esapekka Lappi ajelee varmistellen toista minuuttia Evansista.

Kisa päättyy noin kello 15 paikkeilla.

Belgian MM-rallin tilanne erikoiskoe 20 jälkeen

1 O. TÄNAK Hyundai                2.05.15,0      Ero kärk.
2 E. EVANS Toyota                          +7,1         +7,1
3 E. LAPPI Toyota                       +1.10,2    +1:17.3
4 O. SOLBERG Hyundai               +1.39,4    +2:56.7
5 A. FOURMAUX Ford                     +10,3    +3.07,0
6 T. KATSUTA Toyota                   +2.37,3    +5:44.3

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yllätysvoittaja Seinäjoen driftingin SM-osakisassa

Jarkko Jylhä. Kuva: Loudlife Media / AKK.

Drifting SM-sarjan viidennet pisteet kaudella 2022 jaettiin lauantaina 20.8. Routakallion radalla, Seinäjoella.

Kisan voittoon nousi todellinen yllätysnimi Jarkko Jylhä, joka ajaa vasta ensimmäistä täyttä kauttaan SM-sarjassa.

Routakallio Speedwayn alueelle rakennettu rata tarjosi yleisölle ja kuljettajille hienot puitteet ja kun kelikin suosi, saatiin paikalle tämän kauden ennätysyleisö seuraamaan upeaa kilpailupäivää.

Kilpailun lajittelut eivät tarjonneet yllätysnimiä kärkipaikoille, kun lähes koko kauden lajitteluja dominoineet FPDA:n edustajat Juha Koskiniemi (94p) ja Juha Pöytälaakso (93p) olivat jälleen omaa luokkaansa.

Lajittelujen kolmanneksi nousi SM-sarjassa harvakseltaan tällä kaudella kilpaillut Niko Määttälä (RADALLE UA), joka oli kolmas ja viimeinen 90 pisteen ylittäjä. Viiden kärjen täydensivät Kim Koski (VUA) ja Jiri Haapala (LapUA), jotka molemmat tyylittelivät 87 pistettä.

Jylhän täydellinen tuhkimotarina

Kaaviossa neljän parhaan joukkoon suoriutuivat Koskiniemi, Määttälä, Tero Lahnakoski (FPDA) sekä Jarkko Jylhä (FPDA), jonka kisat olivat lähellä päättyä jo ennen lajitteluja.

TOP 4:ssä vastakkain olivat Jylhä ja Koskiniemi sekä Lahnakoski ja Määttälä, joista Jylhä ja Lahnakoski etenivät sensaatiomaisesti finaaliin.

Kyseessä oli ensimmäinen SM-finaali molemmille kuljettajille.

Koskiniemi ja Määttälä ratkaisivat viimeisen palkintopallisijan kohtalon ja lopulta sarjajohtaja Koskiniemi nappasi kolmannen sijan.

Äärimmäisen tasaväkisen finaalin päätteeksi Jylhä pääsi nostelemaan EPUA Drifting SM:n voittopokaalia.

Katso tästä muita drifting-juttuja.

Tuhkimotarina sai alkunsa oikeastaan jo viime viikon sunnuntain Ahveniston kisassa, jossa Jylhä ajoi ensimmäistä kertaa lyhyellä urallaan palkintopallille ollen kolmas.

Tarina sai täydellisen kruunun tänään, kun vuorossa oli sitten jo ensimmäinen osakilpailuvoitto, ja sekin laina-autolla ilman, josta Jylhällä ei ollut metriäkään ajokokemusta ennen tätä päivää.

Sarjan pistetilanteessa Koskiniemi kasvatti jälleen eroa Pöytälaaksoon ja on vahvasti menossa kohti Suomen mestaruutta.
Eroa kaksikon välillä on ennen viimeistä osakilpailua 115 pistettä. Jylhä nousi voitollaan sarjan kolmanneksi ohi Jonathan Hastin (FPDA).

Drifting SM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan Jurvan Botniaringillä 17.9.

EPUA Drifting SM 2022, Seinäjoki

Lajittelut TOP5:

1. Juha Koskiniemi 94p
2. Juha Pöytälaakso 93p
3. Niko Määttälä 90p
4. Kim Koski 87p
5. Jiri Haapala 87p

Kokonaiskilpailu TOP5:

1. Jarkko Jylhä
2. Tero Lahnakoski
3. Juha Koskiniemi
4. Niko Määttälä
5. Juha Pöytälaakso

Alustava pistetilanne 5/6 osakilpailua TOP5:

1. Juha Koskiniemi 495p
2. Juha Pöytälaakso 380p
3. Jarkko Jylhä 311p
4. Jonathan Hast 270p
5. Kim Koski 244p

www.fpda.info

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Tänakin johto 8,2 sekuntia Belgian MM-rallissa

Ott Tänak. Kuva: Damien Rosso, Red Bull Content Pool.

Hyundain Ott Tänak johtaa Belgian MM-rallia lauantain jälkeen.

Toisena oleva Toyotan Elfyn Evans on jäänyt 8,2 sekuntia.

Katso tästä muita juttuja Belgian MM-rallista.

Kolmanneksi noussut Esapekka Lappi varmistelee sijoitustaan ja on kärjestä toista minuuttia.

Sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Belgian MM-rallin tilanne erikoiskoe 16 jälkeen

1 O. TÄNAK Hyundai           1.58.55,2      Ero kärk
2 E. EVANS Toyota                     +8,2        +8,2
3 E. LAPPI Toyota                  +1.01,6   +1.09.8
4 O. SOLBERG Hyundai          +1.41,8   +2.51.6
5 A. FOURMAUX Ford                +14,3   +3.05,9
6 T. KATSUTA Toyota              +2.33,4   +5.39,3

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Neuville ajoi ulos ja keskeytti johtoasemasta

Thierry Neuville. Kuva: Jaanus Ree, Red Bull Content Pool.

Belgian MM-rallin kärkimies, Hyundain Thierry Neuville ajoi päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeessa ulos ja joutui keskeyttämään.

Kärkeen nousi tallikaveri Ott Tänak ja toiseksi Toyotan Elfyn Evans.

Kolmanneksi nousi Toyotan Esapekka Lappi.

Tänään ajetaan vielä yksi erikoiskoe.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Kartanlukija menehtyi ja kuljettaja loukkaantui vakavasti rallionnettomuudessa

Kuva: CvB.

Poliisi sai lauantaina 20.8.2022 klo 14.30 aikaan tiedon, että Keuruun seudulla järjestetyssä Ralli-Cup-kilpailussa on tapahtunut vakava ulosajo.

Tapahtumapaikalla ilmeni, että rallin erikoiskokeella sattuneen ulosajon seurauksena kilpailuun osallistuneen auton kartanlukija on menehtynyt. Kilpa-auton kuljettaja loukkaantui vakavasti.

Tässä vaiheessa poliisi tutkii tapahtunutta kuolemansyyn selvittämisenä. Lisäksi poliisi selvittää onnettomuuden syytä ja olosuhteita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Thierry Neuville kärjessä Belgian MM-rallin aamupäivän jälkeen

Thierry Neuville. Kuva: Jaanus Ree, Red Bull Content Pool.

Hyundain Thierry Neuville on selvässä johdossa, kun Belgian MM-rallista on ajettu lauantain aamupäivän neljä erikoiskoetta.

Toisena on tallikaveri Ott Tänak, mutta hän on jäänyt jo yli 16 sekuntia Neuvillesta.

Kolmantena ajaa Toyotan Elfyn Evans. Hän on jäänyt kärjestä jo 21,5 sekuntia.

Neljäntenä on paras suomalainen, Toyotan Esapekka Lappi. Hänellä on matkaa kärkeen melkein minuutin.

Tänään ajetaan vielä aamupäivän erikoiskokeet toistamiseen.

Belgian MM-rallin tilanne erikoiskoe 12 jälkeen

1. Neuville Hyundai        1.24.17,2
2. Tänak Hyundai                +16,2
3. Evans Toyota                  +21,5
4. Lappi Toyota                   +58,7
5. Fourmaux Ford            +2.42,0
6. Solberg Hyundai         +2.46,5

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //