Koti Blogi Sivu 68

Suomi on kakkosena tässä EU:n tammikuun tilastossa

Matti Sulanto

Tammikuussa 2026 uusien autojen rekisteröinnit EU:ssa laskivat 3,9 prosenttia verrattuna viime vuoden tammikuuhun, mikä merkitsee markkinoille toista peräkkäistä haastavaa vuoden alkua, kertoo Euroopan autovalmistajajärjestö ACEA.

Yhden kuukauden perusteella koko vuoden kehitystä on kuitenkin mahdotonta arvioida, esimerkiksi vuosi 2025 kääntyi hitaasta alusta huolimatta 1,8 prosentin kasvuun EU:ssa.

Täyssähköautojen osuus EU:n henkilöautomarkkinassa oli tammikuussa 2026 yhteensä 19,3 prosenttia, kun vuosi sitten tammikuussa osuus 14,9 prosenttia. Suomessa tammikuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 45,9 prosenttia oli täyssähköisiä.

EU-maista suurempi täyssähköautojen ensirekisteröintiosuus oli ainoastaan Tanskassa, 82,9 prosenttia. Kolmanneksi suurin täyssähköautojen osuus oli tammikuussa Ruotsissa, jossa niiden osuus ensirekisteröinneistä oli tammikuussa 41,8 prosenttia.

EU:ssa Ranska, Saksa, Belgia ja Alankomaat vastaavat 60 prosentista täyssähköautojen rekisteröinneistä. Näillä täyssähkömarkkinoilla kehitys kulki tammikuussa kahteen suuntaan.

Vuoden 2025 tammikuuhun verrattuna kasvua oli Ranskassa (+52,1 %) ja Saksassa (+23,8 %), mutta suunta oli laskeva Belgiassa (-11,5 %) ja Alankomaissa (-35,4 %).

Tammikuun laskevasta kehityksestä huolimatta sekä Belgiassa että Alankomaissa sähköautojen ensirekisteröintiosuus on selkeästi yli EU:n keskitason: Belgiassa täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli tammikuussa 36,8 prosenttia ja Alankomaissa 25,8 prosenttia.

Suomessa bensiini- ja dieselautojen osuus tammikuun ensirekisteröinneistä oli 39,7 prosenttia, kun mukaan lasketaan ensisijaisesti bensiinillä tai dieselillä kulkevat kevythybridi- ja täyshybridiautot. Vastaavalla tavalla laskettuja EU:ssa bensiini- ja dieselautojen osuus tammikuun ensirekisteröinneistä oli 68,6 prosenttia.

Lue myös

Poliisi takavarikoi kortittoman huumekuskin auton

Ylimääräiset maksut voivat yllättää autokaupoilla!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi takavarikoi kortittoman huumekuskin auton

Kuva: CvB.

Poliisipartiot pysäyttivät Oulussa saman kuljettajan autoilemasta huumausaineiden vaikutuksen alaisena kaksi kertaa maanantai-iltana.

Ensimmäisen kerran partio tapasi paikkakuntalaisen noin 30-vuotiaan miehen kuljettamasta henkilöautoa Kainuuntiellä klo 15 aikaan.

Toisen kerran sama kuljettaja autoili Parkkisenkankaantiellä kello 23.30 aikaan.

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Toisen kerran jälkeen kuljettajan omistama ja käyttämä auto otettiin takavarikkoon rikoksentekovälineenä.

Lue myös

Ylimääräiset maksut voivat yllättää autokaupoilla!

American Car Show -tapahtumassa 3000 neliömetriä autohifiä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Ylimääräiset maksut voivat yllättää autokaupoilla!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Ajoneuvon vaihtaessa omistajaa on oltava tarkkana, ettei joudu maksamaan turhia ylimääräisiä maksuja. Jos liikennevakuutus unohtuu, seurauksena on vakuuttamattomuusmaksu, eli maksu ajalta, jolloin ajoneuvolla ei ole ollut vakuutusta. Laiminlyönti on usein vahinko, ja johtuu siitä, että vakuutus on otettu liian myöhään.

Ajoneuvon ostajalla on yleensä seitsemän päivää aikaa liikennevakuutuksen ottamiseen, mutta vain siinä tapauksessa, että ajoneuvolla on ostohetkellä voimassa oleva vakuutus. Myynnissä oleva ajoneuvo on vakuuttamatta tyypillisesti silloin, kun sitä myy niin sanottu väliomistaja.

Tällöin ajoneuvoa ei ole myöskään rekisteröity myyjän nimiin, vaan rekisterin mukaan omistajana on edelleen ajoneuvon aiempi omistaja. Hankaluuksien välttämiseksi ajoneuvo kannattaa ostaa vain suoraan rekisteriin merkityltä omistajalta.

– Kun ostaa käytetyn ajoneuvon, täytyy olla tarkkana. Ajoneuvon oikea omistaja kannattaa selvittää rekisteriotteesta tai nettipalveluista, joista saa ajoneuvon rekisteritiedot. Kun ottaa liikennevakuutuksen samalla kun ostaa ajoneuvon, voi varmistaa, että vakuutusvelvollisuudet on hoidettu ajoissa, Liikennevakuutuskeskuksen perintäpäällikkö Vesa Korhonen neuvoo.

Seitsemän päivän määräaikaan ei voi aukottomasti luottaa. Jos ajoneuvo on vakuuttamatta ostohetkellä, on vakuutus hankittava heti ostopäivänä. Vakuuttamattomalla ajoneuvolla voi myöskään lähteä koeajolle, sillä vakuuttamaton ajoneuvo on automaattisesti käyttökiellossa.

– Jos liikennevakuutus unohtuu pitkältä ajalta, maksut voivat nousta jopa tuhansiin euroihin. Jos vakuuttamattomuusaika on lyhyt, esimerkiksi muutamia päiviä, selviää kympeillä tai satasilla, Korhonen kertoo.

Huolimaton myyjäkin voi joutua vaikeuksiin

Edellinen omistaja saattaa joutua maksamaan liikennevakuutusmaksua ajoneuvosta, jonka on jo myynyt eteenpäin. Näin voi käydä, jos uusi omistaja merkitsee rekisteriin väärän luovutuspäivän tai jättää ajoneuvon kokonaan rekisteröimättä omiin nimiinsä.

Myyjän ei siis kannata luottaa siihen, että ostaja hoitaa paperityöt.

Hankaluuksilta välttyy, kun tekee itse luovutusilmoituksen sähköisesti Traficomin asiointipalvelussa. Tällöin kaikki velvollisuudet myytyyn ajoneuvoon katkeavat oikealla päivämäärällä. Ajoneuvokaupasta kannattaa aina tehdä myös kauppakirja tai luovutustodistus.

Muistilista käytetyn ajoneuvon ostajalle

  • Tarkasta, onko myyjä ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja.
  • Ennen koeajoa varmista, että liikennevakuutus on voimassa.
  • Ota liikennevakuutus heti kaupanteon yhteydessä.
  • Tee rekisteri-ilmoitus Traficomille 7 päivän kuluessa kaupoista.

Lue myös

Reilusti yli puolet autonostajista ei usko myyjien puheita!

Autotoday 15 vuotta sitten: Suomalaiset hutiloivat käytetyn auton ostossa!

Trafi muistuttaa: Älä mokaa autokaupassa!

Autokaupassa kannattaa vielä tehdä perinteinen luovutuskirja

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

American Car Show -tapahtumassa 3000 neliömetriä autohifiä!

Car Audio World tarjoaa Messukeskuksen hallsisa kaksi (2) hulppeaa autohifiä ja tunnelmaa. Kuva: Ansis Ventins/ACS

Elämykselliset ja äänekkäät harrasteajoneuvot, jotka on varustettu huipputason autohifijärjestelmillä, ovat esillä omassa näyttelyosiossaan nimeltä Car Audio World pääsiäisenä Original American Car Show’ssa.

Autohifi-näyttelyosio kokoaa alan toimijat ja brändit yhteen paikkaan. Car Audio World toteutetaan yhdessä LR Import Oy:n kanssa.

”Odotamme innolla, että kävijät pääsevät kokemaan tämän, lähes toisesta maailmasta olevan, kokonaisuuden. Saamme Helsinkiin pääsiäiseksi vuoden laajimman ja näyttävimmän kattauksen autoäänentoistoa. Messukeskuksessa pystymme tarjoamaan niille oman hallin, jossa autot ja niiden soundit pääsevät esille parhaalla mahdollisella tavalla,” FHRA Marketing Oy:n toimitusjohtaja Anssi Pinola kuvailee.

Original American Car Show on koko perheen tapahtuma ja näyttely täynnä koettavaa.

Uutta Messukeskuksessa vuonna 2026 ovat mm. Keimola 60 vuotta –juhlaosio, Stanced World, Drifting kausiennakko -LIVE, historian ensimmäiset Motorsport YouTube Awards -palkinnot, Superautot- ja Museoajoneuvot-alueet – sekä lisäksi kymmenittäin ajosimulaattoreita kuten esimerkiksi Formula Drift -kumppanisimulaattorit.

Luvassa on sadoittain elämyksellisiä ajoneuvoja, viihdyttävää oheisohjelmaa ja hauskaa tekemistä koko pääsiäisviikonlopuksi. Aikataulut on julkaistu osoitteessa americancarshow.fi/ohjelma

ACS26 on avoinna päivittäin kello 10-18. Ennakkoliput ovat myynnissä Messukeskuksen ja Tiketin verkkokaupoissa.

Original American Car Show ACS26
3.-5.4.2026
Messukeskus, Helsinki
americancarshow.fi

Lue muita juttuja American Car Show -tapahtumasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Niclas Grönholm jo kolmannessa sukupolvessa Riihimäki-ralliin

Opelin Ulf Grönholm ja Raimo Anttonen matkalla villapaidat päällään Riihimäki-rallin voittoon 1977. Kuvan erikoiskoe on myös tämän vuoden reitillä. Kuva: Marko Mäkinen.

SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli on yksi kansallisen rallisarjamme perinteisimmistä osakilpailuista. Vuoteen 1960 ulottuvassa voittajaluettelossa Grönholmin ralliperheen nimi löytyy historiallisesti jo kahden sukupolven ajalta.

Ulf Grönholm ajoi vuonna 1977 Riihimäellä voittoon Opelilla ja vuonna 1981 Fiatilla. Uffen poika Marcus Grönholm voitti SM Riihimäki-rallin Toyotalla 1992. Kysymyksessä oli rallin tulevan kaksinkertaisen maailmanmestarin ensimmäinen SM-tason yleiskilpailun voitto.

Tämän vuoden SM Auto Sorsa Riihimäki-rallissa perheen kolmatta sukupolvea edustaa rallicrossin nelinkertainen MM-mitalisti Niclas Grönholm, jolla ralli-innostus käynnistyi vasta aikuisiällä.

”Uffen ja faijan menestys tuntui aikanaan rasitteelta. Kokeilin peltoautoakin ensimmäisen kerran vasta teini-iässä. Ja jos pellolla ajoin niin kerran vuodessa. En ollut rallista kiinnostunut, ja siksi ensimmäiset kilpailuni ajoin jokamiesluokassa”.

”Kun sukunimeni on Grönholm, niin lähtökohtaisesti ihmiset luulivat, että olin istunut auton ratissa pienestä pitäen. Mutta näin ei tapahtunut.

”Kyllä tuon pitää rallissa pärjätä, kun on Marcuksen poika”, kuulin, kun minusta puhuttiin. Mutta. Aloittelin ajamaan rallia vasta samassa iässä, kun Kalle Rovanperä voitti ensimmäisen rallin maailmanmestaruutensa”, Niclas hymyilee.

Rallicross on ollut Niclaksen päälaji jo vuosia, mutta kun MM-sarja jätettiin tauolle ja korkeimmaksi tasoksi jäi EM-sarja, johon Grönholmin Volvon tukema CE Dealer Team ei lähtenyt, niin ralli nousi hänelle tämän kauden ykköslajiksi.

Kolmannen polven rallikuljettaja Niclas Grönholm hakee Riihimäeltä kärkipään sijoitusta. Kuva: Marko Mäkinen.

”Rallicross oli mielestäni rallia hienompi laji ja se vei mennessään. Nyt kun lajin MM-sarja on tauolla niin on aikaa paneutua myös ralliin. Olen ralliammattilaisuuden tavoittelun suhteen liian myöhään liikkeellä, mutta kysymyksessä on hieno laji. Ammattilaisuuden suhteen rallijuna meni jo, mutta nyt tavoitellaan menestystä kansallisella tasolla. Tällä sukunimellä on ollut vaikea lähteä pitämään hauskaa missään urheilussa, oli se laji sitten mikä tahansa. Aina odotetaan huippumenestystä”, Grönholm muistuttaa.

SM1-luokan Škoda Fabia RS Rally2:lla kilpaileva Grönholm ajaa Riihimäellä kolmatta kertaa. Edellisellä kerralla hän starttasi rallin viimeiselle EK:lle kakkosena, mutta ajoin lumipenkkaan, ja joutui rallin viimeisellä siirtymäosuudella keskeyttämään tekniseen vikaan.

”Riihimäki-ralli on ollut meidän suvullemme varsin suotuisa kilpailu, ja myös itse olen tykännyt ajaa Riihimäellä. Suvun aiemmasta menestyksestä en ota paineita, enkä mieti aiempia tuloksia. Mutta onhan se hienoa asia, että tulevassa rallissa ajan samalla erikoiskokeella, jolla isoisäni Uffe jo 49 vuotta sitten voittoisasti kilpaili. Ja taas mennään”, Niclas hymyilee.

Grönholm kehuu Riihimäen, Lopen, Hausjärven ja Janakkalan seudun rallitiestöä.

”Se on sellaista, kun rallissa kuuluukin olla. Tämän vuoden Riihimäki-rallissa kärjen taso on kovempi ja laajempi kuin kaksi vuotta sitten. Toivotaan, että olen oppinut niistä kahdesta aiemmasta kerrasta jotain. Talven aiemmissa SM-ralleissa on ollut jo ihan ok-tekemistä. Kaksi rallia tässä on harjoiteltu, ja tiedän, mitä ajossani pitää parantaa. Toivottavasti se näkyy Riihimäellä onnistumisena. Kaikkensa sen eteen saa kuitenkin taas tehdä”, Niclas muistuttaa.

SM Auto Sorsa Riihimäki-rallin keskuspaikkana toimii Riihimäen Tehtaankadulla sijaitseva automyynti- ja korjaamoyritys Auto Sorsa Oy, jonka kiinteistössä sijaitsevat kilpailu- ja lehdistökeskus ja piha-alueella rallin maali. SM–rallin keskitetty huoltoalue sijaitsee Mattilanpellon teollisuusalueella kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Kilpailijat käyvät rallin aikana kahdesti huollossa alkaen klo 12:46 ja klo 15:59.

Kilpailun lähtö tapahtuu Riihimäen Kauppakadulta lauantaina 28. helmikuuta alkaen klo 10:31. Maaliin Auto Sorsalle ensimmäisiä autokuntia odotetaan lyhennetyssä kilpailussa noin klo 17:00, SM- sekä muiden luokkien osalta klo 18:19.

Rallin sähköinen lippukauppa osoitteessa www.coregoshop.fi/smriihimakiralli on jo auki. Rallipaketin hinta sähköisenä on 25 euroa, digitaalinen reittikartta julkaistaan rallia edeltävänä päivänä klo 8:00.

Perinteinen rallipaketti, joka sisältää pääsylipun jokaiselle EK:lle sekä reittikartan, maksaa 30 euroa. Paketti tulee myyntiin rallipäivän aamuna. Yksittäinen pääsylippu erikoiskokeelle maksaa 15 euroa, ja lapset alle 12 vuotta pääsevät seuraamaan tapahtumaa ilmaiseksi.

Viking Hinaus ja Drivalia aloittavat yhteistyön Suomessa

Kuva: Viking Hinaus.

Viking Hinaus vastaa 1.3.2026 alkaen Suomen suurimman autoleasing -yhtiön Drivalian tie- ja hinauspalveluista koko Suomessa.

Yhteistyön tavoitteena on varmistaa Drivalian asiakkaille sujuva ja luotettava apu tien päällä yllättävissä tilanteissa, joissa ajoneuvo tarvitsee pikaista tie- tai hinauspalvelua.

Drivalia, joka on osa Crédit Agricole Auto Bank -konsernia tarjoaa erilaisia liikkumisen ja autoilun yksityishenkilöille ja yrityksille, kuten lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vuokrauksia sekä autokantojen hallinnointipalveluita. Drivalia toimii 16 Euroopan maassa ja panostaa erityisesti kestävään ja joustavaan liikkumiseen.

Suomessa Drivalia tarjoaa autokannan hallinnan palveluita yli 100 hengen henkilöstön voimin. Suomessa Drivalialla on yli 1000 asiakasta ja yritys hallinnoi yli 28 000 yritysautoa.

Viking Hinaukselle yhteistyö vahvistaa entisestään yhtiön asemaa leasingajoneuvojen ja ajoneuvokantojen hallinnointiyhtiöiden palvelukumppanina Suomessa.

Lue muita juttuja Drivaliasta.

Lue muita juttuja Viking Hinauksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kun pelti soi — nämä automerkit kolaroivat Suomessa useimmin

Kuva: Timo Eskeli.

BMW, Audi, Mercedes-Benz, Volkswagen ja Tesla. Jos autojen kesken jaettaisiin kolhuista mitaleita, nämä viisi merkkiä nousisivat Suomessa palkintopallille – ei ehkä siitä syystä, mistä valmistajat itse haluaisivat puhua.

Useiden vakuutusyhtiöiden – Ifin, LähiTapiolan ja OP Pohjolan – vahinkotilastot osoittavat, että nämä merkit ovat yliedustettuina onnettomuuksissa suhteessa ajomäärään. Kyse ei siis ole siitä, että niitä olisi vain paljon liikenteessä, vaan siitä, että ne kolaroivat keskimääräistä useammin per ajettu kilometri.

LähiTapiolan laajassa, 170 000 ajoneuvoa kattavassa selvityksessä kärkeen nousivat erityisesti BMW, Audi ja Mercedes-Benz. Samat merkit toistuvat myös Ifin ja OP:n sisäisissä riskilaskelmissa.

Suomen kolaroivimmat automerkit – TOP 5 (suhteessa ajomäärään)
1. BMW
2. Audi
3. Mercedes-Benz
4. Volkswagen
5. Tesla

Kärkikaksikko on selvä: BMW ja Audi pitävät tiukasti kiinni kolariykkösten asemasta etenkin taajama-ajossa ja peräänajoissa. Mercedes seuraa tiiviisti perässä, ja listan täydentävät kansanluottopeli Volkswagen sekä kiihtyvyydellään hurmaava – ja joskus yllättävä – Tesla.

Ikä ja sukupuoli ratkaisevat enemmän kuin merkki

Vakuutusyhtiöiden tilastoissa toistuu yksi selvä piirre: Nuoret miehet dominoivat vahinkotilastoja.

  • 18–29 -vuotiaat miehet ovat selvästi yliedustettuina kolaritilastoissa.
  • Alle 25-vuotiailla miehillä vahinkoriski on jopa kaksinkertainen verrattuna keski-ikäisiin naiskuljettajiin.
  • Naiskuljettajilla vahingot painottuvat pieniin parkkipaikka- ja pysäköintikolhuihin, kun taas miehillä korostuvat nopeus, peräänajot ja ulosajot.

Miksi juuri nämä merkit kolaroivat eniten?

BMW, tai Audi eivät ole erityisen vaarallisia autoja, vaan paremminkin päinvastoin: ne ovat turvallisia, teknisesti kehittyneitä ja usein huipputestattuja. Mutta kolme tekijää nostavat niiden vahinkoriskiä:

1) Kuljettajaprofiili

BMW:tä ja Audia ajaa keskimäärin:

  • nuorempi henkilö
  • useammin mies
  • ajamisesta innostunut

Tämä on yhdistelmä, joka näkyy kaasujalan asennossa.

2) Teho + kiihtyvyys

  • Nopeasti kiihtyvä auto + vilkas liikenne.

Tämä on varma resepti peräänajoihin ja kylkipeltien kolisemiseen.
Tesla kuuluu tähän erityisesti: nopea kiihtyvyys, hiljainen kulku ja digitaaliset hallintalaitteet luovat yllättäviä tilanteita, etenkin kaupungeissa.

3) Ajo-olosuhteet

Premium-merkeillä ajetaan paljon työmatkoja, ruuhkaisissa tilanteissa ja usein kaupunkialueella. Myös tämä yhdistelmä varmistaa reunaehdot eli juuri ne missä kolisee eniten.

Suomessa valtaosa kolareista tapahtuu taajamissa, parkkipaikoilla ja ruuhkaliikenteessä. Ei moottoriteillä, vaan kauppojen pihoilla ja liikennevaloissa. LähiTapiolan mukaan erityisesti aattopäivät, perjantait ja loskakelit ovat peltiseppien sesonkia.

Vakuutusyhtiöiden viesti on selvä: onnettomuudet eivät seuraa automerkkiä – ne seuraavat ajotyyliä.

Euroopassa trendi on sama

Myös eurooppalaisissa ja kansainvälisissä vertailuissa BMW, Tesla, Volkswagen ja Audi toistuvat jatkuvasti kärjessä, mikä kertoo vahvasti siitä, että kyse ei ole suomalaisesta erikoisuudesta, vaan yleiseurooppalaisesta ilmiöstä.

Esimerkiksi Latviassa, Ruotsissa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa toistuu sama ilmiö: BMW, Audi ja Mercedes-Benz nousevat onnettomuustilastoissa kärkisijoille.

Esimerkiksi Baltian suurimpiin lukeutuva vakuutusyhtiö BTA listasi BMW:n, Mitsubishin ja Mercedes-Benzin onnettomuusherkimmiksi merkeiksi, ja kärki on pysynyt lähes muuttumattomana usean vuoden ajan.

Edes BMW ei kolaroidu itsestään. Audi ei aja liian lähellä edellä menevää. Tesla ei paina kaasua risteyksestä. Sen tekee kuljettaja.

Ja juuri siksi samat merkit pysyvät kärjessä – vuodesta toiseen, maasta toiseen.

Lue myös

Auto törmäsi ulosajossa talon seinään

Lapsi menehtyi auton alle omakotitalon pihalla

Katso tästä kesän yleisimmät liikennevahingot!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Emil Lindholm jatkaa WRC2-luokan MM-sarjassa — kakkoskuski vaihtuu!

Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

GRX-tiimin Emil Lindholm kilpailee rallin MM-sarjassa Toksport WRT:n WRC2-luokan Škoda Fabia RS Rally2:lla. Kauden ajo-ohjelma käsittää 5 + 2 MM-rallia.

Ohjelmaa tarkemmin avattuna viiden ensimmäisen MM-osakilpailun jälkeen tehdään MM-pistetilanteen mukainen päätös kahdesta lisärallista, jotka vahvistetaan myöhemmin.

WRC2-luokan MM-pisteistä ajavan autokunnan tulee ennakkoon nimetä seitsemän MM-rallia, joista MM-loppupisteisiin lasketaan kuuden parhaan rallin tulos. Lindholmin kausi käynnistyy huhtikuussa asfalttipinnoilla ajettavien Kroatian sekä Kanariansaarten MM-osakilpailuilla.

”Osa tulevista kilpailuista on vielä sopimatta. Kroatian, Kanariansaarten sekä Suomen MM-rallit ovat varmoja kisoja, muut osakilpailut vahvistamme myöhemmin”.

”Ohjelmamme kaksi ensimmäistä asfalttirallia ovat keskenään melko erilaisia. Kilpailuina ne ovat minulle tuttuja ja ehdottomasti mielekkäitä ralleja molemmat. Toki Suomen MM-ralli kuuluu myös ajo-ohjelmaani. Tiimimme vahvistaa muut osakilpailut tässä kauden mittaan”, Lindholm kertoo.

Uusi kakkoskuski

Lindholm on tyytyväinen siitä, että asiat Toksport WRT:n kanssa saatiin sovittua.

”Hyvällä fiiliksellä odotan kauden alkua. Meillä on jo vuosien mittainen hyvä yhteistyö takanamme, tunnemme toisemme ja heidän toimintansa on ammattilaistasollakin mitattuna aina huippulaadukasta. Olemme saavuttaneet yhdessä useita hyviä tuloksia (WRC2 mestaruus 2022). Toksport WRT:n motivoiva ilmapiiri on huippuhyvä ympäristö ajaa ja toimia”, Lindholm summaa.

Alkavalle kaudelle Lindholmin kakkosohjaaja vaihtuu. Kyytiin istuu urallaan reilun 150:n rallin ja näistä noin viidenkymmenen MM- ja EM-tason rallin kokemuksen omaava Brasilian Gabriel Morales, 36, joka asuu Espoossa. Reeta Hämäläinen jatkaa tiimissä. Hän työskentelee jatkossa Lindholmin etuauton kakkosohjaajana.

”Suuri kiitos Reetalle kaikesta. Saavutimme yhdessä paljon, ja olen todella iloinen siitä, että yhteistyömme jatkuu. Reeta työskentelee etuautotiimissämme. Hän tuntee ja tietää nuottikieleni, ja on jatkossakin tärkeä osa tätä kokonaisuutta”, Lindholm muistuttaa.

Gabriel Morales on Lindholmille rallimaailmasta tuttu jo vuosien takaa.

”Viime kesänä Lahteen saapui rallivalmennukseen brasilialaisia rallikuljettajia. Tuurasin Teemu Sunista ja Gabriel opetti siellä kakkosohjaajia. Olin jutellut hänen kanssaan MM-ralleissa jo aikaisemminkin, mutta en tiennyt, että hän oli asunut jo puolitoista vuotta Espoossa. Hän luki minulle testeissä ja valmennuksissa nuotteja suomeksi, ja päätimme jatkaa yhteistyötä alkavalle kaudelle”, Lindholm kertoo.

Lue muita juttuja Lindholmista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalainen moottori valittu vuoden dieselmoottoriksi!

Powertrain Internationalin päätoimittaja Fabio Butturi (vas.) luovuttaa Vuoden 2026 moottori ‑palkinnon AGCO Powerin toimitusjohtaja Juha Tervalalle. Vieressä AGCO Powerin tuotekehityksen projektipäällikkö Juha‑Pekka Asikainen. Taustalla CORE80‑moottori. Kuva: AGCO.

Powertrain International on valinnut AGCO Powerin Linnavuoressa kehitetyn ja valmistetun Core80‑moottorin vuoden dieselmoottoriksi 2026. Palkinto on yksi alan arvostetuimmista, ja sitä on jaettu 20 vuoden ajan innovaatioille, jotka vievät työkoneiden tekniikkaa eteenpäin.

Lehden päätoimittaja Fabio Butturi kuvaa valintaa helpoksi: ”Core80 edustaa juuri sitä teknistä rohkeutta ja uudistumista, jota palkinnolla halutaan nostaa esiin. Tunnustus kuuluu koko Core‑moottoriperheelle, joka avaa AGCO Powerille uuden aikakauden niin traktoreissa kuin muillakin työkonemarkkinoilla.”

Core‑moottorit soveltuvat vaativiin työkoneisiin niin maatalous‑ kuin rakennus‑, metsä‑ ja materiaalinkäsittelyn käyttöön. Niiden rakenne mahdollistaa tulevaisuudessa sähköhybridien ja vedyn kaltaiset vaihtoehtoiset käyttövoimat.

”Core-moottorit osoittavat, että moderneilla polttomoottoreilla on edelleen selkeä rooli energiasiirtymässä”, Butturi tiivistää.

AGCO Powerin toimitusjohtaja Juha Tervala näkee palkinnon ennen kaikkea tunnustuksena henkilökunnan ansioista:

”Tämä tunnustus kuuluu koko AGCO Powerin henkilöstölle. Linnavuoressa tehdään valtavan laaja-alaista osaamista yhdistävää työtä – samassa tehtaassa on muun muassa tuotanto mukaan lukien kriittisten komponenttien koneistus, laatu, osto, jälkimarkkinointi sekä koko konsernin voimantuoton tuotekehitys. Core-moottorit ovat esimerkki siitä, mitä syntyy, kun kaikki tämä osaaminen ja tekeminen pelaa yhteen.”

Teholuokkansa vähäpäästöisimmät työkonemoottorit

Yksi Core‑moottoriperheen suurimmista eduista on huomattavasti aiempia sukupolvia alhaisempi polttoaineenkulutus.

  • Core50‑moottori: Fendt 620 Vario, Core50: 245 g/kWh (DLG Powermix ‑testi, peltotyö)
  • Core75‑moottori: Fendt 728 Vario, Core75: 242 g/kWh (DLG Powermix ‑testi, peltotyö)

Tämä vastaa noin 5 % parannusta AGCO Powerin aiempiin samassa teholuokassa oleviin moottoreihin verrattuna.

Core80 on vielä niin tuore moottori, ettei sitä ole testattu DLG-instituutin riippumattomissa mittauksissa. Core50 ja Core75 –moottoreilla varustetut traktorit on kuitenkin testattu – ja tulosten perusteella ne ovat omassa luokassaan maailman polttoainetaloudellisimmat ja vähäpäästöisimmät

Suunniteltu maanviljelijöiden tarpeet huomioiden

Core-moottorit on kehitetty tiiviissä yhteistyössä Fendtin kanssa, jolloin maanviljelijän vaatimukset ja toiveet traktorille on voitu huomioitua jo moottorin suunnitteluvaiheessa.

”Core-moottorien matalakierrosversiot ovatkin optimaalinen voimanlähde Fendtin traktoreihin, jotka tarjoavat loppuasiakkaille suorituskykyisen mutta samalla hiljaisen ja taloudellisen ajokokemuksen”, AGCO Powerin tuotekehityksen projektipäällikkö Juha-Pekka Asikainen kertoo.

Core80 on moottoriperheen tehokkain, ja sen jopa 1680 Nm vääntömomentti on kokoluokkansa huipputasoa. Asikaisen mukaan moottorin erinomainen suorituskyky, nopea vaste ja alhainen polttoaineenkulutus nostavat traktorin ajettavuuden sekä taloudellisuuden uudelle tasolle. ”Aikaisempiin Core-perheen moottoreihin verrattuna teräsmännät ja muuttuvageometrinen VGT‑ahdin mahdollistavat asiakkaiden toivoman entistä paremman suorituskyvyn sekä tehokkaamman moottorijarrutuksen.”

Moottoriperheessä ja etenkin Core80-moottorissa kiteytyy AGCO Powerin 80 vuoden osaaminen dieselmoottoreiden kehittämisestä.

“Olemme onnistuneet moottorin ja pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmän kehityksessä sekä niiden yhteensovittamisessa erinomaisesti. Tämä mahdollistaa moottorin huippuluokan suoritusarvot ilman monimutkaista EGR-järjestelmää (pakokaasujen takaisinkierrätystä) ja kaksivaiheista turboahtamista, mikä parantaa huomattavasti moottorin luotettavuutta” Asikainen jatkaa.

Alusta tulevaisuuden teknologioille

Core-moottorit eivät ole pelkkä dieselmoottoriperhe, vaan pohja tulevien käyttövoimaratkaisujen rakentamiseen. Moottorin perusrakenne tukee alusta alkaen sähköistämistä, hybridijärjestelmiä sekä vaihtoehtoisia polttoaineita.

Kaikki AGCO Powerin moottorit toimivat myös uusiutuvalla HVO‑dieselillä. AGCO Powerin puhtaan energian laboratoriossa kehitetään parhaillaan valmiuksia testata tulevaisuuden käyttövoimia, kuten vetyä ja metanolia.

AGCOn tuotekehitysjohtaja Kelvin Bennett kiteyttää yrityksen suunnan: “Core‑moottoriperhe on vasta alkua. Kehitämme ratkaisuja, jotka palvelevat asiakkaita jo tänään, mutta ovat valmiita myös huomisen energiaratkaisuihin.”

Katso muita AGCO-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Auto törmäsi ulosajossa talon seinään

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Levillä Kittilässä perjantain ja lauantain välisen yönä noin kello kolmen aikaan 20-vuotias mies suistui henkilöautolla tieltä, jonka seurauksena ajoneuvo osui talon nurkkaan vaurioittaen rakennuksen ulkorakenteita.

Nukkumassa ollut talon omistaja heräsi ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Paikalle saapunut poliisipartio tavoitti kuljettajan, jonka alkometrikokeen tulos oli 0,76 mg/l.

Häntä epäillään liikenteen vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja moottoriajoneuvon käyttövarkaudesta.

Lue myös

Autoilija törmäsi kolmipyöräiseen sähkömopoon Siilinjärvellä lauantaina iltapäivällä ja poistui paikalta!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //