Autosta löytyi mm. huumausaineita, anastetuksi epäiltyä omaisuutta sekä ampuma-ase.
Autossa sisällä olevat henkilöt otetiin kiinni ja auto takavarikoitiin poliisin toimesta.
Kun vastauksia on annettu melkein 150 on kulut melkein tasan.
44 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että kodin sähkölasku on suurempi kuin autoilun kulut. 43 prosenttia on sitä mieltä, että autoilu vie enemmän rahaa kuukaudessa.
Yhdeksän prosenttia ei osaa sanoa ja viisi prosenttia ei asia kiinnosta.
Metsureiden siirryttäessä 1970-luvulla kämppämajoituksesta kotimajoituksiin työmaakuljetuksia ryhdyttiin hoitamaan työnantajien metsuriautoilla. Autokunnat koostuivat saman kylän metsureista.
Kuva: CvB.
Auto on museoitu Luston metsämuseoon ja metsurit kokivat itse tärkeäksi museoida auto. Auto kuvattiin museossa 2016.
Arjen työn ja työmatkojen kostea, metsureiden jutustelun, tupakan, hien, pihkan, bensan ja teräketjuöljyn kyllästämä metsuriauto Toyota Hiace ja sen 335 476 kilometriä muuttuvat yhden aikakauden tunnukseksi ja osaksi kansakunnan yhteistä merkityksellistä muistia.
Parin kuvan kannessa lukee Helsingin vesi. Nykyään Helsingin vesi on sulautunut HSY:n osaksi.
Kuva: CvB.
Miksi sitten kaivon kansi on pyöreä? Se on sen takia, ettei kansi pääse putoamaan kaivoon. Pyöreää kantta on myös helppo siirtää pyörittämällä.
Neliskulmaisen kannen ongelma on se, että se mahtuu putoamaan aukosta kaivoon.
Tämä kansi on ylämäessä liikennevaloristeyksen kohdalla, ja etenkin talvella liikkelle lähdettäessä pyörät sutivat kannen päällä. Kuva: CvB.Kuva: CvB.Kuva: CvB.
Useimmiten kunnon ruuhka ja täysin jumissa oleva liikenne ärsyttää. Mutta ei tällä kertaa.
Tämä tilanne sattui Skotlannissa. Tie oli kapea ja lehmiä paljon.
Ei se mitään, eihän meillä ollut kiire mihinkään, lomamatkalla kun oltiin.
Muistaakseni tämä ruuhka ei purkautunut ihan hetkessä. Onneksi näimme lehmät hyvissä ajoin ja lähestyimme niitä rauhallisesti.
Tämä on vain hyvä muistutus siitä, että ei edes hyvin toimiva älyliikenne pysty kaikkia asioita huomioimaan. Ellei sitten jokaista lehmää varusteta lähettimellä.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja poliisin kuljettajatutkintoon tulevien opetusajoneuvojen valvonnat ovat paljastaneet kuluvan vuoden aikana runsaasti puutteita. Havaitut puutteet osoittavat, että valvonnalle on tarvetta.
– Valvonnoissa kiinnitimme huomiota opetusajoneuvojen vaatimuksiin, joita ovat opettajan lisäjarrupoljin, valkoinen opetuskolmio sekä korin ulkopuolinen peili. Lisäksi tarkastimme opetuksen liittyvät luvat, eli autokoululuvalla toimivilta liikenneopettajalupa ja opetusluvalla opettavilta opetusluvan asianmukaisuus, kertoo Traficomin asiantuntija Joni Palonen.
Neljän eri valvontapäivän aikana tarkastettiin noin 200 kuljettajatutkintoon tulevaa ajoneuvoa yhdeksällä eri paikkakunnalla.
Valvonnat paljastivat muun muassa kaksi luvatonta liikenneopettajaa, kaksi ajo-oikeudetonta henkilöä ja useamman tapauksen jossa opettajalla ei ollut esittää valvontatilanteessa liikenneopettajalupaa.
Lisäksi valvonnassa tuli ilmi epäkuntoisia ja määräysten vastaisia opetusajoneuvoja, muun muassa katsastamaton, vakuuttamaton ja omistussuhteiltaan epäselvä ajoneuvo. Kahden opetusajoneuvon lisäjarrupoljin oli joko virheellisesti kiinnitetty tai käyttöteholtaan liian heikko.
– Havaitut puutteet osoittavat, että valvonnalle on tarvetta. Olemme saaneet paljon palautetta, että erityisesti lisäjarrupolkimen asennuksessa on puutteita. Nyt tehdyt valvonnat osoittavat, että myös muissa asioissa on parantamisen varaa. Tulemme jatkamaan valvontaa myös vuonna 2023, toteaa Traficomin päällikkö Max Fogdell.
Auto- ja liikennetoimittajat ry:n (AuLi) Vuoden auto- ja liikennekuva 2022 -kilpailuun osallistui lähes 20 AuLin jäsentä yhteensä 72 kuvalla.
Tuomarina toiminut Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu valitsi voittajaksi freelancerkuvaaja Markus Pentikäisen kuvan ”Auto Illuminate 2”. Muut palkitut kuvat olivat Harry Kuurion ”Maailmat ajassa” ja Jari Kohosen ”Esapekan kommellus”.
Tuulensuu luonnehti Markus Pentikäisen ”Auto Illuminate 2” kuvaa näin: ”Markus Pentikäisen tavaramerkki ovat lokaatiot ja dramatiikka, tällä kertaa Aurajoen ranta, jossa historiallinen fregatti Suomen Joutsen on saanut edustalleen sähköauto Hyundai Ioniq 5:n. Ioniqin vahvuus on, että siitä saa kunnolla virtaa ulos, ja tässä kuvassa auto valaisee itseään ja Suomen Joutsenta kolmella 1,2 kilowatin ledivalolla.”
Maailmat ajassa. Kuva: Harry Kuurio.
Harry Kuurio ”Maailmat ajassa” -kuvaa Tuulensuu luonnehti näin: ”Epäurbaani kuvausympäristö, koneen ja eläinten kontrasti. Hyvin hyödynnetty tilanne, josta valittu sommittelultaan erinomainen hetki.”
Esapekan kommellus. Kuva: Jari Kohonen.
Jari Kohosen ”Esapekan kommellus” -kuvaa Tuulensuu arvioi näin: ”Katse kiinnittyy Toyota-kuljettaja Esapekka Lapin silmiin, jotka kertovat paljon. Vasta sen jälkeen huomaa kuvan ”kehyksistä”, että pikataival ei ole ehkä ollut kaikkein helpoin. Lappi kaatoi autonsa Jyväskylän MM-rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ja joutui ajamaan viimeisen ilman tuulilasia. ”Kyllä sinne vähän tuuli sisälle. Kattokin hävisi ensimmäisessä kiihdytyksessä, kun vitosen löi sisään”, Lappi kommentoi Iltalehdelle.”