Koti Blogi Sivu 88

Autoala: Täyssähköautojen osuus yli 70 % ensirekisteröinneistä viidessä vuodessa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Autoalan ennusteen mukaan uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvavat vuonna 2026 lähes kuusi prosenttia, eli noin 76 000 kappaleeseen. Pakettiautojen markkinoiden odotetaan kasvavan noin 10 prosenttia 11 500 kappaleeseen, ja kuorma-autoissa kasvua ennakoidaan noin 10 prosenttia 3 230 kappaleeseen. Linja-autoissa myynnin arvioidaan nousevan peräti 19 prosenttia, eli noin 500 uuteen ajoneuvoon.

Kasvua tukevat useat tekijät. Käynnissä oleva romutuspalkkio kannustaa vaihtamaan vanhat autot uusiin, erityisesti sähköautoihin. Täyssähköisten työsuhdeautojen hankintakannustin jatkuu, mikä houkuttelee yrityksiä sähköistämään autokantaansa. Veronkevennykset lisäävät kuluttajien ostovoimaa, ja uusien autojen asiakastilaukset ovat kasvussa.

Lisäksi korot ja inflaatio pysyvät kohtuullisina, energian hintavaihtelut ovat suhteellisen tasaisia, ja edullisempien sähköautojen valikoima laajenee, mikä madaltaa kynnystä siirtyä sähköiseen liikkumiseen.

Pakettiautomarkkinan kasvu jatkuu, ja myös uusien kuorma-autojen kysyntään odotetaan varovaista kasvua. Erityisesti kevyiden kuorma-autojen myynnin odotetaan nousevan, kun ajokorttilain muutos sallii alle 4 250 kilogramman painoisten sähkö- ja kaasukäyttöisten autojen ajamisen B-luokan ajokortilla tietyin reunaehdoin. Käyttövoimamurros näkyy myös kuorma-autoissa kaasukäyttöisten autojen määrän lisääntymisenä.

Täyssähköautot markkinoiden valopilkku

Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä kasvaa ennusteen mukaan selvästi. Autoala uskoo vuonna 2026 täyssähköisiä henkilöautoja olevan jo 42,2 prosenttia kaikista ensirekisteröinneistä, vuonna 2027 osuus nousee 55,2 prosenttiin, vuonna 2028 jo 60 prosenttiin, vuonna 2029 ollaan jo 64,4 prosentissa ja vuonna 2030 osuus olisi jo 70,6 prosenttia.

Vastaavasti bensiinikäyttöisten autojen osuus laskee samaan aikaan nopeasti: vuonna 2026 bensiiniautojen osuus on 37,9 prosenttia, vuonna 2027 28 prosenttia, vuonna 2028 27,4 prosenttia, vuonna 2029 24,2 prosenttia ja vuonna 2030 enää 19,3 prosenttia.

Autoala ennustaa lievää, mutta tasaista kasvua uusien autojen kauppaan vuonna 2026. Sähköautot nousevat markkinan vetureiksi, ja hallituksen tukitoimet, sekä verokevennykset vauhdittavat siirtymistä puhtaampaan liikkumiseen.

Ennusteet osoittavat, että Suomen autokanta sähköistyy nopeasti ja uusien autojen myynti saa vahvan piristysruiskeen jo vuoden 2026 aikana.

Lue myös

WRC: Tästä tilanteesta lähdetään Monte Carlo -rallin viimeiseen päivään

Käytettyjen autojen kauppa kävi vilkkaana — sähköautojen kysyntä kasvaa

Keskon Varsinais-Suomen ruokakuljetuksiin ensimmäinen sähkökuorma-auto

Sähköautojen markkinavaltaus jyrkkeni

Suomalaiset autonostajat ovat harmaata kansaa — auton värit kertovat ajastaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Tästä tilanteesta lähdetään Monte Carlo -rallin viimeiseen päivään

Oliver Solberg. Kuva: TGR.

Toyotan Oliver Solberg on pysynyt selvässä johdossa Monte Carlo -rallissa. Päivän viimeisen erikoiskokeen jälkeen eroa kakkosena olevaan tallikaveriinsa Elfyn Evansiin on 59,3 sekuntia.

Kolmantena oleva Toyotan Sebastien Ogier on jäänyt kärjestä jo melkein puolitoista minuuttia.

Neljäntenä oleva Hyundain Adrien Fourmaux on kärjestä jo yli kuusi minuuttia.

Toyotan Samin Pajarin matka katkesi lauantaina ulosajoon.

Sunnuntaina ajetaan Montessa vielä neljä erikoiskoetta. Kisa päättyy iltapäivällä kello kolmen aikoihin.

Monte Carlo -rallin tilanne ek 13 jälkeen

1Oliver SOLBERGToyota03:16:34.1Ero kärk.
2Elfyn EVANSToyota+ 59.3+ 59.3
3Sébastien OGIERToyota+ 26.0+ 01:25.3
4Adrien FOURMAUXHyundai+ 04:37.6+ 06:02.9
5Thierry NEUVILLEHyundai+ 01:20.1+ 07:23.0
6Jon ARMSTRONGFord+ 02:40.9+ 10:03.9

 

Lue tästä muita WRC-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Solbergin huima tahti jatkuu

Oliver Solberg. Kuva: TGR.

Toyotan Oliver Solberg pysyy tiukasti kärjessä Monte Carlo -rallissa. Aamupäivän kahden erikoiskokeen jälkeen hän johtaa kisaa yli minuutilla tallikaveriinsa Elfyn Evansiin.

Kolmantena on Toyota-kuski Sebastien Ogier. Hän on Evansista kymmenen sekuntia.

Kisassa ajetaan lauantaina vielä aamun ensimmäinen erikoiskoe toistamiseen ja sen jälkeen päivän päätteeksi lyhyt kaupunkierikoiskoe Monacossa.

Monte Carlo -rallin tilanne ek 11 jälkeen

1Oliver SOLBERGToyota02:50:57.5Ero kärk.
2Elfyn EVANSToyota+ 01:02.8+ 01:02.8
3Sébastien OGIERToyota+ 10.3+ 01:13.1
4Adrien FOURMAUXHyundai+ 04:23.6+ 05:36.7
5Thierry NEUVILLEHyundai+ 54.9+ 06:31.6
6Jon ARMSTRONGFord+ 02:26.6+ 08:58.2
7Hayden PADDONHyundai+ 53.8+ 09:52.0

 

Lue tästä muita WRC-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Käytettyjen autojen kauppa kävi vilkkaana — sähköautojen kysyntä kasvaa

Kuva: Matti Sulanto.

Vuosi 2025 oli käytettyjen autojen markkinalla vilkas. Suomessa myytiin yhteensä noin 643 000 käytettyä henkilö- ja pakettiautoa, mikä on 4,1 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kasvu oli erityisen voimakasta kuluttajien välisessä kaupassa, jossa myynti lisääntyi noin seitsemän prosenttia. Autoliikkeiden kautta myytiin noin 325 500 käytettyä autoa, kasvua edellisvuodesta oli noin yksi prosentti, käy ilmi Autotuojat ja Teollisuus ry:n ja Autoalan Keskusliitto ry:n tiedoista.

Käytettyjen autojen kysyntä kohdistui erityisesti edullisemman hintaluokan ajoneuvoihin. Uudellamaalla käytettyjen autojen kauppa kasvoi 8,8 prosenttia ja Pirkanmaalla 3,8 prosenttia, kun taas Keski-Suomessa ja Kymenlaaksossa kasvu oli vähäistä. Käytettyjä autoja ostettiin keskimäärin 112 autoa tuhatta asukasta kohden, ja Etelä-Pohjanmaa nousi alueellisessa vertailussa kärkeen.

Kuluttajat myyvät toisilleen vanhoja autoja

Vuonna 2025 käytettyjen henkilöautojen myynti kasvoi 4,1 prosenttia ja määrä oli 642 971 autoa. Pakettiautoja myytiin käytettyinä 74 245 kappaletta, kasvua 2,4 prosenttia. Kuorma-autoja myytiin 16 380 kappaletta, kasvua 1,3 prosenttia, ja linja-autoja 1 207 kappaletta, mikä merkitsee peräti 19,1 prosentin kasvua edellisvuodesta.

Noin 51 prosenttia kaikista käytetyistä autoista kulki autoliikkeiden kautta. Autoliikkeiden kautta myytyjen autojen keski-ikä oli reilut 10 vuotta, kun taas kuluttajien välisessä kaupassa keski-ikä nousi noin 20 vuoteen. Käytettyjen autojen keskihinta oli noin 2 700 euroa, ja se nousi 6,7 prosenttia edellisvuodesta.

Sähköautot ja ladattavat yleistyvät, diesel vielä puolet

Käytettyjen autojen joukossa sähköautojen ja ladattavien hybridien osuus kasvaa nopeasti. Noin 20 prosenttia käytetyistä autoista oli ladattavia, joista yhdeksän prosenttia oli täyssähköautoja. Dieselautojen osuus oli noin 53 prosenttia.

Käytettyjä autoja tuotiin maahan edellisvuotta vähemmän, laskua noin viisi prosenttia. Suurin osa tuoduista autoista saapui Saksasta, jonka tuonti kasvoi noin viisi prosenttia, kun taas Ruotsista tuonti laski noin kymmenen prosenttia.

Noin 90 prosenttia käytetyistä tuoduista autoista saapui autoliikkeiden kautta, ja yksityistuonti keskittyy pääosin harrasteautoihin.

Kuluttajien välisen kaupan kasvu, sähköautojen yleistyminen ja autoliikkeiden aktiivinen myynti pitävät markkinaa liikkeessä. Kasvu sähköautoissa ennakoi, että käytettyjen autojen markkina voi jatkossa toimia merkittävänä väylänä sähköistyvälle autokannalle.

Lue myös

Keskon Varsinais-Suomen ruokakuljetuksiin ensimmäinen sähkökuorma-auto

Sähköautojen markkinavaltaus jyrkkeni

Oulun poliisi tehokkaana

Suomalaiset autonostajat ovat harmaata kansaa — auton värit kertovat ajastaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Keskon Varsinais-Suomen ruokakuljetuksiin ensimmäinen sähkökuorma-auto

Kuva: Kesko.

Keskon ensimmäinen sähkökuorma-auto Varsinais-Suomessa aloitti kuljetukset tammikuun puolivälissä. Kesko jatkaa näin vuonna 2025 alkanutta Suomen-kuljetustensa sähköistämistä. Vuoteen 2030 mennessä Keskon päivittäistavarakaupan kuljetuskalustosta noin 30 % arvioidaan olevan sähköautoja.

Keskon Varsinais-Suomen kuljetukset hoidetaan Turun terminaalista, joka sijaitsee Liedon Avantin alueella. Terminaalin kautta hoidetaan päivittäistavaroiden kuljetukset lähes 110 K-ruokakauppaan, yhteen tukkuun sekä 1000:lle Kespron asiakkaalle. Terminaalista lähtee päivittäin noin 80 kuormaa eri puolille Varsinais-Suomea.

Nyt käyttöön otettu ensimmäinen sähkökuorma-auto kuljettaa tavaraa Turun keskustan ja lähialueen Kespron asiakkaille. Auto on merkiltään Mercedes-Benz.

”Haluamme olla raskaan liikenteen sähköistämisessä edelläkävijä. Tänä vuonna Keskon sähkökuorma-autojen ja -pakettiautojen määrä kasvaa koko Suomessa noin 70 autoon ja 200 autoon vuoteen 2030 mennessä”, Keskon päivittäistavarakaupan tuotantojohtaja Jarmo Nikupeteri kertoo.

Sähkökuorma-autoja voidaan hyödyntää tehokkaasti vasta, kun käytössä on raskaalle kalustolle tarkoitettu latauspisteverkosto logistiikkakeskusten yhteydessä. Siksi Kesko rakennutti ensin Turun terminaaliin raskaan kaluston latauspisteen. Latausjärjestelmän rakennuttamisesta ja hallinnoimisesta vastaa Keskon oma K-Lataus. Sähköautojen lataukseen käytetään uusiutuvaa sähköä.

”Turku tunnetaan yhtenä maailman johtavista ilmasto- ja luontokaupungeista, jolla on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Haluamme edistää näitä tavoitteita osaltamme. Kuljetusten sähköistäminen on merkittävä keino, jolla vähennämme omia päästöjämme,”, Keskon aluejohtaja Janne Virtanen sanoo.

Keskon tavoitteena on puolittaa oman toimintansa päästöt vuoden 2034 loppuun mennessä. Kuljetusten polttoaineiden kulutus on merkittävin oman toiminnan päästöjen aiheuttaja.

K-ryhmän väreissä kulkee sähkökuorma-autoja vuoden 2026 alussa pääkaupunkiseudun, Mikkelin, Oulun, Seinäjoen, Tampereen ja Turun jakelualueilla sekä Vantaa–Tampere-runkolinjalla. Vuoden 2026 aikana liikenteeseen on tulossa myös sähkökäyttöisiä täysperävaunuyhdistelmiä.

Lue myös

Sähköautojen markkinavaltaus jyrkkeni

Oulun poliisi tehokkaana

Suomalaiset autonostajat ovat harmaata kansaa — auton värit kertovat ajastaan

Maailman suurin sähköautojen talvitesti ajetaan kolmatta kertaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Sähköautojen markkinavaltaus jyrkkeni

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Vuosi 2025 oli autokaupassa kaksijakoinen. Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit laskivat ennustetusti, mutta sähköistyminen eteni poikkeuksellisen vahvasti ja pakettiautokauppa kääntyi kasvuun. Katseet kääntyvät jo vuoteen 2026, jolta ala odottaa piristystä romutuspalkkion, tuloveron kevennysten ja täyssähköisten työsuhdeautojen hankintakannustimen ansiosta.

Vuonna 2025 Suomessa ensirekisteröitiin 71 888 uutta henkilöautoa, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pakettiautoja ensirekisteröitiin 10 435 kappaletta, kasvua 7,2 prosenttia. Kuorma-autoja rekisteröitiin 2 929 kappaletta, laskua 15 prosenttia, ja linja-autoja 420 kappaletta, mikä merkitsee 24,9 prosentin pudotusta edellisvuodesta.

Uusia henkilöautoja ostettiin vain 12 kappaletta tuhatta asukasta kohden, kun EU:ssa keskiarvo on 24.

– Suomi on tässä vertailussa EU:n viimeisten joukossa, tiivistää Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Sähköautojen osuus nousi jyrkästi

Vaikka kokonaismäärä laski, sähköautojen kehitys oli vahvaa. Täyssähköisten autojen osuus nousi jo 37,2 prosenttiin kaikista ensirekisteröinneistä, kun vuotta aiemmin osuus oli noin 30 prosenttia. Ladattavat hybridit kattoivat lisäksi 20,2 prosenttia. Käytännössä lähes 60 prosenttia kaikista uusista henkilöautoista oli ladattavia.

Sähköistyminen näkyy myös päästöissä: ensirekisteröityjen autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt painuivat alle 60 grammaan kilometriä kohden, mikä on selvä askel kohti EU:n päästötavoitteita. Kotilataus on Suomessa yleisempää kuin tiiviisti asutuissa Keski-Euroopan maissa, mikä helpottaa sähköauton arkea.

Työsuhdeautot vauhdittavat muutosta

Työsuhdeautojen merkitys sähköistymisessä on huomattava. Uusista työsuhdeautoista jo 56 prosenttia on täyssähköisiä ja 23 prosenttia ladattavia hybridejä. Työsuhdeautojen osuus kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista on noin 25,4 prosenttia ja pysynyt melko vakaana viimeiset kolme vuotta.

Erityisesti Uusimaa erottuu edukseen: ensirekisteröitiin 19 uutta autoa tuhatta asukasta kohden, ja alueella nähtiin 34 510 sähköauton ensirekisteröintiä. Lappi on puolestaan sähköautojen osuudessa alimpana, vaikka matkailu nostaa alueen kokonaisautokauppaa.

Pakettiautokauppa kasvoi

Pakettiautojen puolella kehitys oli selvästi myönteistä. Uusia pakettiautoja ensirekisteröitiin 10 435 kappaletta, mikä tarkoittaa 7,2 prosentin kasvua. Sähköpakuja myytiin kuusi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, ja jo yli viidennes uusista pakettiautoista on ladattavia.

Käytettyjen pakettiautojen kauppa jatkoi myös vahvaa vetoa, 74 245 kappaletta myytiin käytettyinä.

Pohjoismaat näyttävät suuntaa

Pohjoismaiden ja Benelux-maiden sähköautot vetävät EU:n markkinoita.
Norjassa rekisteröitiin 179 550 sähköautoa, kasvua peräti 39,5 prosenttia. Tanskassa määrä oli 184 602, kasvua 6,7 prosenttia, ja Ruotsissa 269 618, kasvua yksi prosentti. Vaikka Pohjoismaiden markkinat ovat pieniä EU:n mittakaavassa, ne osoittavat, että sähköistyminen etenee vauhdilla.

Sähköautojen yleistyminen ohjaa kuluttajia leasingiin, jossa jäännösarvoriskiä ei ole. Sama kehitys näkyy myös yritysmarkkinassa, ja osamaksukaupan rooli pienenee. Niinpä yksityisleasingin osuus uusien autojen hankinnassa kasvoi noin kuudesta prosentista reiluun kymmeneen prosenttiin.

Vuonna 2026 autokauppaan odotetaan kasvua, kun romutuspalkkiokampanja, veronkevennykset ja sähköisten työsuhdeautojen kannustimet alkavat näkyä täysimääräisesti. Vuoden 2025 luvut osoittavat, että vaikka kokonaismarkkina on vielä varovainen, sähköautojen vyöry on jo täydessä vauhdissa.

Lue myös

Oulun poliisi tehokkaana

Suomalaiset autonostajat ovat harmaata kansaa — auton värit kertovat ajastaan

Maailman suurin sähköautojen talvitesti ajetaan kolmatta kertaa

Romutuspalkkio ja sähköautokannustimet piristävät henkilöautomarkkinaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Oulun poliisi tehokkaana

Kuva: CvB.

Ylinopeutta ajanut auto kiinnitti Oulun poliisin partion huomion eikä noudattanut punaista pysäytysvaloa. Lyhyen pakenevan seurannan aikana pakeneva ajoneuvo ehti ajaa kahden eri kuljettajan toimesta ojaan kahdesti.

Ajoneuvon molemmat kuljettajat otettiin kiinni epäiltyinä rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Toinen epäillyistä oli sen verran nopeampi että kiinniottoon käytettiin apuna poliisikoiraa.

Lue myös

Suomalaiset autonostajat ovat harmaata kansaa — auton värit kertovat ajastaan

Maailman suurin sähköautojen talvitesti ajetaan kolmatta kertaa

Romutuspalkkio ja sähköautokannustimet piristävät henkilöautomarkkinaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Tästä tilanteesta Monte Carlo -ralli jatkuu lauantaina

Oliver Solberg. Kuva: TGR.

Toyotan Oliver Solberg on Monte Carlo -rallin kärjessä perjantain jälkeen. Hänen johtonsa kakkosena olevaan tallikaveriinsa Elfyn Evansiin on toista minuuttia.

Kolmantena on Toyota-kuski Sebastien Ogier, vain runsaat kuusi sekuntia Evansista.

Lauantaina ajetaan neljä erikoiskoetta.

Monte Carlo -rallin tilanne ek 9 jälkeen

1Oliver SOLBERGToyota02:11:13.1Ero kärk.
2Elfyn EVANSToyota+ 01:08.4+ 01:08.4
3Sébastien OGIERToyota+ 06.5+ 01:14.9
4Adrien FOURMAUXHyundai+ 03:50.3+ 05:05.2
5Thierry NEUVILLEHyundai+ 01:00.1+ 06:05.3
6Jon ARMSTRONGFord+ 01:13.5+ 07:18.8
7Hayden PADDONHyundai+ 23.3+ 07:42.1

 

Lue tästä muita WRC-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaiset autonostajat ovat harmaata kansaa — auton värit kertovat ajastaan

Kuva: Matti Sulanto.

Suomessa ensirekisteröityjen henkilöautojen värimieltymykset pysyvät maltillisina, käy ilmi Autotuojat ja Teollisuus ry:n ja Autoalan Keskusliitto ry:n tutkimuksesta.

Tällä hetkellä suosituin väri on harmaa, jonka osuus uusista autoista on 27 prosenttia. Seuraavina tulevat valkoinen 21 prosentin ja musta 19 prosentin osuudella. Sinisiä autoja ensirekisteröidyistä on 12 prosenttia, punaisia kahdeksan ja vihreitä viisi prosenttia. Hopeanharmaiden osuus jää kolmeen prosenttiin.

Värijakauman voi katsoa heijastavan käytännöllisyyttä ja jälleenmyyntiarvoa korostavaa ostokäyttäytymistä. Neutraalit sävyt koetaan ajattomiksi, helppohoitoisiksi ja turvallisiksi valinnoiksi, joilla ei pyritä erottumaan massasta.

Tilanne on kuitenkin ollut hyvin toisenlainen aiempina vuosikymmeninä. 1980- ja 1990-luvuilla punainen oli Suomessa henkilöautojen suosituin väri. Värikartat olivat ylipäätään rohkeampia, ja liikenteessä nähtiin runsaasti myös keltaisia, vihreitä ja turkooseja sävyjä.

Vielä 2000-luvun alkuvuosina hopea nousi hetkeksi valtavirraksi, kun metallivärit yleistyivät nopeasti.

Nykyinen harmaan, valkoisen ja mustan hallitsema väripaletti kertoo ajasta, jossa auto nähdään yhä useammin hyödykkeenä, eikä persoonallisena tyylivalintana.

Ehkä myös taloustilanne pakottaa arvopohjaiseen realismiin. Samalla värien historia muistuttaa siitä, että myös autoilun estetiikka elää aikakausien mukana.

Lue muita juttuja autojen väreistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikennevakuutus: Tunnetko tämän 25/25-säännön?

Monet rekisteröimättömät kulkupelit vaativat liikennevakuutuksen silloin, kun niillä ajetaan. Erityisesti piha- ja mökkikäytössä olevien ajoneuvojen kohdalla vakuuttamisvelvollisuus voi yllättää. Kuva: Leszek Glasner, Mostphotos.

Liikenteessä on uudenlaisia ajoneuvoja, ja etenkin sähköistyminen on avannut markkinoita erikoisillekin liikkumisvälineille. Vakuuttamisen näkökulmasta tilanne on selkeä: golfautot, lumiskootterit ja muut erikoiset ajopelit tulee liikennevakuuttaa.

Isoimmissa kaupungeissa sähköpotkulaudat ovat tuttu näky, mutta markkinoilla on myös muita uusia sähköisiä kulkupelejä. Lumelle on kehitetty erilaisia liikkumisvälineitä, kuten lumiskootterit ja sähkökäyttöiset tai polttomoottorilla kulkevat potkukelkat. Ennen liikkeelle lähtöä on syytä selvittää ajoneuvoon sovellettavat liikennesäännöt sekä vakuuttamiseen liittyvät asiat.

Liikennevakuuttamisvelvollisuus koskee kaikkia moottoroituja ajoneuvoja, jos niiden paino ylittää 25 kg tai nopeus 25 km/h. Sillä ei ole merkitystä, missä kulkupeliä käyttää.

Vakuuttamisen osalta liikenteen määritelmä on laaja – sillä tarkoitetaan kaikkea ajoneuvolla ajamista, olipa ajopaikkana piha, parkkipaikka, järven jää tai metsäpolku. Erityisesti piha- ja mökkikäytössä olevien ajoneuvojen kohdalla vakuuttamisvelvollisuus voi yllättää.

Rekisteröidyillä ajoneuvoilla vakuutus tulee olla lähtökohtaisesti aina, mutta myös monet rekisteröimättömät kulkupelit, kuten sähköskootterit, vaativat liikennevakuutuksen silloin, kun niillä ajetaan.

Vakuutettavia ovat myös telamatoilla ja -ketjuilla kulkevat ajoneuvot, kuten moottorikelkat, sekä erikoisvalmisteiset ajoneuvot, kuten entiset puolustusvoimien ajoneuvot ja siviilirekisterissä olevat panssariajoneuvot.

– Vaikka ajoneuvo olisi vain harrastekäytössä, se kuuluu silti vakuuttaa. Monet erikoisemmat ajoneuvot mielletään leluiksi tai harrastusvälineiksi, ja vakuuttaminen saattaa unohtua, Liikennevakuutuskeskuksen vakuutuspäällikkö Lauri Linna sanoo.

Sähköistyminen tuo markkinoille jatkuvasti uudenlaisia kaupallisia innovaatioita, jotka haastavat vanhoja mielikuvia vakuuttamisesta. Vakuuttamisvelvollisuus ei koske alle 25 kg painoisia ja alle 25 km/h kulkevia liikkumisvälineitä.

Esimerkiksi hidasliikkeiset ruokarobotit tulee vakuuttaa, jos niiden paino ylittää 25 kg. Samoin vakuutus tulee ottaa lasten leluautoille 25/25-säännön mukaisesti, vaikka niillä yleensä ajetaankin vain omalla pihalla.

– Uudenlaisia innovaatioita on mahdotonta ennustaa, ja siksi laissa on pyritty yleisellä tasolla kattavasti määrittelemään vakuutettavat ajoneuvot. Vakuutusturva kuuluu kaikille ajopaikasta tai kuljettajan iästä riippumatta, Linna painottaa.

Jos ajoneuvon vakuuttamisvelvollisuus mietityttää, asia kannattaa selvittää ennen liikkeelle lähtöä. Vakuuttamatta jätetty ajoneuvo voi johtaa merkittäviin kuluihin, ja vahingon sattuessa kuljettaja ei ole vakuutussuojan piirissä.

Epäselvissä tapauksissa vakuutusyhtiö tai Liikennevakuutuskeskuksen verkkotesti auttavat arvioimaan, kuuluuko ajoneuvo liikennevakuuttaa.

Perustiedot liikennevakuuttamisesta

Lue muita juttuja liikennevakuutuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //