Koti Blogi Sivu 708

Kovaa tekstiä Liikkuvan poliisin perinneyhdistyksen puheenjohtajalta — valtakunnallinen liikennetiedotus on täysin retuperällä

Kuva: Poliisi.

Poliisin liikennetiedotus juhannusliikenteen osalta kertoi totuuden siitä, kuinka heikolla pohjalla jo vuosia on poliisin valtakunnallinen liikennetiedotus ollut, jonka pääosassa ovat olleet viime vuosina vain ”kaaharit ja automaattinen liikenteen valvonta”.

Olemme siis eläneet jo vuosia aikakautta, jossa Helsingin poliisilaitos yrittää ajoitellen toteuttaa poliisin valtakunnallista liikennetiedotusta epäonnistuen siinä lähes täydellisesti lähes joka ikinen kerta tiedotuksen keskittyessä pääasiallisesti vain siihen, mitkä kamerapisteet metsästävät kaahareita tien päällä, kuin se olisi esimerkiksi Juhannusliikenteen turvallisuuden tärkein asia.

Liikkuvan poliisin aikakaudella esimerkiksi juhannuksen liikenteessä kymmenet partiot oli sijoitettu päivittäin pääosin maamme pääteille turvaamaan juhannuksen liikennettä ja myös partioiden puhelinnumerot olivat median tiedossa niin, että reaaliaikainen juhannuksen liikenteen tilannekuva oli koko ajan selvillä tietenkin erityisesti LP:n omassa päivystyksessä ja samalla myös median kautta tiellä ajavien ihmisten autoradioissa, jota kuunneltiin herkeämättä jo ennen juhannuksen matkan aloitusta.

Myös YLE:n omat liikennetoimittajat olivat tien päällä tiedottamassa yhteistyössä Liikkuvan poliisin kanssa Juhannuksen liikenteestä. Nyt pakkoverolla kustannettu Yle on kuitenkin jo vuosia sitten lakkauttanut oikeiden liikennetoimittajien tehtävät.

Muistatte varmaan kaikki Esko Riihelän ja Jommi Öynapin äänet radiosta suoraan tien päältä jopa kymmenien vuosien ajalta. Kyseisten herrojen äänet herättivät jokaisen autoilijan kuuntelemaan tarkkana sitä sanomaa, jolla suomalaista liikenneturvallisuutta parannettiin hyvällä yhteistyöllä.

Nyt kokonaisvaltainen ja reaaliaikainen poliisin ja myös muiden poliisin yhteistyökumppaneiden liikenneturvallisuustiedotus on täysin retuperällä ja muistutan teitä kaikkia emeritus Poliisiylijohtajan Mikko Paateron vakuutuksista Liikkuvan poliisin lakkauttamisen yhteydessä siitä, että Liikkuvan poliisin lakkauttaminen ei vaikuta poliisin liikenteen valvonnan määrään eikä laatuun millään tavalla.

Poliisin liikenteen valvonnan ohella poliisin liikenneturvallisuus tiedotus on erittäin vahva osa poliisin kokonaisvaltaista liikenneturvallisuustyötä, joka ollaan käytännössä romutettu nykyisen poliisin toimesta.

Suomalainen poliittiseen päätöksentekoon liittyy eräs vakava ongelma ja se ongelma on myöntää virheet, joita tehdään esim. väärän tilannekuvan perusteella, joka on voitu saada muilta viranomaisilta.

Mikko Paateron aisaparina Liikkuvan poliisin lakkauttamisen yhteydessä toiminut emeritus sisäministeri Päivi Räsänen ei ole kyennyt julkisesti myöntämään tekemäänsä virhettä esitellessään LP:n lakkauttamisen virheelliset perusteet Kataisen hallitukselle, sillä hän on vakuuttanut myös minulle henkilökohtaisesti tehneensä oikean ratkaisun.

Pidän henkilökohtaisesti myös erittäin vastuuttomana sitä, että YLE:n ohella valtion ja samalla veronmaksajien rahoilla toimivat Traficon ja Väylävirasto ovat käytännössä vetäytyneet kokonaan valtakunnallisesta liikenneturvallisuustiedotuksesta.

Esimerkiksi Traficomin liikenneturvallisuustiedottajan tehtävät lakkautettiin joitakin vuosia sitten kokonaan.
Haluan kysyä onko YLE:n, Traficomin Väyläviraston vetäytymiseen valtakunnallisesta liikenneturvallisuustiedotuksesta ollut Eduskunnan suostumus?

Maamme liikenneturvallisuuden kehitys kahlaa erittäin pahoin asetettujen tavoitteiden perässä ja samalla voimme todeta sekä poliisin, että myös muiden liikenneturvallisuustoimijoiden näkymättömyyden liikenneturvallisuustiedottamisessa.

Ainoan tyydyttävän arvosanan liikenneturvallisuustiedottamisesta ansaistee Liikenneturva, joka ei ole kuitenkaan viranomainen eikä voi tiedottaa viranomaisen äänellä.

Jyrki Haapala
Puheenjohtaja
Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys ry

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen kannanotto poliisin liikenneturvallisuustiedotuksesta

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys: Poliisin 35-40 miljoonaa alijäämäinen budjetti romuttaa poliisin liikennevalvonnan lopullisesti!

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys on erittäin huolissaan keltaisten sulkuviivojen katoamisesta maamme tiestöltä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Juhannuksen tieliikenteessä kuoli neljä enemmän kuin vuosi sitten!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Juhannusta vietettiin lämpöisessä kelissä koko maassa, onneksi se ei näkynyt hukkuneiden määrässä: Poliisin tietoon tulleita hukkumisia oli kaksi, joka oli kaksi vähemmän kuin vuoden 2022 juhannuksena.

Juhannuksen tieliikenteessä kuoli kuusi ihmistä, mikä on neljä enemmän kuin vuonna 2022. Loukkaantuneita oli 33, mikä taas on 21 vähemmän kuin vuoden 2022 juhannuksena.

Poliisin tietoon tuli yhteensä 94 liikenneonnettomuuteen liittyvää liikennerikosta. Kesälle tyypillisiä oli tieltä suistumisiin liittyvät liian suurilla nopeuksilla ajetut onnettomuudet, niitä oli 37. Myös kuolemiin johtaneissa rikoksissa oli usein vauhti ja päihteet mukana.

Ajoneuvolla törmättiin eläimeen 15 tapauksessa. Eläimistä varoittavat liikennemerkit on hyvä ottaa vakavasti tiellä, toteaa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Poliisi tavoitti tien päältä 383 rattijuoppoa, joka on 19 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vesiliikennejuopumuksissa tapahtui myönteinen kehitys, vesillä tavattiin 18 juopunutta kuljettajaa, mikä oli 33 vähemmän kuin vuonna 2022 juhannuksena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Näitä poliisin kulkupelejä kannatta varoa!

Kuva: Matti Sulanto

Kesällä nopeudet helposti kasvavat liikenteessä, samalla myös ajotapavirheiden määrät lisääntyvät. Vaikka poliisia ei näy kesäliikenteessä se ei tarkoita sitä, etteikö poliisi silti olisi siellä valvomassa.

Automaattisen nopeusvalvonnan ja näkyvän valvonnan lisäksi poliisi on varustautunut kesäliikenteen valvontaan siviilimallisilla autoilla ja moottoripyörillä, jotka poimivat liikenteestä mm. tutkanpaljastajia käyttäviä, perässä roikkujia ja vaarallisia ohituksia tekeviä kuljettajia.

Kesä on aikaa, joka saa jotkut kuljettajat ajamaan kovilla nopeuksilla. Ylinopeus sinänsä on jo riskitekijä. Pyrkimys ajaa muuta liikennettä kovempaa aiheuttaa myös muita ajotapoihin liittyviä rikkomuksia. Tyypillisiä ovat muun muassa ajaminen liian lähellä edellä kulkevaa ajoneuvoa, vaaralliset ohitukset ja kaarteiden ”leikkaamiset” vastaantulijan ajokaistaa käyttäen.

Ajotapojen valvonnassa poliisi käyttää pääsääntöisesti autoja ja moottoripyöriä, jotka eivät ole tunnistettavissa poliisiajoneuvoiksi.

Niiden poliisivarustus on kätketty siten, että ulkoasultaan ne ovat kuin mitä tahansa autoja tai moottoripyöriä.

Mallit ovat kuitenkin tehokkaampia kuin normaalit perheautot tai kaksipyöräiset. Partiot toimivat näissä ajoneuvoissa siviilivaatetuksessa.

Vaativa ajotapavalvonta

Näitä ns. vaativaan ajotapavalvontaan (VATV) suunniteltuja ajoneuvoja kuljettavat erikoiskoulutuksen saaneet poliisit.

Pääpaino VATV-partioiden toiminnassa on paljastaa kovia ylinopeuksia ja vakavia ajotaparikoksia. Valvonta kohdistuu erityisesti kuljettajiin, jotka pyrkivät tietoisesti välttämään poliisin muuta liikennevalvontaa ja rikkovat sääntöjä järjestelmällisesti. VATV-partiot liikkuvat muun liikenteen joukossa ja pysyvät normaalisti tunnistamattomina.

Esim. juhlapyhien sekä viikonloppujen meno- ja paluuliikenteessä on varsinkin syytä ajaa muun liikenteen tahdissa välttäen turhia ohituksia, koska ohituksista saatava hyöty on minimaalinen ja ohitukset usein ainoastaan vaarantavat liikenneturvallisuutta.

Myös etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon on pidettävä tarpeeksi pitkänä, jolloin liikenteen häiriötilanteisiin on mahdollista reagoida ilman peräänajon vaaraa.

Sääntöjä noudattamalla kaikki pääsevät turvallisesti perille ja ellei joku noudata, poliisi puuttuu matkantekoon.

Siviilimallisen poliisiauton ohittajat ajoivat reilusti kolmatta sataa

Muista! Poliisilla on myös tunnuksettomia moottoripyöriä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Sähköautovalmistajien vastuullisuudessa on merkittäviä eroja!

Arkistokuva: Kuva: Matti Sulanto.

Finnwatchin tekemässä vastuullisuusvertailussa parhaiten pärjäsivät BMW, Tesla ja Volkswagen. Heikoimmin menestyivät Polestar, Škoda ja Kia.

Finnwatch arvioi sähköautovalmistajien ihmisoikeuksia koskevia vastuullisuusprosesseja keskittyen erityisesti akuissa käytettäviin mineraaleihin. Vertailussa parhaiten pärjänneet BMW, Tesla ja Volkswagen ovat arvioineet kattavasti mineraaleja koskevien arvoketjujensa riskejä.

Yritykset pohjaavat toimintansa johtaviin kansainvälisiin yritysvastuustandardeihin ja raportoivat melko avoimesti alihankintaketjuistaan sekä niihin kohdistetuista vastuullisuustoimenpiteistä.

Vertailussa parhaiten pärjänneistä yrityksistä vain BMW vastasi Finnwatchin kyselyyn, ja antoi osan pyydetyistä alihankintaketjunsa kaivoksia koskevista tiedoista. Tesla julkaisee vastuullisuusraportissaan joitain kaivoskohtaisia tietoja alihankintaketjustaan. Volkswagen on julkaissut sulattamot, joista se hankkii tinaa, tantaalia, volframia ja kultaa.

– Alihankintaketjujen avoimuudessa on edelleen parannettavaa kaikilla yhtiöillä. Ilman läpinäkyvyyttä kaivostasolle sidosryhmät eivät voi tuoda epäkohtia yhtiöiden tietoon, ja monet ihmisoikeusongelmat jäävät pimentoon, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér sanoo.

Selvityksen kohteena olleista yrityksistä myös Volvo Cars saattaa lähivuosina nousta vastuullisimpien yhtiöiden joukkoon. Yritys on parhaillaan vahvistamassa ja systematisoimassa vastuullisuusprosessejaan.

Hankkeen myötä yritykselle luodaan läpileikkaava ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoitestrategia ja -hallintajärjestelmä sekä luodaan ja otetaan käyttöön menetelmät sidosryhmädialogille.

Siinä missä Tesla ja Volkswagen julkaisevat jo vuosittain yksityiskohtaisia mineraaliketjujaan koskevia erillisiä yritysvastuuraportteja, Volvo lupaa julkaista omansa ensimmäistä kertaa vuoden 2024 aikana.

– Volvo Cars kertoi kehittävänsä ihmisoikeuksia koskevia prosessejaan vastatakseen tulevaan EU:n vastuullisuussääntelyyn kuten yritysvastuudirektiiviin. Uskomme, että parhaillaan EU:ssa neuvoteltava yritysvastuudirektiivi tulee merkittävästi parantamaan ihmisoikeusriskeihin varautumista yrityksissä.

Nissanin menestys Finnwatchin vertailussa jäi heikoksi, sillä sen vastuullisuusprosessit eivät vaikuta kaikilta osin olevan kansainvälisten yritysvastuustandardien mukaisia. Korjaavien toimenpiteiden sijaan Nissan esimerkiksi kehottaa alihankkijoitaan ostojen pois vetämiseen ongelmatilanteissa.

Mustavalkoista vaatimustenmukaisuutta korostava lähestymistapa näkyy myös yhtiön väitteissä siitä, että sen arvoketjuissa ei olisi raportointivuonna 2021 tavattu lainkaan ihmisoikeusloukkauksia tai tiettyjä ihmisoikeusriskejä.

– Riskitön ja ongelmaton arvoketju vaikuttaa epäuskottavalta ja kertoo todennäköisesti sekä heikosta riskienarvioinnista että vastuullisuusvalvonnasta. Samana vuonna esimerkiksi BMW kertoo identifioineensa ihmisoikeusriskejä 196 tavarantoimittajansa toiminnassa, Finér sanoo.

Sekä Polestar että Škoda vetoavat vastuullisuustyössään (osa)omistajiltaan vastuullisuustyössä saataviin synergioihin.

Polestar viittaa yritysvastuuraportoinnissaan Volvo Carsiin toimenpiteisiin, ja Škoda vastauksessaan Finnwatchille Volkswagen-konsernilta saamiinsa synergiaetuihin.

Volvo Cars kuitenkin korosti vastauksessaan Finnwatchille, ettei se vastaa Polestarin vastuullisuutta koskeviin kysymyksiin. Volkswagenilta taas ei saatu vastauksia yhtiön omaa tai Škodan vastuullisuutta koskien.

Sekä Polestarin että Škodan omissa materiaaleissa tiedot akkumineraaleja koskevista vastuullisuusprosesseista ovat suppeita tai olemattomia.

Vertailussa heikoimmaksi jääneen Kian yritysvastuuraporteissa käytetty terminologia oli epämääräistä ja annetut tiedot niin suppeita ettei sen vastuullisuusprosesseja voitu kattavasti arvioida.

Yritykseltä yritettiin saada vastauksia kysymyksiin suomalaisen maahantuojan kautta siinä kuitenkaan onnistumatta.

– Sähköautojen markkinat ovat kasvamassa räjähdysmäisesti, mikä johtaa akkumineraalien kysynnän nopeaan kasvuun. Ellei kaivossektorin vastuullisuusongelmia saada hallintaan, voivat arvoketjut häiriintyä ja materiaalien saatavuus heikentyä. Asianmukaisen huolellisuuden noudattaminen arvoketjuissa on yrityksille välttämätöntä, Finér muistuttaa.

Finnwatch vaatii, että EU-tason neuvottelujen loppusuoralla olevassa yritysvastuudirektiivissä riskiperusteiset huolellisuusvelvoitteet ulotetaan toimitusketjussa raaka-ainetuotannon tasolle asti koko arvoketjuun. Toimitusketjujen läpinäkyvyyttä on edistettävä sekä yritysvastuusääntelyn keinoin että lisäämällä tullitietojen yleisöjulkisuutta.

Suomen vastuullisimmat automerkit selvillä

Näin huomioit vastuullisuuden autokaupoilla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Poliisi kaipaa Limingan kuolonkolarin silminnäkijää — hän liikkui vaalealla maastoautolla

Kuva: CvB.

Sunnuntaina 25. kesäkuuta Limingassa sattui kahden henkilöauton välinen kolari, jossa toisen auton kuljettaja kuoli.

Poliisi on kuulustellut toisen henkilöauton kuljettajaa, jota se epäilee liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Poliisi jatkaa kolarin selvittämistä ja siihen johtaneiden tapahtumien kulkua kuulustelujen lisäksi muun muassa teknisellä tutkinnalla.

Esitutkinnan aikana on selvinnyt, että tapahtumapaikalla oli vaalea maastoauto. Sen kuljettaja oli kuitenkin poistunut autoineen paikalta ennen poliisipartion saapumista.

Poliisi pyytää maastoauton kuljettajaa soittamaan Oulun poliisilaitoksen vihjepuhelimen numeroon 029 541 6194 tai lähettämään viestin sähköpostiosoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi.

Henkilöauton kuljettaja kuoli kahden henkilöauton nokkakolarissa Limingassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Volvolta 74 tonnin sähkökuorma-auto

Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks on toimittanut sähkökuorma-auton raskaisiin kuljetuksiin kuljetusliikkeelle Göteborgiin, Ruotsiin. Yhdistelmän kokonaispaino on 74 tonnia.

Yhä useammat kuljetusliikkeet alkavat nyt investoida sähkökuorma-autoihin, myös raskaissa kuljetuksissa. Mattsson Åkeri Göteborgissa Ruotsissa on yksi heistä, ja yhtiö on nyt ostanut Volvolta kolme raskasta sähkökäyttöistä Volvo FH -kuorma-autoa.

Viime viikkoina Göteborgin Arendalin satama-alueella on testattu yhtä konttiliikenteessä toimivaa kuorma-autoa. Kahden perävaunun yhdistelmä on 32 metriä pitkä ja sen kokonaispaino 74 tonnia.

Testattava sähkökuorma-auto on Volvo FH Electric 6×4 ja sitä ladataan vihreällä sähköllä 180 kW:n suurteholaturilla, joita Mattsson Åkeri on asentanut kaksi yhtiön terminaaliin Arendaliin. Pitkällä aikavälillä kuorma-auto kulkee myös Göteborgin ja Boråsin kaupungin (70 km Göteborgista) välillä.

Toiminnassa 12 tuntia vuorokaudessa

– Pitkien ja raskaiden kuormien ajo sähköllä toimii toistaiseksi erittäin hyvin, ja voimme kuljettaa yhtä paljon rahtia kuin dieselautolla, sanoo Mattsson Åkerin toimitusjohtaja Jan-Olof Mattsson.

– Kuorma-auto operoi 12 tuntia vuorokaudessa, ja lataus hoidetaan kuljettajan tauon aikana. Käytämme latauksessa vihreää sähköä, joten emme aiheuta hiilidioksidipäästöjä. Hiljainen, sähköinen käyttö merkitsee myös parempaa työympäristöä kuljettajalle.

Volvolta sähkökuorma-autoja pidemmällä toimintasäteellä

Syksyllä alkava tv-sarja Rekkakuskit Suomi haluaa nostaa ammattikuljettajien arvostusta

Volvolle tuhannen sähkökuorma-auton kauppa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Autoklinikan toimipiste Tuusulaan

Clas von Bell

Vahinkokorjaamoketju Autoklinikka on avannut uuden toimipisteen Tuusulaan. Lähellä Tuusulan keskustaa sijaitseva uusi korjaamo helpottaa ja nopeuttaa kolari- ja lasivaurioiden hoitoa Uudellamaalla.

Kesäkuussa avautuneessa korjaamossa hoituvat vahinkotarkastukset, pelti- ja kolarikorjaukset, pienten kolhujen PDR-korjaukset sekä tuulilasinkorjaukset ja -vaihdot. Lisäksi Tuusulan uudessa toimipisteessä on alan viimeisintä teknologiaa hyödyntävä maalaamo, jossa maali- ja energiahävikin määrä pysyy mahdollisimman pienenä.

Uusi korjaamo sijaitsee osoitteessa Amerintie 50, lähellä Tuusulan keskustan kauppoja. Henkilöstö koostuu sekä vanhoista Autoklinikka-ammattilaisista että uusista paikallisesti palkatuista osaajista.

Autoklinikka Tuusula on nyt toiminnassa ja auki arkisin klo 7.30–17.00.

Jämsässä toimiva CarVision liittyy osaksi Autoklinikka-ketjua

Vahinkokorjaamo Autoklinikka laajenee Lohjalle

Autoklinikka muuttaa uusiin tiloihin Lahdessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Leasing-autoilijat pääsevät lataamaan pörssisähköllä Plugitin lataussovelluksen avulla!

Kuva: Plugit.

Plugitin lataussovellus päivittyy laskutussopimusasiakkaiden kotilataushyvityksen osalta. Vapaan autoedun piirissä olevat työsuhdeautoilijat, joilla on älykäs kotilatauslaite ja lataavat autoaan kotona omalla sähkösopimuksella, voivat täydentää lataussovellukseen tiedon pörssisähköstä.

Hyvitys kotona ladatusta energiasta maksetaan kulutushetken SPOT-hinnan, sähkösopimuksen marginaalin, sähkön siirtohinnan ja sähköveron mukaisesti.

Leasing-autoilijalle hyvitetään latausenergian hinta kotona ladatusta energiasta

Kun leasing-auto on sähköauto ja palkansaaja lataa autoaan kotona omalla sähkösopimuksella, auton hankintahintaan liitetään älykäs latauslaite tehokasta ja turvallista kotilataamista varten.

Älykkään latauslaitteen ja tunnistautumisen ansiosta ladattu energia saadaan laskutettua automaattisesti oikealta taholta sekä tilitettyä käyttäjälle ladattu energia.

Lataaja tunnistautuu latauslaitteelle lataustunnisteella, jolloin järjestelmä osaa erottaa lataajan kotona tehdyt lataukset, laskea kotona tapahtuneiden latausten latauskustannukset ja tilittää hyvityksen lataajalle takaisin.

Lataaja siis maksaa kotona ladatusta energiasta normaalisti sähkölaskunsa yhteydessä, mutta ladatun energian osuus veloitetaan ensin leasing-yhtiöltä, joka puolestaan laskuttaa autoedun tarjoavaa työnantajaa kuukausierän yhteydessä ja lataajalle hyvitetään vastaava summa kuukausittain.

Maksatuksen onnistumiseksi on tärkeää, että lataaja on ilmoittanut lataussovelluksessa sähkönsä hinnan oikein sen laskutushinnan mukaisesti sekä tilinumeron mihin hyvitykset maksetaan.

Sovellus seuraa sähkön SPOT-hintaa

Sovellukseen tapahtuvassa hinnansyötössä on huomioitu pörssisähkösopimuksen lisäksi eri hinnat yön ja päivän sähkönsiirrolle. Jatkossa käyttäjän ei tarvitse muuttaa hyvityshintaa ennen lataustapahtuman aloittamista, muutokset tulee tehdä ainoastaan, kun sähkösopimus tai sähkönsiirtosopimus muuttuu.

Uusi versio ohjaa vapaan autoedun piirissä olevia kotilataajia täyttämään hyvityshinnan aiempaa vaivattomammin. Uudistukseen liittyy myös verottajan päivitetty ohjeistus kotilataushyvityksiä koskien.

Uudet ominaisuudet ovat olleet käytettävissä 15.6. 2023 lähtien.

Suomeen kaavaillaan valtakunnallista sähköisen ammattiliikenteen julkista latausverkostoa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Opelin salama uudistuu

Kuva: Opel.

Opel on esitellyt tänään uuden tulkintansa ikonisesta ”Blitz”-tunnuksestaan, joka on mukana tuotantoautoissa niinkin pian kuin 2024.

”Blitz” on jatkossakin Opel Compass -tunnuksen keskuselementtinä. Opelin nykyisten autojen palkittu Vizor-muotoilusuuntaus kulminoituu juuri Compass-tunnukseen ja sen keskellä olevaan Blitz-logoon.

Kuva: Opel.

Salamanisku – saksaksi ”Blitz” – liittyy luonnollisesti sähköön, ja on siksi jatkossakin mitä luonnollisin tunnus symboloimaan Opelin tulevaa sähköistä aikakautta.

Saksalainen automerkki tuo uuden “Blitz”-logon asteittain tuotevalikoimaansa seuraavien vuosien aikana. Ensimmäinen tuotantomalli, jossa on uuden ilmeen mukaiset tunnukset, on tulossa jo vuonna 2024. Kuitenkin, kuten Opelin toimitusjohtaja Florian Huettl on todennut, on uusi tunnus jo vahvasti läsnä tänä vuonna.

Opelin edellinen merkki. Kuva: CvB.

Opel tarjoaa jokaisesta mallistaan täyssähköversion vuonna 2024

Uusi Opel Corsa -mallisto tulee markkinoille tämän vuoden aikana

Opel Astra voitti Red Dot Award 2023 -muotoilupalkinnon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Poliisi kaipaa havaintoja Enonkoskella karkuun ajaneesta crossipyörästä

Kuva: CvB.

Lauantai-iltana hieman ennen kello 21.00 poliisipartio yritti pysäyttää Enonkoskelta kilvettömän moottoripyörän. Moottoripyöräilijä lähti kuitenkin karkuun.

Poliisipartio oli suorittamassa liikenteenvalvontaa Enonkosken keskustassa, kun poliisipartiota vastaan tuli moottoripyörä huomattavaa ylinopeutta. Poliisipartion kääntyessä moottoripyörän perään lähti se kiihdyttämään karkuun. Moottoripyörän nopeus taajamassa oli yli 150 km/h:ssa eikä poliisipartio tavoittanut moottoripyörää.

Myöhemmin moottoripyörä löytyi hylättynä metsästä Kupinmäen alueelta.

Karkuun ajanut moottoripyörä on valkoinen/oranssi KTM EXC300 6 days Argentina -mallinen crossipyörä, joka ei ole tarkoitettu tieliikenteeseen.

Moottoripyörän kuljettajaa ei ole toistaiseksi tavattu. Poliisi kaipaa havaintoja em. moottoripyörän liikkeistä Enonkoskella lauantai-illan ajalta vihjepuhelimessa 029 541 5232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Tie 77 poikki Pielavedellä — rekka kaatunut tielle

Matkailuauto kärkikolmion takaa rekan eteen

Oletko menossa autolla Eurooppaan? Katso tästä tärkeät tiedot!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //