Koti Blogi Sivu 700

Matkailuajoneuvoala muutoksen edessä

Arkistokuva. Kuva: Helsingin Messukeskus.

Matkailuajoneuvot ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä hyvään suuntaan. Niiden monipuolisuus, varustelumahdollisuudet, omavaraisuus ja mukavuus ovat kasvaneet samalla, kuin harrastajien määrä on lisääntynyt. Uudenlaiset asiakasryhmät ja matkailuajoneuvojen käyttötavat luovat toimialalle uutta ja kasvavaa kiinnostusta.

Isossa kuvassa ajoneuvojen käyttöominaisuudet ovat kuitenkin pysyneet pitkään melko samanlaisina. Nyt ajoneuvojen tarjonta on muutoksen edessä, sillä toimialalle on saatu paljon uusia matkailuajoneuvojen käyttäjiä uusine tarpeineen. Kysyntä ja odotukset muuttuvat.

Kysyntä monipuolistuu

Suomi on Euroopan tasolla väkiluvultaan pienehkö maa, mutta matkailuautojen määrä Suomessa per 10 000 asukasta kohden on Euroopan suurin. Kaikkiaan matkailuajoneuvokanta on Suomessa suurempi kuin koskaan. Vuoden 2022
lopussa rekisterissä oli 130 680 matkailuajoneuvoa ja kanta on kasvanut
tasaisesti vuosikaudet.

Lisäksi monet käyttävät matkailuun sellaisia ajoneuvoja, jotka eivät virallisesti ole matkailuajoneuvoja. Monet tekevät ajoneuvoista itselleen liikkuvia koteja ja Vanlife-ilmiö voimistuu edelleen. Monet myös asuvat matkailuajoneuvoissa pidemmän aikaa tai statuksella ”toistaiseksi”. Elintapa-karavaanareita onkin yhä enemmän ja Autonomadismi nostaa päätään.

Erilaiset vaihtoehdot

Toimialalla on reagoitu kuluttajien tarpeisiin ja monipuolistuvaan kysyntään. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat erilaiset ”Urban-luokan” ajoneuvot, jotka venyttävät matkailuajoneuvon käsitettä kohti uusia tuulia.

Tällä hetkellä moni jakaa matkailuajoneuvot varsinaisiin täysiverisiin matkailuautoihin ja -vaunuihin, retkeilyautoihin, sekä monikäyttöajoneuvoihin erilaisine lisävarusteineen (esim. yöpymisteltat ajoneuvon katolla tai auton jatkeena). Silti joku saattaa käyttää päiväretkeilyautoaan pitkiinkin matkoihin – juuri tämä käyttäjien monipuolistuva kysyntä ja toiminta haastavat toimialaa luoden samalla aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

Myös omien ajoneuvojen rakenteluun on tulossa uudenlaisia rakentamista helpottavia ratkaisuja, esim. modulaarisia rakenteita. Toimialla on tahtoa kehittyä ja vastata kuluttajien odotuksiin.

Eri elämänvaiheissa olevat matkailuajoneuvojen käyttäjät haluavat, että ajoneuvot ja niiden oheen luodut palvelut vastaavat juuri heidän odotuksiinsa, helposti ja nyt.

Esimerkiksi vuokraus-, huolto- ja leirintäpalveluiden tulee toimia ja kehittyä odotusten kasvaessa. Lisääntyvä ympärivuotinen ajoneuvojen käyttö lisää myös ympärivuotisten palveluiden kysyntää. Osa harrastajista kaipaa edullisia ja välttämättömiä peruspalveluita, osa premium-palveluita – osa tilanteen mukaan.

Asiakkaiden käyttäytymistä on entistä vaikeampi tunnistaa ja ennustaa – tarve sille on kuitenkin suuri. Mitä paremmin tunnemme asiakkaamme, sitä paremmin voimme tarjota heille odotusten mukaisia ratkaisuja.

Matkailuajoneuvon yksityisleasing, vuokraus ja osaomistaminen lisääntyvät perinteisen ajoneuvon omistamisen rinnalla. Monipuolistuminen leimaa vahvasti kysyntää ja tarjontaa.

Matkailuajoneuvoalan on tärkeää tulevaisuudessa yhä paremmin helpottaa ajoneuvojen käyttöä ja toteuttaa esteetöntä harrastamista mukaan lukien erilaiset oheispalvelut.

Yhä useampi eläkeläinen

Yhä useampi caravan-harrastaja on eläkeikäinen ja monesti jo kokenut alan harrastaja. Samaan aikaan harrastus kerää yhä nuorempia uusia harrastajia, joilla on uudenlaisia odotuksia ja tarpeita.

Nuoret aikuiset ovat kiinnostuneita caravan-harrastuksesta ja alasta. Toimialalla nähdäänkin polarisaatiota, jonka vuoksi konsepteja tulee kehittää erilaisiin tarpeisiin.

On tärkeää tunnistaa erilaisten kohderyhmien käyttötarve ajoneuvoille ja mitä hyötyä niistä heille voi olla. Ajoneuvojen käytön tulee olla helppoa, jotta madalletaan myös uusien ja satunnaisten käyttäjien kiinnostusta caravan-harrastusta kohtaan. Uudet asiakkaat uusine odotuksineen ohjaavat matkailuajoneuvojen valmistajia viemään tuotekehitystään uuteen suuntaan.

Jos toimiala ei sitä tee, sen tekee joku toinen: entistä parempaa ja fiksumpaa. Lisäsi yhä useampi kuluttaja tekee valintojaan sen perusteella, miten hyvin tuotteen valmistaja ja/tai myyjäyritys huolehtii ympäristöstä ja vastuullisuudesta.

Moni asia, joka on aiemmin ollut sääntelyn myötä ohjaavaa ja vapaaehtoista, muuttuu tulevaisuudessa pakolliseksi. Usein se tarkoittaa kuluttajan näkökulmasta hyviä asioita.

Toimialan ja matkailumuodon kokonaisekologisuudesta on tulevaisuudessa osattava kertoa entistä selkeämmin ja huomattavasti nykyistä enemmän. Esimerkiksi etätyön tekeminen matkailuajoneuvosta käsin nähdään yhä useammin arkisena mahdollisuutena, ei vain tulevaisuuden haavekuvana.

Miksi aina tehdä vanhan kaavan mukaisesti, jos työn voi tehdä toisella puolella Suomea tai vaikkapa Euroopan lämmössä? Vapaus liikkua tuo vaihtelua.

Markkinasignaalit ennustavat hyvää, mutta haasteitakin on

Kuluttajien luottamus on edelleen poikkeuksellisen alhaalla. Se vaikuttaa siihen, ollaanko valmiita tekemään suurempia hankintapäätöksiä vai lykätäänkö niitä tulevaisuuteen. Korkea inflaatio heikentää ostovoimaa, ja kotitaloudet varautuvat vaikeimpiin aikoihin säästämällä. Reaalitalouteen vaikuttavat eri toimialojen haasteet.

Suomessa työllisyystilanne on taloustilanteeseen nähden kuitenkin korkealla ja talous on elpynyt koronaviruspandemian jälkeen ennakoitua nopeammin. Taantuvan talouden odotetaan jäävän lyhytaikaiseksi.

Uusien matkailuajoneuvojen hinnat ovat nousseet merkittävästi. Lisäksi korkojen nousu ja rahoituskustannukset haastavat kannattavaa kauppaa.

Uusien matkailuajoneuvojen myynti ei ole koko totuus toimialla, mutta se heijastelee toimialan menestystä ja tilannetta. Vilkas käytettyjen ajoneuvojen kauppa tuo monille toimialan yrityksille helpotusta.

Kasvua koko Euroopassa

Matkailuajoneuvoalan odotetaan kasvavan koko Euroopassa – tästä on alan ammattilaisten keskuudessa vahva yhteinen näkemys. Toimialalle ennustetaan vahvaa menestystä tulevaisuudessa.

Digitalisaatio voi tuoda isojakin muutoksia toimialalle ja jakelutiet tehtailta kuluttajille voivat muuttua. Muutostilanteissa on tärkeää säilyttää hyvä kohtaamisen laatu ja jälkimarkkinoiden vaivaton toiminta. Asiakassuhteiden ja niiden lujittamisen merkitys nähdään suurena.

Myös käyttövoimakehitys, energian hinta ja vihreä siirtymä vaikuttavat merkittävästi toimialan tulevaisuuteen. Kehitystä johtavat tällä hetkellä suurten volyymien toimijat.

Uusien matkailuautojen ja -vaunujen saatavuus paranee ja markkinoille tulee uudenlaisia ratkaisuja. Hyvin analysoituun asiakastarpeeseen toteutetut selkeät ratkaisut ja valikoimat vastaavat parhaiten markkinoiden odotuksiin.

Suomessa kevyemmille ja edullisemmille matkailuajoneuvoille on Euroopan tapaan kasvavaa kysyntää. Niin on myös premium-luokan ajoneuvoille.

Kasvava kysyntä ja uudet harrastajat luovat toimialalle pohjaa menestyä myös tulevaisuudessa. Matkailuajoneuvojen käyttäjät tietävät: Caravan-harrastus lisää hyvinvointia.

Matkailuajoneuvojen ensirekisteröinnit Suomessa

Tammi-kesäkuu 2023

Suomessa on ensirekisteröity kesäkuun loppuun mennessä 968 tehdasvalmisteista matkailuajoneuvoa (vuonna 2022 1248 kpl). Matkailuautoja on rekisteröity 584 kpl, matkailuvaunuja 384 kpl. Kotimaisia mökki- ja saunavaunuja on rekisteröity 109 kpl.

https://liikkuvakoti.fi/rekisteroinnit/

Nuoren ensimmäinen ajoneuvo on yhä useammin mönkijä!

Kuva: Ville-Veikko Heinonen, Liikenneturva.

Monille tuntuu olevan edelleen yllätys, että nuorten suosimien mönkkärien ajo-oikeuden saa jossain tapauksissa ilman ajoharjoittelua kirjallisen kokeen suorittamisen jälkeen.

Liikenneturva muistuttaa, että kun nuorelle ollaan hankkimassa ensimmäistä moottoroitua ajoneuvoa, vanhempien kannattaa olla aktiivisia. Nuorta on hyvä tukea heti ensimmäisistä ajometreistä lähtien.

Traktorimönkijästä on tullut monelle nuorelle ensimmäinen ajoneuvo mopon tai mopoauton sijaan. Jopa 60 km/h kulkevan ajoneuvon ajamista on syytä opetella huolella ja rauhallisessa ympäristössä.

Kortti antaa muodollisen valtuutuksen liikenteeseen − oppiminen jatkuu koko eliniän

Liikenneturvan Rovaniemen yhteyspäällikkö Petri Niska on seurannut traktorimönkijöiden suosion kehittymistä ja nuorten intoa ajoneuvoihin tiiviisti jo muutaman vuoden ajan.

– Ei ole rikos haluta liikenteeseen. Päinvastoin se on hienoa, että nuori haluaa päästä itsenäisesti liikkumaan. Mutta se kannattaa muistaa, että ajokortti antaa vain muodollisen valtuutuksen ajaa. Liikenteessä liikkuminen jatkuu läpi koko elämän. Aina tulee uutta opittavaa, Petri Niska kuvailee.

Niska kannustaakin kortin suorittajia harjoittelemaan liikenteessä oloa turvallisella ja rauhallisella alueella. Myös ajotuntien hankkimista ammattilaiselta kannattaa vakavasti harkita.

– Jokaisen mönkkärikortin suorittajan on otettava liikenteen säännöt haltuun ennen metrinkään ajoa. Autokoulujen ajotunnit maksavat itsensä pian takaisin, kun ennakoiva ja turvallinen ajotaito on hallussa. Se on varmasti myös huoltajien toivelistan ykkösenä.

Vanhemmat: kiinnostus nuoren ajamiseen on parasta välittämistä

Oman kulkuneuvon erityispiirteet on tunnettava, oli alla minkälainen menopeli tahansa. Erityisen tärkeää on tietää mönkijän ajoneuvoluokka ja varmistaa oma ajo-oikeus. Mönkijästä riippuen sen sarviin voi tarvita esimerkiksi B-, T- tai AM-kortin.

– Vanhempien tai huoltajien kannattaa olla hereillä ja tiiviisti mukana, kun nuoren käyttöön ollaan hankkimassa ensimmäistä moottoroitua ajoneuvoa. Nuoren kanssa on hyvä käydä läpi erilaisia liikennetilanteita ja pelisääntöjä, kuten ajamista vain selvinpäin. Keskustelua kannattaa jatkaa ja kysyä nuorelta aika ajoin miten liikenteessä on sujunut tai mitkä tilanteet ovat olleet haastavia, Niska kehottaa.

Niska korostaa vanhempien vastuuta.

– Jos nuoresi on lähdössä liikenteeseen mönkkärillä tai millä tahansa ajoneuvolla, varmista, että hän osaa ja ymmärtää liikennesäännöt. Kun koppimönkkärin kyydissä kuljetetaan kaveria, kuskin vastuu on kahta suurempi. Myös mönkkärin kyydissä on oltava safe space eli turvallinen tila, Niska korostaa ja viittaa turvallisella tilalla Liikenneturvan käynnissä olevaan nuorten Safe Space Autoon -kampanjaan.

Matkustaja putosi mönkijän kyydistä

18-vuotias kuljettaja menehtyi mönkijän ulosajossa Ylöjärvellä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Renault Arkana -malliston huippumalli on nyt Esprit Alpine

Kuva: Renault.

Renault Arkana synnytti markkinoille uuden autoluokan, ja jatkaa erittäin suosittuna automallina. Arkanan ulkonäköä on hiottu vielä paremmaksi, ja huippumallina on nyt muiden uusimpien Renaultien tapaan Esprit Alpine.

Renault esitteli lokakuussa 2020 Arkanan Eurooppaan viimeistellyn version, joka oli kuin lähtölaukaus yhtiön Renaulution-strategian käynnistykselle. Yhtenä tärkeänä osana strategiaa on nostaa Renault merkittäväksi tekijäksi pikkuautojen lisäksi myös C-segmentissä. Siinä ovat Arkanan lisäksi auttaneet Megane E-Tech ja Austral.

Arkana aloitti aivan uuden autoluokan tuomalla coupemaiset muodot keskikokoisiin katumaastureihin. Asiakkaat ovat ottaneet Arkanan ilolla vastaan, sillä niitä on myyty Euroopassa jo 163 000 kappaletta.

Suomessa Arkana oli viime vuonna eniten myyty Renault malli ja tänä vuonna se on toisena Megane E-Techin jälkeen. Meillä Renaultin suuremmat mallit ovatkin nousseet strategian mukaisesti valta-asemaan.

Nouvelle Vague -keula

Renault Arkanan ulkonäköä on hiottu edelleen ja siihen on saatu ripaus urheilullisuutta. Muotoilufilosofiana on nyt Nouvelle Vague eli uusi aalto, jonka mukaisesti uusi Renault-merkki on keulassa aiempaa hallitsevammassa roolissa.

Kuva: Renault.

Sen ympärillä on timanttimaisista kolmiulotteisilta näyttävistä osista koostuva etusäleikkö. Sen ylälaidassa Technossa satiinikrominen ja Esprit Alpinessa tummaa kromia oleva lista yhdistää etuvalot.

Urheilullisuutta tuova puskuriin kuuluva F1-helma on Technossa korin värinen ja Esprit Alpinessa satiininharmaa. Takana Renaultin merkki on tummaa kromia, mikä sopii hyvin yhteen keulamerkin kanssa. Se luo yhtenäisen vaikutelman myös auton nimen ja pakoputkien ulostulojen kanssa.

Aiemmin mm. etusäleikössä ja ikkunoiden kehyksissä käytetty kromi on korvattu satiininmustalla (Techno) tai kiiltävän mustalla (Esprit Alpine) värillä. Uutena värinä Arkanaan tulee Nocturne sininen.

Esprit Alpine henkii autourheiluhistoriaa

Renault alkoi osallistua autourheiluun jo yli sata vuotta sitten. Lähihistoriassa menestystä tuli muun muassa 8 Gordini ja 12 Gordini -malleilla, kunnes kilpailutoiminta siirrettiin kokonaan Alpinelle. Nyt kunniakas merkki on noussut kaikkien tietoisuuteen, kun Renaultin eri mallisarjojen huippuversio on Esprit Alpine, jatkossa myös Arkanassa.

Kuva: Renault.

Renaultin muiden Esprit Alpine -versioiden tapaan myös Arkana Esprit Alpine yhdistää urheilullisuuden ja tyylikkyyden. Samalla se on erittäin persoonallinen vaihtoehto mallisarjan huipulla.

Arkana Esprit Alpinen erottaa muista varustetasoista korin satiinin harmaista yksityiskohdista sekä Esprit Alpine merkistä kiiltävän mustalla pohjalla auton etulokasuojassa. Vakiovarusteisiin kuuluvat urheilulliset 19-tuumaiset kevytmetallivanteet. Kattospoileri vaikuttaa perän aerodynamiikkaan pienentäen ilmanvastusta.

Ohjaamossa istuinverhoilu on Eco Tepin (10 prosenttia biopohjaisia materiaaleja) ja keinotekoisen mokkanahan sekoitusta. Istuimissa on nyt sininen tikkaus ja Alpinen merkki istuimien selkänojissa, minkä lisäksi turvavöissä on kaksi sinistä raitaa. Oviverhoiluissa ja ohjauspyörässä on punavalkosininen tikkaus muistuttamassa valmistajan kotimaasta.

Yksi moottori – kaksi varustetasoa

Suomessa Arkana on ollut myynnissä vain taloudellisimmalla E-Tech full hybrid 145 -moottorilla varustettuna. Sillä ajaminen on suurelta osin kuin sähköautolla liikkumista, sillä liikkeelle lähdetään aina sähköllä, äänettömästi ja vaivattomasti.

Kuva: Renault.

E-Tech full hybrid 145 yhdistää sarja- ja rinnakkaishybridien parhaita ominaisuuksia. Siinä on 1,6-litrainen 69 kilowatin (94 hv) tehoinen bensiinimoottori, 36 kilowatin tehoinen sähkömoottori ja 18 kilowattia kehittävä käynnistysmoottorin ja generaattorin yhdistelmä.

Sähkömoottori saa virtaa energiasisällöltään 1,2 kilowattitunnin ajoakulta. Älykäs automaattisesti toimiva monitilavaihteisto pitää huolen siitä, että bensiiniä ja sähköä käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Kaupunkiajossa liikutaan jopa 80 prosenttia ajasta sähköllä, mikä pienentää kulutusta 40 prosenttia vastaavaan polttomoottoriseen autoon verrattuna. Niinpä hiilidioksidipäästö on Arkana E-Tech full hybrid 145:ssä pienimmillään vain 105 g/km.

Uuden Arkanan E-Tech full hybrid -moottorissa on nyt myös e-save-toiminto, joka on valittavissa Multi-Sense -järjestelmän ajotilojen kautta tai ajoneuvon säätövalikoista keskinäytöstä. E-save – toiminnon avulla ajoakussa pidetään vähintään 40 prosentin lataus. Siten voidaan ajaa tarvittaessa vähän matkaa pelkällä sähköllä tai käytettävissä on lisävoimaa vaikkapa jyrkkiin ylämäkiin.

Renault Arkanan kanssa jatketaan meillä samalla tavalla kuin tähän saakka eli valittavana ovat kaksi parasta varustetasoa, kattava, monipuolinen Techno ja urheilullisuutta tihkuva Esprit Alpine.

Tarkemmat varustetasot ja hinnat kerrotaan lähempänä uudistuneen Renault Arkanan myynnin alkua. Ensimmäiset uuden ilmeen saaneet Renault Arkana E-Tech full hybrid 145:t saapuvat Suomeen vuoden lopulla.

Tällainen on uudistunut Renault Arkana

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ford lisää merkittäväasti aurinko- ja tuulienergian käyttöä

Kuva: Ford.

Ford on ottanut merkittävän askeleen Road to Better -suunnitelmassaan – sitoumuksessa kohti entistä kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö on allekirjoittanut saksalaisen energiayhtiö RheinEnergien kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan toimintasuunnitelman kehittämisestä ilmastonsuojeluun.

Ehdotettuihin toimenpiteisiin sisältyvät Fordin nykyisen aurinkoenergiajärjestelmän suorituskyvyn kolminkertaistaminen, yhteinen sitoutuminen paikallisesti tuotetun uusiutuvan sähkön kapasiteetin kasvattamiseksi sekä toimenpiteitä tuotantoprosessien ja valaistuksen tehostamiseksi Fordin toimipisteissä Kölnissä.

Kölnin Merkenichissä sijaitsevan Fordin Keski-Euroopan varaosavaraston katolla olevien aurinkopaneelien tehoa kasvatetaan 3,76 MWp:iin, mikä vastaa noin 1 100 kodin vuosittaista sähkönkäyttöä.

Asennus valmistuu vuoden 2024 puoliväliin mennessä, minkä jälkeen aurinkoenergialla tuotetaan noin kuusi prosenttia Merkenichissä sijaitsevien Fordin toimitilojen ja kehityskeskuksen tarvitsemasta sähköstä.

Aurinkopaneelijärjestelmän laajentamisen lisäksi Ford tukee myös tuulipuistojen laajentamista alueella.

RheinEnergie on tunnistanut kaksi mahdollista vierekkäistä aluetta, jotka voisivat tarjota energiaa ympäröiville kotitalouksille ja Fordin toimipisteille.

Ford avasi viime kuussa Kölniin Cologne Electric Vehicle -sähköautokeskuksen, joka on maailmanlaajuisesti yhtiön ensimmäinen hiilineutraali autotehdas ja tukee yhtiön sitoutumista hiilineutraaliuteen koko Euroopassa vuoteen 2035 mennessä. Road to Better on Fordin sitoumus rakentaa kestävämpää, osallistavampaa ja tasapuolisempaa liikkumisen tulevaisuutta, jossa jokaisella on vapaus liikkua ja toteuttaa unelmiaan.

Fordin tuotantolaitosten ostama sähkö tulee nyt kokonaisuudessaan uusiutuvista lähteistä. Fordin Kölnin tehdas on ostanut sähköä yksinomaan uusiutuvista lähteistä RheinEnergieltä vuodesta 2008 lähtien. Vuoden alussa Valencian tehtaalla otettiin käyttöön uusi aurinkosähköjärjestelmä, jonka kapasiteettia laajennetaan 10 MWp tehoon vuoden 2024 aikana.

# # #

Kun Ford Kölnin sähköautokeskus on täysin toimintavalmis, se sertifioidaan itsenäisesti hiilineutraaliksi. Tämä riippumaton sertifiointi tarkastetaan ja sovitetaan säännöllisesti kompensoimalla mahdolliset jäljelle jääneet päästöt ostamalla laadukkaita päästövähennysyksiköitä.

 

Kortiton rattijuoppo yritti juosten karkuun

Kuva: CvB.

Hämeenlinnan Parolantiellä poliisipartio kohtasi eilen illalla huomattavaa ylinopeutta ajaneen auton. Poliisipartio sai uudelleen havainnon kyseisestä ajoneuvosta lähellä moottorirataa hiekka-aluetta. Ajoneuvosta nähtiin kahden henkilön nousevan autosta ja juosseen karkuun.

Hetken etsinnän jälkeen poliisi tavoitti ajoneuvon kuljettajan Katsastusmiehentieltä.

Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Poliisi epäilee mieskuljettajan syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Asuntomurto aiheutti takaa-ajon!

Rattijuopon autossa oli patruunoita ja teleskooppipatukka

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hyundai Ioniq 6 on nyt Plug & Charge −yhteensopiva

Kuva: Hyundai.

Charge myHyundai -latauspalvelun uusi Plug & Charge -toiminto tarjoaa käyttäjilleen automaattisen tunnistautumisen latausasemalla ilman erillistä sovelluksella tai latauskortilla tunnistautumista.

Lataus käynnistyy automaattisesti, kun Hyundai-sähköauto kytketään yhteensopivaan latauspisteeseen. Ensimmäinen Plug & Charge -yhteensopiva malli on Hyundai Ioniq 6.

Hyundai on aloittanut Charge myHyundai -latauspalvelua laajentavan Plug & Charge -ominaisuuden käyttöönoton. Uusi Plug & Charge -toiminto tunnistaa automaattisesti latausasemaan kytketyn Hyundai-sähköauton ja säästää siten käyttäjältään aikaa ja vaivaa. Toiminto poistaa sovelluksen tai latauskortin käyttötarpeen ja tekee julkisesta latauksesta entistäkin sujuvampaa ja turvallisempaa.

Helposta vieläkin vaivattomampaan

Plug & Charge -toiminnon tavoitteena on tehdä julkisesta latauskokemuksesta käyttäjälle vielä nykyistäkin sujuvampi tapahtuma. Hyundai Ioniq 6 -asiakkaat voivat aktivoida toiminnon käyttöön Charge myHyundai -tilillään.

Lisäksi auton keskinäytön asetuksista aktivoidaan Plug & Charge ennen kuin auto kytketään ensimmäistä kertaa latauspisteeseen. Asennus kestää noin kymmenen sekuntia ja varmistaa, että seuraavat lataukset käynnistyvät automaattisesti vain kytkemällä auto latausasemaan.

Plug & Charge todentaa automaattisesti ajoneuvon latauspisteelle latauskaapelin kautta ilman sovellusta tai latauskorttia. Erillistä manuaalista todennusta ei siis jatkossa enää Plug & Charge -yhteensopivien latausasemien ja autojen välillä tarvita.

Plug & Charge -yhteensopivat asemat ja auto

Toiminto edellyttää, että ajoneuvon ja latauspisteen on oltava Plug & Charge -yhteensopivia. Suomessa toiminto on tällä hetkellä käytettävissä Ionity-latausasemilla Paimiossa, Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Muualla Euroopassa toiminto on käytettävissä Ionity-asemien lisäksi myös Aral Pulse -latausasemilla. Lisää Plug & Charge -yhteensopivia latauspisteitä on tulossa.

Ioniq 6 on ensimmäinen Hyundai-ajoneuvo, joka on Plug & Charge -yhteensopiva.

Plug & Charge -järjestelmässä autossa sekä auton ja latausaseman välinen viestintä on suojattu erittäin turvallisella ISO 15118 -standarin mukaisella salauksella. Plug & Charge -toiminnon operaattorina toimii Hubject.

Puoli miljoonaa Charge myHyundain -latauspistettä

Charge myHyundai antaa Hyundain sähköautoasiakkaille pääsyn yhteen Euroopan laajimmista julkisista latausverkostoista. Charge myHyundai -latauspalvelu saavutti hiljattain virstanpylvään, sillä on tarjolla jo yli puoli miljoonaa latauspistettä 30 maassa eri puolilla Eurooppaa.

Charge myHyundain avulla myös laskutus yksinkertaistuu siten, että käyttäjälle muodostuu vain yksi kuukausilasku, vaikka autoa ladattaisi useita kertoja eri latauspisteiden operaattoreiden asemilla.

Hyundai Ioniq 6 teki hattutempun World Car Awards -valinnassa

Hyundai Ioniq 6:een uudenlainen hinnoittelu Suomessa

Uusi Plug and Charge -ratkaisu yksinkertaistamaan sähköautoilijoiden latauskokemusta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Meppien hyväksymät uudet säännöt tuo lisää latausasemia

Kuva: CvB.

Uudet säännöt ovat osa Fit for 55 -pakettia, joka on EU:n suunnitelma kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Nyt äänestettyjen lakien tavoitteena on vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä.

Enemmän helppokäyttöisiä latausasemia

Mepit saivat läpi vaatimuksen, että teholtaan vähintään 400 kW:n latausasemia henkilöautoille on otettava käyttöön vähintään 60 kilometrin välein TEN-T-runkoverkon reiteillä vuoteen 2026 mennessä siten, että verkon antoteho kasvaa 600 kW:iin vuoteen 2028 mennessä.

Kuorma- ja linja-autojen latausasemia on oltava 120 kilometrin välein. Nämä asemat olisi asennettava puolelle EU:n pääteistä vuoteen 2028 mennessä, ja antotehon täytyy olla 1400–2800 kW tiestä riippuen.

EU-maiden on varmistettava, että TEN‑T-runkoverkon varrella vetytankkausasemia on käytössä vähintään 200 kilometrin välein vuoteen 2031 mennessä.

Vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen käyttäjien on voitava maksaa latauspisteissä helposti (maksukorteilla ja ilman sopimusta).

Näiden polttoaineiden hinta on esitettävä kilowattitunteina, kilogrammoina tai per minuutti tai latauskerta.

Mepit varmistivat, että komissio perustaa vuoteen 2027 mennessä vaihtoehtoisten polttoaineiden tietoja koskevan EU:n tietokannan, jonka avulla kuluttajat saavat tietoa saatavuudesta, odotusajoista tai hinnoista eri asemilla.

EU-rahoitus tuo Nelostien varteen 33 sähköautojen pikalatausasemaa

Meppien mukaan autojen latauspisteitä tulee olla vähintään 60 km välein

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ford tuo uusimmat Mustang-mallit Goodwood-tapahtumaan!

Ford Mustang Dark Horse. Kuva: Ford.

Ford aikoo vapauttaa Mustang-perheensä kuumimmat uudet maantie- ja kilpaversiot valloilleen yhtiön palatessa Goodwood Festival of Speed -tapahtumaan vuonna 2023.

Kesäkuussa juuri ennen Le Mansin 24 tunnin ajoa julkistettu uusi Mustang GT3 -kilpa-auto ja uusi Mustang Dark Horse saavat dynaamisen debyyttinsä ja viihdyttävät yleisöä V8-moottoriensa vaikuttavalla äänellä Iso-Britanniassa lähellä Chichesteriä järjestettävässä tapahtumassa 13.-16. heinäkuuta.

Mustang Dark Horse on maantieajoon sallittu, radalle valmis malli, johon uudet Mustang-kilpa-autot perustuvat – mukaan lukien Mustang GT3 ja Mustang GT4.

Maailmankuulu Goodwood Hillclimb tarjoaa täydellisen näyttämön selvittää, mitkä ovat auton rajat ja mihin se kykenee. Siksi se sopiikin erityisen hyvin autolle, joka edustaa vapautta ja suorituskykyä. Ford tarjoaa ensisilmäyksen Mustang-perheen jännittävästä uudesta jäsenestä Goodwoodissa 14. heinäkuuta. Tällöin ei ainoastaan vedetä peitettä auton päältä, vaan myös esitellään sen ajopotentiaalia.

Uusi malli julkistetaan tapahtuman First Glance Paddockissa 14. heinäkuuta klo 14.00 Suomen aikaa (12.00 BST).

Ford Electric Explorer Kuva Ford.

Myös Fordin toinen amerikkalainen ikoni debytoi Goodwoodissa, kun uusi täyssähköinen Explorer 2 nähdään tapahtumassa ensimmäistä kertaa tositoimissa. Tässä Euroopan markkinoille tulevassa keskikokoisessa crossover-mallissa yhdistyvät selkeästi erottuva amerikkalainen tyyli ja saksalainen suunnittelu.

Amerikkalainen brändi juhlii myös 50-vuotiasta FIA WRC-sarjaa autolla, joka auttoi viemään Fordin moottoriurheilun uudelle aikakaudelle hybridivoimansiirrollaan. M-Sport Ford Puma Hybrid Rally1 palaa tänä vuonna Goodwoodiin, jossa se julkistettiin vuonna 2021.

Ford Rally1. Kuva: Ford.

Eikä Ford venytä Goodwoodissa tänä vuonna pelkästään suorituskyvyn rajoja, vaan haastaa tapahtumassa myös autoteollisuuden stereotypiat. Yhtiö isännöi Fordin messuosastolla vain inspiroivista alalla toimivista naisista koostuvaa keskustelupaneelia. Paneelin aiheina ovat ajankohtaiset teemat kuten, miten sähköautot luovat uusia osto- ja omistuskokemuksia ja mahdollisuuksia naisille.

Fordin osaston vierailijat voivat myös osallistua energiaa tuottaviin haasteisiin kineettistä energiaa vangitsevan lattian avulla ja jännittävässä pyöräilykilpailussa, joka on saanut inspiraationsa Fordin Share the Road ja Park the Car -hankkeista.

Ford Mustang LeMans. Kuva: Ford.

Amerikkalaiset ikonit tositoimissa ensimmäistä kertaa

Ford palaa uudella Mustang GT3 -kilpa-autolla kesäkuussa 2024 näyttämölle, jolla se on saavuttanut yhden tärkeimmistä voitoistaan moottoriurheilussa. Yhtiö ilmoitti viime kuussa virallisesti, että Mustang liittyy mukaan globaalisti FIA GT3 -luokkaan Le Mansin 24 tunnin ajossa ensi vuonna.

Mustang GT3 -kilpa-autossa on yhden maailman johtavimman moottoriurheilusuunnittelijan, Troy Leen, rohkea ja näyttävä ulkoasu. Auton voimanlähteenä on Ford Performancen kehittämä ja M-Sportin kokoama 5,4-litrainen V8-moottori. Suorituskykyä lisäävät myös autoon mittatilaustyönä tehty jousitus, vaihteisto, aero-paketti ja hiilikuiturunkopaneelit.

Mustang GT3 -kilpa-auto perustuu uuteen Mustang Dark Horseen, joka on suunniteltu äärimmäisen ratakykyiseksi ja perustaksi Mustang-pohjaisille moottoriurheiluohjelmille. Mustang Dark Horsen viritetyssä 5,0 litran V8 moottorissa on kaksoiskaasuläppäkotelo, ulkopuolinen öljynlauhdutin ja kevennetty jäähdytin, joka mahdollistaa paremman jäähdytystehon moottorille.

Moottorista voima kulkee valinnaisen kuusivaihteisen TREMEC-manuaalivaihteiston kautta taka-akselistolle Torsen-tasauspyörästön lukolle ja siitä vakiota leveämmille renkaille. Mallissa on uuden sukupolven Pirelli P Zero PZ4 -renkaat, jotka on suunniteltu nimenomaan tähän autoon.

Goodwoodissa esiteltävää Fordin mallistoa ajavat moottoriurheilun ammattilaiset, mukaan lukien M-Sportin rallikuljettajat Ott Tänak ja Adrien Fourmaux sekä tiimipäällikkö Malcolm Wilson sekä FIA World Endurance Championship -kuljettaja Harry Tincknell ja Britannian moottoriurheilun seitsenkertainen mestari Paul Swift.

Koko tapahtuman ohjelma löytyy täältä: www.goodwood.com/motorsport/festival-of-speed/programme/.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Suomen MM-ralli: Ennätys osallistujamäärässä sitten vuoden 2018!

Kalle Rovanperä 2022 Suomen MM-ralli. Kuva: Taneli Niinimäki, AKK.

Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland on osoittanut jälleen suosionsa kilpailijoiden keskuudessa, sillä tapahtumaan ilmoittautui yhteensä 68 kuljettajaparia, mikä on suurin lukema sitten vuoden 2018 kilpailun. Ilmoittautuneiden määrä kasvoi viime vuodesta 24 kuljettajaparilla.

Ilmoittautuneiden lista on hyvin monipuolinen. Rallin MM-sarjan WRC-pääluokassa on yhdeksän Rally1-hybridiralliautoa. Rally2-autokuntia on puolestaan peräti 36 kappaletta, Rally3-autojakin 13 sekä Rally4-autoja kahdeksan. MM-ralliin osallistuu kuljettajia 23 eri maasta ja suomalaisia autokuntia on mukana yhteensä 24.

Kotiyleisön mielenkiinto kohdistuu etenkin pääluokassa ajaviin suomalaisiin, joita tähdittää Toyotan hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä. Lisäksi Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala osallistuu kilpailuun poikkeuksellisesti Rovanperän tallikaverina. Hyundailla puolestaan kilpailevat vuonna 2017 Suomen MM-rallin voittanut Esapekka Lappi ja jälleen pääluokasta näytönpaikan saanut Teemu Suninen.

Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen on hyvin tyytyväinen ilmoittautuneiden määrään ja laatuun.

– Olemme ottaneet suuren askeleen ylöspäin ilmoittautuneiden määrässä, mikä on erittäin hyvä uutinen varsinkin yleisölle. Tänä vuonna erikoiskokeilla tulee olemaan entistäkin runsaammin katsottavaa, mikä on todella hieno asia. Tämä on tietysti hyvä asia myös meidän järjestäjien kannalta, sillä ilmoittautuneiden kasvanut määrä osoittaa sekä tapahtuman että rallin MM-sarjan olevan suosittuja.

Laadukkaasta kuljettajakattauksesta Tarkiainen haluaa tunnetuimpien maailmantähtien lisäksi nostaa esille myös muita tarkasti silmällä pidettäviä autourheilijoita.

– On todella hienoa, että meillä on neljä tämän kisan entistä voittajaa mukana (Latvala, Lappi, Ott Tänak ja Elfyn Evans). Kannattaa kuitenkin kääntää katseet myös WRC2-luokkaan, jossa esimerkiksi Norjan Andreas Mikkelsen palaa Suomeen neljän vuoden tauon jälkeen ja ranskalainen Yohan Rossel ajaa täällä ensimmäistä kertaa. Lisäksi mukana ovat kaikki parhaat kansalliset kuljettajamme, kuten rallin hallitseva suomenmestari Mikko Heikkilä sekä WRC2-luokan hallitseva mestari Emil Lindholm, joka ajaa Hyundailla Virossa ja Suomessa. Ei sovi myöskään unohtaa Kimin veljenpoikaa Justus Räikköstä, joka teki viime vuonna Jyväskylässä MM-rallidebyyttinsä ja on jälleen mukana.

Latvalan osallistuminen herättänyt suurta kiinnostusta

Toyotan tallipäällikön Jari-Matti Latvalan osallistuminen kuljettajana ralliin kuumensi kotimaisten ja kansainvälisten medioiden viestintäkanavat alkuviikosta.

Yhtenä Suomen parhaimmista ralliautoilijoista tunnettu Latvala siirtyi Toyotan tallipäälliköksi vuonna 2021. Nyt hän palaa kotiralliinsa täysiverisen Toyota GR Yaris Rally1 -hybridiauton ratissa kartturinaan vuoden 2012 lajin Euroopan mestari Juho Hänninen.

– On hienoa nähdä Jari-Matin palaavan ralliauton rattiin ja myös se, että laji ja kilpaa ajaminen ovat niin vahva osa häntä edelleen. Paluu ei varmasti tule olemaan helppo, mutta ei hän myöskään mikään turisti ole ratin takana, Tarkiainen sanoo.

Latvala käyttää kilpailunumeroa 97. Se viittaa vuoteen 1997, jolloin World Rally Car- eli WRC-autot otettiin käyttöön ja hänen isänsä Jari Latvala hankki Ford Escort WRC -ralliauton.

Suomalaistähdille uudet autot

Emil Lindholm valittiin äskettäin Hyundai Motorsportin nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan, joten hänet nähdään reitillä Hyundai 120 N Rally2 -autolla. Lindholm ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen, joka ajaa uudella kalustolla Secto Rally Finlandissa.

Myös vuoden 2015 AKK:n rallin Tulevaisuuden Tähdeksi valittu Jari Huttunen ajaa ensimmäistä kertaa Skoda Fabia RS Rally2 -autolla MM-rallissa. Huttunen on opettanut jo uuden autonsa ilmeisen hyvään vauhtiin, sillä hän voitti Joensuun SM Itärallin kesäkuun puolessa välissä.

Korhonen läpimurron kynnyksellä

Roope Korhosella on mahdollisuus kenties uransa suurimpaan läpimurtoon. Mikäli hän varmistaa WRC3-luokan mestaruuden jo Viron MM-rallissa vain kaksi viikkoa ennen Suomen osakilpailua, on hänellä mahdollisuus osallistua MM-kotiralliinsa Rally2-autolla. Tämä olisi valtava näytönpaikka nuorelle Laukaasta kotoisin olevalle rallilupaukselle.

Hirvosen japanilaissuojatit tulikasteessa

Vuoden 2009 Suomen MM-rallin voittanut Mikko Hirvonen seuraa varmasti Secto Rally Finlandia tarkasti, eikä vähiten kolmen japanilaissuojattinsa takia. Toyotan nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan kuuluvat Hikaru Kogure, Nao Otake ja Yuki Yamamoto nähdään nyt ensimmäistä kertaa Jyväskylän MM-sorateillä, joten ralli on kaupungissa asuvalle kolmikolle ikään kuin debyytti kotirallissa.

Ilmoittautuneiden lista

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Taksimatkojen hintakehitys paljastaa kaupunkikohtaiset erot

Kuva: CvB

Arvonlisäveron poisto tammikuun alusta huhtikuun loppuun vaikutti taksimatkojen hintoihin Suomessa. 02 Taksin tilausdatan mukaan hinnat olivat arvonlisäveron poiston aikaan valtakunnallisesti keskimäärin 5 % alhaisemmat, mutta kaupunkikohtaiset erot olivat merkittäviä.

Kotimaassa tapahtuvat henkilökuljetukset vapautettiin väliaikaisesti arvonlisäverosta tammikuusta huhtikuuhun. Se näkyi suoraan taksimatkojen hinnoissa.

02 Taksin tilausdatan perusteella taksimatkojen hinnat olivat tuona aikana valtakunnallisesti 5 % alhaisemmat kuin viime vuoden lopussa. Tämä tarkoittaa sitä, että arvonlisäveron väliaikainen poisto vaikutti myös kuluttajan taksimatkojen hintoihin alentavasti.

Hintojen alennus näkyi kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa lukuun ottamatta Tamperetta. Tampereella taksimatkojen hinnat olivat alkuvuonna 3 % kalliimmat kuin viime vuoden lopussa.

Eniten alennusta taksimatkoihin saivat kuopiolaiset, joiden taksimatkat maksoivat alkuvuonna keskimäärin 9 % vähemmän kuin viime vuoden lopussa. Jyväskylässä ja Oulussa arvonlisäveron poisto näkyi 8 % alempina hintoina.

Arvonlisäveron palautumisen jälkeen keskimääräiset taksimatkat ovat olleet viime vuotta edullisempia

Vaikka arvonlisäveron palautumisen myötä taksimatkojen hinnat taas nousivat, hintojen nousu oli maltillista. Toukokuussa taksimatkan keskimääräinen hinta oli valtakunnallisesti jopa alempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Hinta oli 25,7 euroa, kun taas vuosi sitten hinta oli 26,1 euroa.

Taksimatkan hintaan vaikuttaa yleensä sekä kuljettu matka että käytetty aika. 02 Taksin tilausdatan perusteella taksimatkat ovat olleet tänä vuonna keskimäärin 2 minuuttia lyhempiä kuin samaan aikaan viime vuonna. Tämä vaikuttaa osaltaan siihen, että matkojen keskihinnat ovat viime vuotta matalampia.

Suurin nousija hintojen suhteen viime vuoteen verrattuna on Tampere, jossa taksimatkojen keskimääräiset hinnat olivat toukokuussa 9 % korkeammat kuin vuosi sitten. Porissa puolestaan taksimatkojen keskimääräiset hinnat olivat 8 % edullisemmat kuin viime vuonna.

Taksimatkojen keskimääräinen kesto oli Porissa viime vuoden toukokuussa 30 minuuttia ja tämän vuoden toukokuussa 17 minuuttia. Tällä on merkittävä vaikutus taksimatkan keskihinnan laskuun. Tampereella puolestaan oli keskimäärin minuutin pidemmät taksimatkat kuin vuosi sitten.

– Matkojen kestot selittävät osaltaan keskihintojen kehitystä, mutta se on vain yksi tekijä. Kilpailu taksialalla on kovaa, ja se aiheuttaa painetta pitää hinnat kohtuullisina. On mukava nähdä, että taksi on monelle edelleen hyvä ja kohtuuhintainen vaihtoehto liikkumiseen, summaa 02 Taksin operatiivinen johtaja Petteri Niemi

Nämä asiat vaikuttavat taksin valintaan

Katso tästä mikä oli viime vuonna 02 Taksin taksitilausten suosituin määränpää

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //