Koti Blogi Sivu 715

Rallicross: Niclas Grönholm palkintopallille MM-sarjan Norjan kisassa

Kuva: CE Dealer Team.

Niclas Grönholm ajoi rallicrossin MM-historian sadannessa osakilpailussa Norjan Hellissä toiseksi. Kauden toinen palkintopallisijoitus yhtä monesta ajetusta osakilpailusta nosti suomalaiskuljettajan sarjan yhteispisteissä toiseksi.

Rallicrossin MM-sarjassa juhlittiin Norjassa sadatta MM-osakilpailua. Juhlaosakilpailun voittoon ajoi lajin moninkertainen maailmanmestari Ruotsin Johan Kristoffersson, joka oli jokaisen viikonloppuna ajamansa erän nopein.

Grönholm paransi MM-sarjan avausosakilpailusta vauhtiaan, nousten sunnuntain finaalissa vain 1,755 sekunnin päähän finaalin kakkoseksi. Grönholm ajoi alkueristä sijat 6–2–6–2 ja voitti oman semifinaalinsa.

Päivän finaaliin Grönholm starttasi Kristofferssonin viereltä eturivistä. Grönholm sai hyvä startin, mutta ennen ensimmäistä mutkaa suomalaiskuljettajan PWR1-autoon osui peräti kolme eri kanssakilpailijaa. Grönholm hallitsi törmäystilanteet ja käänsi autonsa ykkösmutkaan toisena.

Viiden kierroksen mittaisen finaalin kahdella ensimmäisellä kierroksella Grönholm haastoi Kristofferssonia hyvin, mutta kolmen viimeisen kierroksen aikana kokenut ruotsalaiskuljettaja pystyi ajamaan eron reiluun sekuntiin.

– OK lähtö finaalissa. Keskirivissä takanani oli paljon parempi pito, joten osumaa tuli ja onneksi ei hajonnut mitään. Pääsin ensimmäisestä mutkasta toisena ulos. Ekassa mutkassa syntyi miltei puolet siitä erosta, joka Johanille (Kristoffersson) jäätiin. Yritin pysyä kyydissä mukana, mutta hän ajoi muutaman kymmenyksen kierroksella kovempaa.

– Sanotaan, että toinen sija oli täältä torjuntavoitto. Ei mikään huono viikonloppu, mutta edelleen vähän liian epätasaista suorittamista ja säädöt hukassa. Finaalia varten meillä oli ihan hyvä taktiikka, joka toi hyvät pisteet, Grönholm summaa.

Rallicrossin MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua lajin klassikkoradalla Ruotsin Höljesissä, jonne Grönholm starttaa MM-pisteiden kakkossijalta.

– Tämä oli kaikki, jonka ansaitsimme tällä kertaa. Tässä on paljon töitä tehtävänä ennen Höljesin kisaa, jotta olisimme mahdollisimman valmiina ajamaan voitosta. Kauden kisoista Höljes on oikeiden säätöjen löytämisessä ehkäpä se hankalin.

– Höljesin radalla auton säädöt eivät ole koskaan täydelliset. Auto pitää saada sellaiseen balanssiin, että sillä voi hyppiä ja samaan aikaa ajaa kaarteita hyvällä pidolla. Tehdään kaikkemme, että meillä on Ruotsissa taas enemmän vauhtia, Grönholm toteaa.

Rallicrossin MM-osakilpailu, Hell, Norja:
1. Johan Kristoffersson (S) Volkswagen 3:16.656
2. Niclas Grönholm (FIN) PWR + 1.755
3. Timo Scheider (D) Seat + 3.675
4. Klara Andersson(S) PWR + 5.438
5. Ole Christian Veiby (NOR) Volkswagen + 6.372
6. Sébastien Loeb (F) Lancia Delta + 6.798

MM-pistetilanne 2/10 osakilpailua:
1. Johan Kristoffersson (S) Volkswagen 46
2. Niclas Grönholm (FIN) PWR 33
3. Kevin Hanssen (S) Peugeot 24
4. Ole Christian Veiby (NOR) Volkswagen 23
5. Klara Andersson(S) PWR 23
6. Timo Scheider (D) Seat 20
7. Sébastien Loeb (F) Lancia 20
8. Guerlain Chicheri (F) Lancia 17

 

Niclas Grönholm ajoi kolmanneksi rallicrossin MM-avauksessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

F1: Bottas onnistuneen rengastaktiikan avulla pisteille Kanadan GP:ssä

Valtteri Bottas. Kuva: Alfa Romeo F1.

Red Bullin Max Verstappen ajoi varmaan voittoon Kanadan GP:ssä. Toiseksi tuli Aston Martinin Fernando Alonso ja kolmanneksi Mercedeksen Lewis Hamilton.

Alfa Romeon Valtteri Bottas onnistui hyvin rangastaktiikassaan ja tuli maaliin sijalla 10. Bottas lähti liikkeelle kovilla renkailla ja ajoi 37 kierrosta, ennen kuin tuli renkaiden vaihtoon. Bottas oli parhaimmillaan sijalla kahdeksan.

Kanadan GP 2023

1 Max Verstappen Red Bull Racing
2 Fernando Alonso Aston Martin +9.570
3 Lewis Hamilton Mercedes +14.168
4 Charles Leclerc Ferrari +18.648
5 Carlos Sainz Ferrari +21.540
6 Sergio Perez Red Bull Racing +51.028
7 Alexander Albon Williams +60.813
8 Esteban Ocon Alpine +61.692
9 Lance Stroll Aston Martin +64.402
10 Valtteri Bottas Alfa Romeo +64.432
11 Oscar Piastri McLaren +65.101
12 Pierre Gasly Alpine +65.249
13 Lando Norris McLaren +68.363
14 Yuki Tsunoda AlphaTauri +73.423
15 Nico Hülkenberg Haas F1 Team +1 kier.
16 Guanyu Zhou Alfa Romeo +1 kier.
17 Kevin Magnussen Haas F1 Team +1 kier.
18 Nyck De Vries AlphaTauri +1 kier.
19 George Russell Mercedes Kesk.
20 Logan Sargeant Williams Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

ERC: Tekniikkamurheet hidastivat Heikkilää Latviassa

Mikko Heikkilä. Kuva: Zoom Motorsport.

Mikko Heikkilä kartanlukijansa Samu Vaalerin kanssa, ovat sijoittuneet rallin EM-sarjan kauden neljännessä osakilpailussa Tet Rally Liepajassa seitsemänneksi. The Racing Factory -tiimin kuljettajan kilpailu oli haastava tekniikkamurheiden sekä aikasakon takia.

Rallin avauspäivän kuuden erikoiskokeen aikataulu supistui viiteen erikoiskokeen 2 peruunnuttua turvallisuussyistä. Heikkilä kärsi lähtöpaikastaan sekä ongelmista auton kanssa, mutta kova yritys avauspäivänä tarkoitti viidettä tilaa yötauolle tultaessa.

Sunnuntai alkoi Heikkilän osalta ikävästi nurmijärveläiskuljettajan saatua 30 sekunnin aikasakko takaperän vaihdon kestettyä hieman odotettua kauemmin. Huoltotyöt kuitenkin kannattivat, sillä nyt tasaisesti neljällä pyörällä vetävällä autolla päätöspäivän erikoiskokeille hyökännyt Heikkilä oli iskussa aamun lenkillä kellottaen kaksi toiseksi nopeinta aikaa.

Sunnuntain päätöslenkin Heikkilä avasi kellottamalla yli kaksi sekuntia nopeamman ajan kuin muut. Lopulta Heikkilä oli maaliviivalla seitsemänneksi nopein.

-Positiivista on, että vika löytyi, mutta muutoin päivä on ollut turhauttava. Ei tänne tulla vain ajamaan ralleja läpi. Vauhti tuntuisi riittävän sorakisoissa podiumille, mutta aina on jotain harmia, johon ei välttämättä voi itse vaikuttaa, Heikkilä huokaisee.

Vaikka tulos ei ollut sitä, mitä Skoda-kuljettaja lähti Latviasta hakemaan, sunnuntain vauhti oli lähempänä totuttua Heikkilää. Suuntaus on jo seuraavaan osakilpailuun Ruotsissa heinäkuun alussa.

ERC jatkuu Royal Rally of Scandinavialla Ruotsissa 7.-8.7.

Tet Rally Liepajan lopputulokset

1. Martins Sesks 1:22:47,3 LVA Skoda Fabia RS Rally2
2. Hayden Paddon +41,4 NZL Hyundai i20 N Rally2
3. Mads Östberg +1:04,0 NOR Citroen C3 Rally2
4. Josh McErlean +1:23,9 IRE Hyundai i20 N Rally2
5. Robert Virves +1:27,8 EST Ford Fiesta Rally2
…..
7. Mikko Heikkilä +1:38,5 FIN Skoda Fabia Rally2 Evo

ERC:n pistetilanne 4/8 osakilpailua:

1. Hayden Paddon 113
2. Martins Sesks 83
3. Mads Östberg 69
4. Efren Llarena 50
5. Mathieu Franceschi 50
6. Mikko Heikkilä 45

Mikko Heikkilä nousi viidenneksi Puolan EM-rallissa

Rallin EM-sarja: Heikkilä jäi kauas kärjestä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Epämääräistä liikettä poliisiaseman tiloissa!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lämmin viikonloppu työllisti poliisia Rovaniemellä. Tehtävät aiheutuivat pääosin liikenteestä ja häiriökäyttäytymisestä eikä väkivalta tehtäviltäkään vältytty.

Viikonlopun tiukimmat hetken koettiin kuitenkin lauantain iltapäivän, kun tarkkaavainen konstaapeli huomasi valvontakameroista epämääräistä liikettä poliisiaseman tiloissa.

Asiaa tarkastamaan lähteneet poliisivankilan vartijat tapasivat poliisiaseman sisätiloista luvattomasti oleskelevan oravan.

Jännittävien käänteiden ja ansiokkaan toiminnan tuloksena orava saatiin houkuteltua takaisin luontoon.

Poliisikoira jäljesti nuorta miestä ulosajon jälkeen yli kymmenen kilometriä!

Nuorilla hengenvaarallinen leikki huoltoasemalla!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Mies riehui silmittömästi ja rikkoi autoja

Kuva: CvB.

Lämmin sää ja useat yleisötapahtuma pitivät pohjanmaan poliisin kiireisenä läpi koko viikonlopun. Tehtävämäärissä mitattuna vilkkainta oli sunnuntain vastaisena yönä, jonka aikana hätäkeskuksen poliisille välittämiä tehtäviä kirjattiin noin 200 kpl.

Koko viikonlopun aikana poliisi suoritti tehtäviä runsaat 630 kpl. Rikosepäilyn vuoksi vapautensa menetti 35 henkilöä ja poliisilakiperusteisesti 37 henkilöä.

Kokkolassa mieshenkilö riehui silmittömästi ja rikkoi kadunvarrelle pysäköityjä henkilöautoja heittämällä mm. sähköpotkulaudan erään henkilöauton takaikkunasta läpi.

Poliisi epäilee miestä vahingonteosta ja hänet otettiin kiinni rikosperusteisesti.

Ruovedellä mies hakkasi autoa vasaralla ja uhkaili poliisia vesurilla

Mies rikkoi lapiolla autojen ikkunoita

Aggressiivinen mies vei väkisin pakettiauton kuljettajalta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tällaisia mielikuvia on eri automerkeistä!

Kuva: Volvo Cars.

Automerkkeihin liitetään usein mielikuvia, jotka voivat vaikuttaa auton ostopäätökseen. Kamuxin teettämästä tutkimuksesta selviää, että suomalaiset ja ruotsalaiset jakavat paljon samoja mielikuvia, mutta myös eriäviä näkemyksiä löytyy.

Tutkimustulokset kertovat, mitkä automerkit Suomen ja Ruotsin autoilijoille tulevat mieleen eri adjektiiveista.

Suomalaiset yhdistävät edullisuuteen Dacia-merkkiset autot (29 %) sekä Fiatit (14 %), kun taas ruotsalaiset mainitsevat useimmin Volvon (15 %) sekä Kian (14 %).

Suomalaisista 22 prosentilla sekä Mercedes-Benz että BMW yhdistyvät useimmin sanaan kallis. Myös ruotsalaisista 22 prosenttia yhdistää kalleuteen BMW:n, mutta mainitsevat kolmen kärjessä Mercedes-Bentziä (11 %) useammin Teslan (16 %).

Ruotsalaisille Volvo on turvallisin, luotetuin ja arvostetuin – suomalaisilla ei yhtä selkeää merkkisuosikkia

Kummankin maan autoilijat yhdistävät Volvon useimmin turvallisuuteen. Suomalaisista 36 prosenttia ja ruotsalaisista 50 prosenttia mainitsevat kyseisen merkin, minkä lisäksi Toyota, Audi ja BMW mahtuvat molempien autoilijakansojen viiden turvallisimpana pidetyn automerkin joukkoon.

Ruotsalaisten mielestä Volvo on myös luotettavin (33 %), kun taas suomalaisilla se jää listalla toiseksi (14 %) Toyotan pitäessä kärkipaikkaa (22 %).

Myös sanaan perheauto Volvo yhdistetään sekä Suomessa että Ruotsissa useimmin. Kärkisija on naapurimaassamme huomattavasti selkeämpi, sillä jopa 40 prosenttia ruotsalaisista mainitsee kyseisen merkin, kun taas vastaava luku suomalaisilla on 16 prosenttia.

Ruotsissa seuraavaksi useimmin mainitaan Volkswagen (11 %) ja Kia (7 %), Suomessa Toyota (12 %) sekä Volkswagen (12 %).

Arvostettuna automerkkinä 34 prosenttia suomalaisista pitää Mercedes-Benziä, kun ruotsalaisista 25 prosenttia kallistuu jälleen Volvon puoleen. Sekä suomalaisten että ruotsalaisten listalla Audi ja BMW pitävät jaettua kakkossijaa. Ruotsissa myös Volkswagen mahtuu samaiselle jaetulle paikalle. Suomalaisten listalla kolmantena on Volvo.

Tesla yhdistetään vähäpäästöisyyteen, mutta merkkien tyylikkyys jakaa mielipiteet

Vähäpäästöisyyden yhteydessä sekä suomalaiset (37 %) että ruotsalaiset (29 %) mainitsevat automerkeistä Teslan selkeästi useimmin. Seuraavaksi suomalaisten listalla nousevat Toyota (8 %) ja Polestar (7 %), ruotsalaisilla jälleen Volvo (11 %) ja Kia (7 %). Lisäksi Teslaa pidetään yksimielisesti moderneimpana. Kolmen moderneimman kärkeen nousee molemmissa maissa myös Audi.

18 prosenttia sekä suomalaisista että ruotsalaisista yhdistää Audin tyylikkyyteen. Seuraavaksi useimmin molempien maiden autoilijat mainitsevat BMW:n. Volvo on myös tyylikkyydessä ruotsalaisten (13 %) kolmen mainituimman joukossa, mutta Suomessa sen edelle kiilaavat Mercedes-Benz (14 %) ja Porsche (6 %).

Nopeuteen suomalaiset yhdistävät BMW:n (28 %), Porschen (27 %), Audin (13 %) ja Teslan (6 %). Samat merkit ovat mainittuimpien merkkien nelikossa myös Ruotsissa, mutta Porsche pitää naapurimaassamme kärkipaikkaa (28 %), minkä jälkeen tulevat BMW (22 %), Audi (11 %) sekä Tesla (8 %).

Kamuxin teettämän Suomalaiset ja ruotsalaiset autokaupoilla 2023 -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 12–23.1.2023. Kohderyhmänä olivat 17–70-vuotiaat suomalaiset ja ruotsalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat joko yksin tai yhdessä perheenjäsenen kanssa talouden autohankinnoista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan maan väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1 029 suomalaista ja 1 017 ruotsalaista vastaajaa.

Katso tästä suomalaisten mielikuvat automerkeistä — mm. Suomen aliarvostetuin ja turvallisin automerkki

Katso tästä, mikä merkki on Suomen arvostetuin, tyylikkäin, turvallisin, kallein, edullisin, vähäpäästöisin…

Katso tästä ihmisten mielikuvia eri automerkeistä — arvaatko mitä merkkiä pidetään tyylikkäimpänä?

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

SKAL: Hallitusohjelmassa runsaasti hyviä toimia kuljetuskustannusten alentamiseksi, polttoaineverotuksen keventäminen historiallista, tiestöpanostukset riittämättömiä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Kuljetusyritysten edunvalvoja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin pitkään ajama polttoaineen jakeluvelvoitteen kohtuullistaminen toteutui hallitusohjelmassa. Se on välttämätön toimi korkeiden logistiikkakustannusten hillitsemiseksi ja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Toimenpide hillitsee vaalikaudella polttonesteiden hintoja jopa kahdella miljardilla eurolla, todetaan SKALin tiedotteessa.

SKAL on pettynyt, että puolueiden kannattama ammattidiesel jäi toteutumatta, mutta pitää historiallisena polttoaineverotuksen keventämistä. Tiestön korjausvelkapaketti on tervetullut ja oikeansuuntainen, joskin riittämätön korjausvelan kasvun pysäyttämiseen.

SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto ja toimitusjohtaja Anssi Kujala kiittävät, että ohjelmassa on oivallettu logistisen kilpailukykymme vahvistamisen tarve.

SKAL pitää erityisen positiivisena sitä, että työnsä aloittava hallitus kiinnitti huomiota jakeluvelvoitteen huomattavaan kustannusvaikutukseen. Jakeluvelvoitteella on merkittävä vaikutus raskaan tavaraliikenteen käyttämän dieselin hintaan ja sitä kautta logistiikkakustannuksiin.

– Myös polttoaineverotuksen keventäminen on merkittävää. Sellaista ei ole tehty miesmuistiin, ehkei koskaan, sanoo SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.

Kuljetus- ja logistiikka-alaa edustava SKAL on esittänyt lukuisia toimenpiteitä erityisesti polttonesteiden hinnanmuodostukseen, tieverkon rahoitukseen tai vaikkapa raskaalle liikenteelle tärkeään vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluverkoston kehittämiseen. Esityksistä muun muassa tiemäärärahojen kasvattaminen, jakeluvelvoitteen alentaminen ja ns. vinjetti saivat vastakaikua tulevalta hallitukselta.

Ylälehdon mukaan myös poliisien määrän lisääminen on hyvä linjaus, mutta korostaa että niitä on myös käytettävä valvontaresurssien vahvistamiseen nimenomaan liikenteessä myös liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

– Hallitusohjelma on selvästi liikennemyönteinen ja antaa hyvät mahdollisuudet Suomen logistisen kilpailukyvyn vahvistamiseen. Ohjelman ulkopuolelle jääneistä tavoitteista jatkamme erityisesti ammattidieselin edistämistä. Vaikka nyt tehdyt toimet polttonesteiden hintoihin vaikuttavatkin erittäin myönteisesti, ammattidieselin tarve ei ole poistunut Ylälehto sanoo.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry muistuttaa, että liikenteen kustannukset vaikuttavat kaikkiin yrityksiimme, työllisyyteemme, ulkomaankauppaamme ja koko yhteiskuntaamme muuta Eurooppaa enemmän. Suomen on siksi panostettava kuljetus- ja logistiikkaa-alan toimintaedellytysten parantamiseen tosissaan. SKALin vuosi sitten julkistama tavoiteohjelma: skal.fi/suomiliikkeessa

Jakeluvelvoitteen maltillinen taso hillitsee hintoja vaalikaudella jopa kaksi miljardia euroa, polttoaineverotuksen alentaminen historiallista

Hallitusohjelman mukaan liikennepolttoaineiden jakeluvelvoite pidetään 13,5 prosentin tasolla aiemmin vuodelle 2024 säädetyn 28 prosentin sijasta.

– Tämä oli keskeinen tavoitteenamme, jolla estetään dieselin hinnan raju nousu tulevana vuoden vaihteena. Pelkästään vuonna 2024 kiristys olisi nostanut yhdessä yössä dieselin hintaa 16-26 senttiä litralta. Tämän kustannusvaikutus kaikille dieselöljyä käyttäville olisi ollut 460-760 miljoonaa euroa vuositasolla, toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

Kujalan mukaan vaalikauden aikana ratkaisun vaikutukset nousevat aiempiin päätöksiin verrattuna jopa kahden miljardin tasolle.

– Pidämme lisäksi hyvänä, että hallitusohjelmassa edistetään kotimaisten vähäpäästöisten polttoaineiden kehittämistä, tuotantoa sekä lainsäädäntöä. Hallitusohjelman maininta siitä, että etenkin raskaan liikenteen tarpeisiin soveltuvan kotimaisen biopolttoaineen ja biokaasun valmistusta ja jakelua edistetään, on tervetullut.

Reilun puolen miljardin tiestön korjausvelkapaketti hyvä suunta, rahoitus kuitenkin riittämätön tarpeeseen

SKAL arvostaa, että tiestölle saadaan lisärahoitusta erityisesti tilanteessa, jossa valtiovarainministeriön virkamiesnäkökulmassa tuotiin julkisuuteen jopa 300 miljoonan euron leikkauksia väylärahoitukseen. Lisärahan määrä on kuitenkin vaatimaton, kun inflaatio ja erityisesti bitumin hinnan nousu ovat lisänneet maanrakentamisen ja päällystämisen kustannuksia. Ostovoimakorjattu tiestön korjausvelka oli vuoden 2022 lopussa jo 2,3 miljardia, joten rahalle on käyttöä.

SKALin mielestä väylärahoja tulisi keskittää erityisesti olemassa olevan tieverkon kunnossapitoon ja kehittämiseen nopeasti. Tieverkon pullonkauloihin on edelleen panostettava tällä hallituskaudella.

– Nyt linjattu reilun puolen miljardin euron korjausvelkapaketti on tärkeä, mutta ei riitä vielä pitämään tiestöämme kestävällä tasolla. Näin jo valmiiksi huonokuntoisen tiestön kunto on vaarassa suorastaan romahtaa, SKALin puheenjohtaja Ylälehto sanoo.

Myönteistä on myös, että tarkoitus on korjata tie- ja raideverkon pullonkauloja kuljetuskapasiteetin kasvattamiseksi. Hallitus on myös oivaltanut geopoliittisen asemamme perusteella tavoitella yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa EU:n ja Naton investointimahdollisuuksia Skandinavian pohjoisosan logistiikkayhteyksien parantamiseksi.

SKAL on esittänyt myös tavaraliikenteen taukopaikkojen ja vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkon kehittämistä liikennejärjestelmän kehittämisessä ja maankäytön suunnittelussa. Nyt hallitusohjelman mukaan yhdessä elinkeinoelämän kansa laaditaan toimenpideohjelma vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkon laajentamiselle pääväylillä.

Markkinat toimimaan, jätelaki selkeytetään

SKAL pitää hyvänä, että jätelakia selkeytetään. Keskeisimmät SKALin ajamat jätelakia koskettavat tavoitteet löytyvät hallitusohjelmasta. Hallitus tulee tarkentamaan jätelakia, jossa kuntien vastuu rajataan vain kotitalouksien jätteisiin.

Kuntien toissijaista vastuuta (TSV:tä) jätelaissa muutetaan siten, että kuntien vastuuta jätelaissa tarkennetaan niin, että kunta voi myydä jätehuoltopalveluita elinkeinoelämälle vain todellisessa markkinapuutteessa. Lisäksi hallitusohjelmassa yhtenäistetään sidosyksiköiden ulosmyyntirajat enintään 5 prosenttiin ja enintään 500 000 euroon inhouse-yhtiöiden liikevaihdosta.

SKALin mukaan nämä linjaukset luovat toivoa ympäristöalan yrityksille tilanteessa, jossa kuntasektori on pyrkinyt levittäytymään toimintaan, jotka on perinteisesti hoidettu yritysten toimesta.

Ammattidieselin puuttuminen pettymys, kaikki puolueet kannattivat

Ammattidieselin käyttöönottoa ei ole hallitusohjemassa. Tämä veronpalautusjärjestelmä olisi ollut tarpeen senkin vuoksi, että kuljetusyrityksissä tarvittaisiin investointivaraa muun muassa uusiin käyttövoimiin.

– Erityisen harmillista ammattidieselin puuttuminen hallitusohjelmasta on senkin vuoksi, että lakiesitys on jo valmisteltuna, ja sen voisi pienten täsmennysten myötä tuoda nopeasti eduskuntaan. Ennen vaaleja puolueet kannattivat laajasti ammattidieseliä ja vastasivat SKALIn kyselyssä, että ammattidiesel tulee ottaa käyttöön vuoden 2024 alusta, toimitusjohtaja Kujala toteaa.

SKAL on kuitenkin tyytyväinen, että jakeluvelvoiteratkaisu ja polttoaineveron alennus hillitsevät polttonesteiden hintoja merkittävästi.

SKALin puoluekyselystä helmikuussa 2023 vastaukset väittämään ”Kannatamme ammattidieselin käyttöönottoa. Sen avulla raskaan liikenteen ja yksityisliikenteen käyttämä diesel erotetaan verotuksellisesti toisistaan.” Kaikki vastanneet puolueet olivat samaa mieltä.

Veroratkaisuissa erinomaista on myös se, että otetaan käyttöön vinjettimaksu.

– Ulkomaisen liikenteen saaminen kilpailunäkökulmasta samalla viivalle on tärkeää. Korostamme kuitenkin, että vinjettimaksu on tehtävä tavalla, joka ei korota kotimaisen ammattiliikenteen kustannuksia, Kujala sanoo.

Tehokkaasta logistiikasta Suomelle kilpailukykyä

SKAL toivoo, että hallitus kiinnittäisi erityistä huomiota Suomen logistiseen kilpailukykyyn hallituskauden aikana.

Suomen kilpailukyvyn ja elinvoiman säilyttämisen vuoksi on kaikessa päätöksenteossa otettava huomioon ja tarkasteltava yritysvaikutukset kuljetus- ja logistiikkatoimialalle, koska kustannusvaikutukset kuljetusalalle kertautuvat moninkertaisina monelle muulle alalle. Suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja Suomen työllisyyden kannalta on varmistettava, että kuljetuskustannuksia merkittävästi lisääviä muutoksia ei toteuteta huomioimatta alan sopeutumiskykyä.

SKALin esittämää liikenne- ja logistiikkaministerin salkkua ei hallitusohjelmasta löydy. Erillinen salkku ministeriössä olisi mahdollistanut keskittymisen alan erityiskysymyksiin ja kilpailukyvyn vahvistamiseen.

SKALin keskeiset tavoitteet/ Edunvalvonnan keskeiset aineistot:

Ohjelmajulkaisut: skal.fi/ohjelmajulkaisut

Mikä on jakeluvelvoite?

Jakeluvelvoite määrittää sen, kuinka paljon jaeltavan polttoaineen sekaan pitää sekoittaa uusiutuvia polttoaineita. Uusiutuvan dieselin maailmanmarkkinahinta on ollut pitkään korkealla, mikä on nostanut dieselin hintaa korkean jakeluvelvoitteen Suomessa. Koska moottoribensiiniin bio-osuutta voi lisätä vain 10 prosenttiin asti, vaikuttaa velvoitteen kiristyminen erityisesti dieselin hintaan. Esimerkiksi vuonna 2023 voimassa olevan 13,5 prosentin jakeluvelvoite nostaa dieselin hintaa arviolta 18–24 senttiä litralta.

Mikä on ammattidiesel?

Ammattidiesel kuvaa järjestelmää, jossa samaa dieselpolttoainetta voidaan tankata kaikkiin dieselkäyttöisiin ajoneuvoihin, mutta ammattiliikenne saisi tietyn osuuden maksamistaan polttoaineveroista takaisin palautuksina. Ammattidiesel-järjestelmä mahdollistaa uusiutuvan dieselin osuuden lisäämisen dieselpolttoaineeseen ilman logistiikkakustannusten merkittävää nousua.  

Autoliitto: Hallitusohjelmassa on paljon hyviä piirteitä

Autoala: Jakeluvelvoitteen maltillinen korotus on oikeansuuntainen toimenpide, mutta lisätoimia tarvitaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Ford lähtee ensi vuoden Dakar-ralliin Rangerilla ja Ranger Raptorilla

Kuva: Ford.

Ford Performance on kilpaillut ja voittanut erilaisissa moottoriurheilukisoissa Le Mansista Monacoon, Daytonasta Bathurstiin ja Finkesta Ensenadaan. Mutta yksi maapallon vaikeimmista kilpailuista sillä on vielä toteuttamatta – ikoninen Dakar-ralli.

Nyt Ford on ilmoittanut, että on tullut aika täyttää tämä aukko yhtiön mittavassa moottoriurheilun ansioluettelossa. Kilpaversiot Ford Rangerista ja Ranger Raptorista raivaavat tietä Ford Performancen osallistuessa nyt globaalisti myös off-road-kisoihin, mukaan lukien kuuluisa ja pelottava Dakar-ralli vuonna 2024 ja sen jälkeen.

Ensimmäinen askel monivuotisessa ohjelmassa on osallistua ensimmäistä kertaa Dakar-ralliin, päästä maaliin ja oppia kokemuksesta. Ford tekee yhteistyötä pitkäaikaisten kumppaneidensa M-Sportin ja Neil Woolridge Motorsportin (NWM) kanssa ajoneuvojen kehittämisessä, huollossa ja tapahtumien aikana.

Saudi-Arabiassa 5.-19. tammikuuta ajettavan vuoden 2024 Dakar-rallin Rally Raid T+ -luokkaan osallistuu tarkoitukseen rakennettu, erittäin suorituskykyinen Ford Ranger.

Ford Performancen, M-Sportin ja NWM:n yhteinen tiimi kehittää ja testaa vuoden 2023 aikana edellisen sukupolven Rangeriin pohjautuvaa Ranger T1+ -autoa, jossa on 3,5 litran EcoBoost-moottori. Ennen ensi vuoden Dakar-rallia Ranger osallistuu testikilpailuihin, joiden on suunniteltu olevan Espanjan Baja España Aragón ja Marokon Rally du Maroc -rallit heinä- ja lokakuussa tänä vuonna.

Vuoden 2025 Dakar-rallia varten Ford Performance ja M-Sport kehittävät täysin uuden, mittatilaustyönä valmistetun Ranger Raptorin – Euroopan myydyimmän pick-up-mallin suorituskykyisimmän version – joka suunnitellaan ja valmistetaan Dakarin T1+ -luokan sääntöjen mukaan.

M-Sport tunnetaan M-Sport Ford Puma Hybrid Rally1 -auton johtavana kehittäjänä, ja talli kilpailee autolla FIA:n rallin MM-sarjassa. M-Sport valmistaa myös moottorit vuodesta 2024 lähtien FIA GT3 -luokassa kilpailevaan Mustang GT3 -malliin.

NWM:llä on ollut keskeinen rooli Rally Raid Rangerin alkuvaiheista lähtien tiimin kehittäessä ja rakentaessa autoja Pietermaritzburgissa, KwaZulu-Natalissa. Autot on rakennettu kilpailemaan Etelä-Afrikan Rally Raid -mestaruussarjassa (SARRC) ja eri puolilla maailmaa. Autot täyttävät Dakar T1+ -luokan säännöt täysin.

Astara kompensoi Dakar-rallitiiminsä päästöt Suomeen

Tällaisilla sähköautoilla osallistutaan Dakar-ralliin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Autoliitto: Hallitusohjelmassa on paljon hyviä piirteitä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Tuore hallitusohjelma sisältää liikenteen ja ihmisten liikkumismahdollisuuksien kannalta positiivisia aloitteita. Polttoaineveron alentamissuunnitelmia voi pitää historiallisina, todetaan Autoliiton tiedotteessa.

Petteri Orpon johtamat hallitusneuvottelut tulivat päätökseen perjantaina. Uusien hallituspuolueiden laatima hallitusohjelma sisältää useita positiivisia asioita liikennesektorilta. Aiemmin suunniteltua polttoaineiden jakeluvelvoitteen ankaraa kiristämistä jo ensi vuodesta alkaen on hallitusohjelmassa selkeästi lievennetty. Lisäksi hallitus on valmis alentamaan polttoaineveroja jakeluvelvoitteen nostaessa kuluttajahintoja.

– Jakeluvelvoite kiristyy edelleen, mutta ei niin paljon kuin Sanna Marinin hallitus asiasta päätti. Autoliitto kritisoi voimakkaasti tuolloin tehtyä päätöstä liian kalliina ratkaisuna. Se, että nyt puhutaan polttoaineverojen alentamisesta, on historiallista. Itse en muista, milloin tällaista olisi tapahtunut. Lisäksi hallitus suunnittelee ajoneuvoveroon pientä alennusta. Nämä toimenpiteet parantavat tavallisten ihmisten mahdollisuutta käydä töissä ja pyörittää arkea, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Hallitusohjelmaan on kirjattu myös liikenteen rahoituksen ja verotuksen kokonaisuudistuksen käynnistäminen.

– Uudistuksen suunnittelussa pitää huomioida Suomen erityisolosuhteet ja suomalaisten liikkumistarpeet sekä huolehtia siitä, että meillä on jatkossakin edellytykset oman käyttöön arjen liikkumisessa, Nieminen painottaa.

Hallitus lupaa myös torjua määrätietoisesti liikenneverkon korjausvelan kasvua. Väyläverkon investoinnit luvataan kohdistaa kasvun, työllisyyden ja huoltovarmuuden kannalta olennaisimmille väylille sekä väyläverkon pahimpien pullonkaulojen purkamiseen. Perusväylänpidossa huomioidaan myös alempiasteinen tieverkko ja 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman päivitys käynnistetään heti hallituskauden alussa.

– Olemassa olevan tieverkon kunnostaminen pitää priorisoida investoinneissa. Esimerkiksi maanteiden päällystysohjelmaa pitää pidentää mahdollisimman nopeasti lisävahinkojen torjumiseksi. Tänä vuonna päällystetään ennätyksellisen vähän maanteitä, minkä takia korjausvelka on kovassa kasvussa, Nieminen sanoo.

– Liikennejärjestelmäsuunnitelma on tähän mennessä osoittautunut rahoituksen puutteessa pelkäksi toivelistaksi. Toivottavasti nyt suunnitelmalle saadaan myös riittävästi rahoitusta, jotta hankkeita päästään toteuttamaan suunnitelmallisesti ja kustannustehokkaasti.

Autoala: Jakeluvelvoitteen maltillinen korotus on oikeansuuntainen toimenpide, mutta lisätoimia tarvitaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Poliisikoira jäljesti nuorta miestä ulosajon jälkeen yli kymmenen kilometriä!

Kuva: CvB.

Perjantai-iltana hieman ennen puoli yhdeksää henkilöauto lähti pakenemaan poliisia ja ajoi ulos Lahdessa Vanhalla Nurmeksentiellä.

Ajoneuvo lähti oitis pakenemaan, kun poliisi kääntyi sen perään tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Poliisi joutui ajamaan jopa 100 kilometrin tuntivauhtia, mutta kohdeauto jätätti silti poliisia.

Käännyttyään Jokirannantielle, auto suistui tieltä ulos hiekkapenkkaan. Autosta lähti metsään kaksi nuorta miestä, joista toisen poliisi sai oitis kiinni.

Toinen seikkaili metsässä pari tuntia ja poliisikoira jäljesti häntä yli 10 kilometrin matkan.

Molempien matka päätyi poliisiasemalle, mistä sosiaalitoimi otti heidät huostaansa.

Toistaiseksi kumpaakin epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Nuorilla hengenvaarallinen leikki huoltoasemalla!

Rekasta irtosi kaksi pyörää — vastaan tullut henkilöauto katolleen

Nuori moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa Mikkelissä

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //