Koti Blogi Sivu 641

Pyöräpysäköintiä parannetaan Helsingin asemilla

Vuosaaren metroaseman pyöräpysäköinti on runsaassa käytössä. Kuva: Marie von Bell, Kaupunkiliikenne.

Tänä kesänä Kaupunkiliikenne Oy on parantanut pyöräpysäköintipalvelua Helsingissä Kannelmäen, Käpylän, Ruoholahden, Siilitien, Tapanilan ja Vuosaaren asemilla.

Lisäämällä ja kehittämällä liityntäpyöräpysäköinnin laatua, turvallisuutta ja käyttökokemusta voidaan edistää kestävän liikkumisen matkaketjuja sekä vaikuttaa joukkoliikenteen saavutettavuuteen ja pyöräliikenteen houkuttelevuuteen.

Kannelmäen, Käpylän ja Tapanilan juna-asemien sekä Ruoholahden, Siilitien ja Vuosaaren metroasemien yhteydessä vanhat telineet on uusittu ja pyöräpysäköintipaikkojen määrä on lisätty.

Samalla on lisätty opastusta ja kohteiden näkyvyyttä, sekä parannettu pysäköinnin laatua ja turvallisuutta mahdollistamalla runkolukitus ja lisäämällä valaistusta ja katoksia säänsuojaksi.

Valtionavustuksilla katetaan osa rakentamiskustannuksista. Käpylän asemalla osa pyöräpysäköinnistä ei ole asiakkaiden käytössä asemaan liittyvien muiden kunnostustöiden takia, mutta telineet tulevat takaisin remontin valmistuttua. Eteläpäässä asemaa on laajat ja osin katetut pysäköintimahdollisuudet.

– Tehdyillä toimenpiteillä parannetaan pyöräpysäköinnin saavutettavuutta, laatua ja turvallisuutta, mikä nostaa liityntäpyöräpysäköinnin käyttökokemusta merkittävästi. Työtä tehdään myös hiilikädenjäljen lisäämiseksi, esimerkiksi kaikki katokset totutetaan nykyisin viherkattoina. Pyöräliikennettä edistämällä edistämme myös terveyttä ja säästämme ympäristöä ja vähennämme liikenteen päästöjä. Kaupunkiliikenne on omalta osaltaan varmistamassa, että esimerkiksi pyöräpysäköintipaikkojen ja -palveluiden määrä vastaa kysyntää sekä käyttäjien tarpeita. Työ on vaihtelevaa ja onnistumisista tulee hyvä fiilis, kun näkee kättensä jäljen, kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n projektipäällikkö Anssi Pietilä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja ajettiin päätökseen Kokkolassa

Tuukka-Matias Kivioja ajoi Rallin Suomen Juniorimestariksi Kokkolassa. Kuva: Samu Ekman / AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja saatiin lauantaina päätökseen SM Kokkola Rallin yhteydessä. Kilpailun aikana ei isompaa dramatiikkaa kohdattu, oikeastaan voitaisiin kai sanoa että isoimmat dramatiikat tapahtuivat aiemmin kaudella.

Kahdeksan erikoiskokeen ja noin 95 kilometrin reitti ei päästänyt kilpailijoita helpolla. Päivän aikana rankaksi yltynyt sade piiskasi tiestöä ja koetteli hetkittäin kilpureiden pyyhkijöiden nopeuden riittävyyttä.

RSJM-luokilta jäi lopulta yksi erikoiskoe ajamatta, kun viidentenä ajettu Markby 1 (22,88 km) siirrettiin vaihtoehtoiselle reitille. Tarvittavat erot saatiin kyllä siitä huolimatta tehtyä.

Junioreissa mestaruuteen vahvimmin oli tyrkyllä pistetaulukon nelospaikalta RSJM3-luokan kaksikko Tuukka-Matias Kivioja (JurvanUA) – Juha Heinonen (KvanUA) Ford Fiesta Rally4:lla. Pistesarakkeessa oli yksi keskeytys, joten Kokkolasta oli mahdollisuus vielä kasvattaa pistepottia kunnolla.

Pari ensimmäistä erikoiskoetta meni hieman katsellessa ja oman luokan sisältä Tino Nikkanen (SaloUA) – Pasi Nurmi (SaloUA) ahdistelivat Ford Fiesta R2:llaan.

Sen jälkeen Kiviojan autokunnassa löydettiin tarvittava tuntuma johtopaikan vankistamiseen, jota päivän lopuksi oli kertynyt 15 sekuntia päälle minuutin. Kauden neljäs luokkavoitto vahvisti samalla Junioreiden Suomen mestaruuden.

Hopeaan vahvin sauma oli RSJM4-luokassa hyvä kauden ajaneella RoiUA:n kaksikolla Samu KoivurantaJennika Puominen BMW 325i:llä. Tälläkin kertaa oli tilanne hyvällä mallilla ennen viimeiselle erikoiskokeelle lähtöä, mutta luokan voiton Kokkolassa vei kuitenkin Antti Rintamäki (LappajUA) – Jouni Ekola (AL-Härmä) vastaavalla ajokilla 6,3 sekunnin erolla. Rovaniemeläiset kuitenkin sarjan hopean nappasivat kakkossijallaankin.

Pronssisijalle oli vahvin kiinnitys RSJM1-luokan puolelta AL-Härmän veljesparilla Juuso LammiJuho Lammi. Kaksikon seikkailut Citroen C2 VTS:n kanssa olisivat potentiaalista tavaraa kirjaksi. Itärallista tulleen hylkäyksen myötä, ei Kokkolasta ollut isoa pistepottia luvassa, mutta voitolla sentään yhden pisteen lisäys pistepottiin.

Nuorten SM:ssä Esko Kytömäki (MhMK) oli jo varmistanut mestaruuden aiemmin eikä ollut enää Kokkolassa mukana.

Hopean piti periaatteessa olla menossa Joonatan Ylilammi (KarUA/MK) – Juha-Pekka Perämäki (KeurUA) kaksikolle, jotka suuntasivatkin Kokkolassa nuottipuolelle SM4-luokkaan. Jossittelun paikkaa jäi pistekolmosena olleen Joakim Gomanin (LakUA) mahdollisuuksista pronssiin tai hopeaan.

Kesäkuussa Itärallissa Goman suljettiin kilpailusta kilpailunjohtajan päätöksellä, joka tuli virtuaalisen punaisen lipun noudattamatta jättämisestä. Päätös sinällään on Rallin sääntöjen 23.8 artiklan mukaan oikea.

AKK voi säännön mukaan myöhemmin määrittää mahdollisen lisärangaistuksen. Verrokkina viime talvelta Kuopiossa SM4-luokassa Raoul Dahlqvist ja Ville Vatanen hylättiin samasta rikkeestä kilpailupaikalla.

Kuopiossa Dahlqvist ja Vatanen tekivät vastalauseen hylkäyksestä, joka päättyi tuomariston pöydälle ja tuomaristo puolsi kilpailun johtajan päätöstä hylkäyksestä.

Kun nyt virallisissa tuloksissa Gomanilla Itärallista oli merkintänä ”Suljettu kilpailusta”, ei hänen tarvinnut pistetaulukkoon ottaa nollakisaa mukaan ja tämän myötä Kokkolassa olikin mahdollisuus lopulta mitalivärin korottamiseen.

Kilpailun alku Kokkolassa kulki pitkään Aaron Holopainen (TTR) – Toni Koskela (MäntsMK) ohjastaman Ford Fiestan hallinnassa. Lähimpänä uhkaajana oli Goman Fiestallaan. Gomanilla kuitenkin nähtiin esimerkiksi takaluukku auki ajelua ja aikatappiota kertyi sijoituksen pudotessa kolmanneksi.

Samalla Kimi Rajala (HämUA) – Juho Nykänen (ESRC) aloittivat valtaisan kirin Toyota Auriksellaan. Kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle syntyi pohja-aika ja se riitti nostamaan Rajalan ohi Holopaisen ensimmäiseen osakilpailuvoittoonsa Nuorten SM:ssä.

Kiri oli sikälikin kova, että Rajala sai ennen kilpailua 20 sekunnin aikarangaistuksen, kun rengaslomake oli epähuomiossa lähetetty väärään sähköpostiin. Rajalan upean suorituksen arvoa varjostaa harmillisesti se, että tiimissä juhlittiin jo nousua pronssille.

SM Kokkola Ralli

RSJM1
1. Juuso Lammi 1:05:25,3
2. Nuutti Korhonen +26,6

RSJM3
1. Tuukka-Matias Kivioja 1:03:44,6
2. Tino Nikkanen +1:15,1

RSJM4
1. Antti Rintamäki 1:02:35,4
2. Samu Koivuranta +6,3
3. Joakim Löfvik +58,9

Nuorten SM
1. Kimi Rajala 1:03:08,9
2. Aaron Holopainen +13,5
3. Joakim Goman +27,5

Pisteet: 5/5 osakilpailua

RSJM
1. Tuukka-Matias Kivioja 60p
2. Samu Koivuranta 56p
3. Juuso Lammi 51p

Nuorten SM
1. Esko Kytömäki 60p
2. Joakim Goman 42p
3. Joonatan Ylilammi 40p

Secto Rally Finland Power Stage
Nuorten SM -luokan osakilpailuissa ajetaan kaudella 2023 Secto Rally Finland Power Stage -erikoiskoe, josta kilpailijat keräävät luokittain pisteitä. SM Kokkola Rallissa Power Stagena toimi EK 11 Markby 2 (22,88 km).

Kokkolan Power Stage -voittaja: Kimi Rajala

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nainen pakotettiin yöllä autoon!

Kuva: CvB.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän Espooseen aamuyöllä 1.10. Ilmoituksen mukaan kolme henkilöä pakottaa naista autoon ja nainen huutaa apua.

Poliisi saapui paikalle ja etsi lähialueelta kuvailtua ajoneuvoa. Partio löysi ajoneuvon pysähtyneenä ja sen sisällä oli ihmisiä.

Kun poliisi lähestyi autoa, alkoi sen takaosasta kuulua avunhuutoja. Auton ovet olivat lukittuna eikä autokunta niitä suostunut avaamaan, mutta koska etuoven ikkuna oli raollaan, poliisi sai auton ovet avattua.

Ajoneuvon sisällä oli edessä kaksi miestä ja takana yksi nainen, joka peitteli esineiden alle piilotettua toista naista.

Apua huutanut nainen oli sidottu käsistään turvavyöllä, jonka poliisi leikkasi irti. Hänet siirrettiin jatkohoidon piiriin. Hengenvaarallisia vammoja ei tilanteessa ilmennyt, vaikka uhri olikin hätääntynyt.

Poliisi otti kolme epäiltyä kiinni. Heitä epäillään muun muassa törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

TM:n talvirengastesti paljastaa taas parhaimmat nasta- ja kitkarenkaat

Kuva: CvB.

Tekniikan Maailmassa 18/2023 julkaistaan vuoden 2023 laaja talvirengastesti. Testissä oli kahdeksan nastarengasta, yhdeksän kitkarengasta ja viisi verrokkia.

Lue tästä vuoden 2024 vastaavan testin.

Nastarenkaista neljä rengasta sai neljä tähteä ja kitkarenkaista kaksi rengasta ansaitsivat neljä tähteä.

Parhaimmaksi nastarenkaaksi tuli Nokian Hakkapeliitta 10 pistemäärällä 8,5. Toiselle tilalle tuli Continental IceContact 3 pistemäärällä 8,4.

Kolmannelle sijalle tuli kaksi rengasta pistemäärällä 8,3. Nämä renkaat ovat Goodyear UltraGrip Arctic 2 ja Michelin X-Ice North 4.

Muut nastarenkaat jäivät pistemäärään alle 8 pistettä.

Heikoin nastarengas on Antares Grip 60 Ice, joka jäi kokonaan ilman tähtiä ja sai pistemäärän 6,5.

  • Nokian Hakkapeliitta 10 -renkaassa hyvää testaajien mielestä on pito jäällä ja lumella sekä ajettavuus talviolosuhteissa. Huonoa on pito märällä.
  • Continental IceContact 3 -renkaassa hyvää on ajettavuus talviolosuhteissa ja pito lumella. Huonoa on vierinvastus.
  • Goodyear UltraGrip Arctic 2 -renkaassa hyvää on ajettavuus talvikeleillä ja tasapainoinen kokonaisuus. Huonoa on vierinvastus.
  • Michelin X-Ice North 4 -renkaassa hyvää on ajettavuus lumella sekä pito ja ajettavuus jäällä. Huonoa on sivuttaispito märällä.

Kitkarenkaissa kaksi voittajaa

Kitkarenkaissa tuli tasapeli kärkipaikan suhteen. Nämä ovat Continental VikingContact 7 ja Goodyear UltraGrip Ice 3. Molemmille tuli neljä tähteä ja pistemäärä 8,3.

Kolmannelle sijalle tuli Nokian Hakkapeliitta R5 pistemäärällä 7,9.

Huonoin kitkarengas on Nordexx WinterSafe 2 pistemäärällä 6,8.

  • Continental VikingContact 7 -renkaassa hyvää on ominaisuudet lumella ja pito jäällä. Huonoa on pito märällä.
  • Godyear UltraGrip Ice 3 -renkaassa hyvää on pito ja ajettavuus lumella sekä tasapainoiset ominaisuudet kaikissa olosuhteissa. Mitään huonoa testaajat eivät löytäneet.
  • Nokian Hakkapeliitta R5 -renkaassa hyvää on vierinvastus ja ajettavuus jäällä ja lumella. Huonoa on pito märällä asfaltilla.

Nastarenkaat

Nokian Hakkapeliitta 10          8,5 pist. ****
Continental IceContact 3        8,4        ****
Goodyear UltraGrip Arctic 2     8,3        ****
Michelin X-Ice North 4             8,3        ****
Bridgestone Blizzak Spike 3     7,8          ***
Hankook Winter I *Pike RS2    7,8          ***
Kumho WinterCraft Ice            7,8          ***
Antares Grip 60 Ice                 6,5           –

Kitkarenkaat

Continental VikingContact 7       8,3 pist.     ****
Goodyear UltraGrip Ice 3           8,3             ****
Nokian Hakkapeliitta R5             7,9            ***
Hankook Winter I*Cept IZ2        7,7              **
Kumho WinterCraft Wi51           7,7              **
Falken Winterpeak F-Snow 1      7,4              **
Pirelli IceZero Asimmetrico         7,2               *
Bridgestone Blizzak Ice               7,1              *
Nordexx WinterSafe 2                 6,8              *

Vertailu julkaistaan Tekniikan Maailmassa 18/2023. Lehti ilmestyy 5.10. Testi on myös luettavissa verkossa tilaamalla maksullisen lukuoikeuden.

Lue myös vuoden 2022 testi: TM:n talvirengastesti: Paras nastarengas tulee Nokian Renkailta ja parhaat kitkarenkaat Continentalilta ja Micheliniltä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sakalle uusi logistiikkakeskus Tuusulaan

Kuva: Saka.

Käytettyjä autoja 24 paikkakunnalla myyvä Saka avasi Tuusulassa sijaitsevan uuden logistiikkakeskuksen syyskuussa 2023. Logistiikkakeskus on yhtiön historian merkittävin toimitilainvestointi.

Sisäpinta-alaa rakennuksella on useampi tuhat neliötä ja piha-aluetta yli 2 hehtaaria. Avajaiset pidettiin syyskuun lopussa kun aiemmin Vantaalla sijainneen keskuksen autot siirrettiin Tuusulaan.

– Pihalle mahtuu lähes tuhat autoa ja tarvittaessa pystymme hyödyntämään myös sisätiloja autojen varastoinnin osalta. Erityisesti talviaikaan on syytä kiinnittää huomiota, että autot ovat asianmukaisessa kunnossa ennen tarkastusta, kuvausta ja siirtoa muihin toimipisteisiin, toteaa Sakan ostojohtaja Juha Ravantti.

Uusi logistiikkakeskus tulee alussa työllistämään noin 30 henkeä, kun samassa yhteydessä Sakan etämyyntitiimi siirtyi Helsingin Pitäjänmäestä uuteen logistiikkakeskukseen. Logistiikan sekä autojen mallinnustoiminnan ja etämyynnin lisäksi keskuksessa toiminnan tehokkuutta lisäävät autojen pesupalvelu ja katsastuskeskus.

– Tulemme ohjaamaan tuontiautoliikenteen kokonaisuudessaan tänne, jonka myötä tehostamme koko toimitusketjua aina hankinnasta myyntiin. Kaikkien toimintojen ollessa saman katon alla myös toiminta ja seurattavuus helpottuu, Ravantti kertoo.

– Keskeinen sijainti ja toiminnan kehittäminen mahdollistavat myös muiden palveluiden lisäämisen logistiikkakeskukseen. Tulevaisuudessa logistiikkakeskus tulee työllistämään lähes 100 henkeä, hän ennustaa.

Autojen ostaminen etänä alkoi yleistymään koronavuosien aikana ja siitä on tullut hyvin tavanomainen toimintamalli autokaupassa. Sakalla jo lähes puolet autoista toimitetaan toiseen toimipisteeseen tai suoraan asiakkaan kotiovelle. Autojen ollessa laadukkaasti kuvattuna ja selkeästi esiteltynä nettisivuilla, asiakkaan on helppo aloittaa ostaminen näkemättä autoa.

– Etäostamisen yleistymisestä huolimatta moni haluaa kuitenkin kokea auton konkreettisesti, ja tulemmekin todennäköisesti jollain aikataululla avaamaan ajanvarauksellisen showroomin asiakkaillemme keskuksen tiloihin, Ravantti mainitsee.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Sami Pajari kärsi pölystä Chilen MM-rallissa

Kuva: @World.

Perjantaina käynnistynyt Chilen MM-ralli teki paluun MM-kalenteriin ja ajettiin nyt toista kertaa, ensimmäinen visiitti WRC-sarjalla oli Chilessä vuonna 2019. Reitissä ei kuitenkaan ollut edelliseltä kerralta paljoakaan samaa, joten valtaosa oli kaikille uutta.

Sami PajariEnni Mälkönen ajoivat WRC2-luokan kolmanneksi.

WRC2-luokan taistelu käynnistyi suomalaiskaksikolta vahvasti, perjantain kuudesta erikoiskokeesta neljälle syntyi pohja-aika. Lähin uhka tuli oman tallin sisältä, Oliver SolbergElliott Edmondson olivat reilun 13 sekunnin takamatkalla, muut olivat lähes minuutin päässä.

Pajari mainitsi ennalta perjantain pätkät erityisesti miellyttävinä, eikä mieli ollut muuttunut päivän päätteeksi.

– Perjantai oli kenties suosikkini, mutta toivon että lauantai ja sunnuntai sujuisivat samoin.

Toiveet voitosta hukkuivat kuitenkin sorapölyyn heti lauantain avauspätkällä, edellisen kilpailijan pölyt leijuivat paikoin sakeana edessä.

– Jouduttiin pysähtymään kahdesti, kun ei vaan yksinkertaisesti nähnyt mitään. Tällaista se joskus on, ei sille mitään voi.

Samalla Solberg siirtyi johtoon yli 25 sekunnin turvin, Pajarista taaksepäin eroa seuraavaan saman tiimin autokuntaan Gus GreensmithJonas Andersson oli puolisen minuuttia. Tämän jälkeen erilaiset taktiset kuviot etenkin rengaspelissä astuivat kuvaan, tiestö kun söi renkaita melko reippaalla otteella.

Greensmith alkoi nousta kärkipään ajoillaan nopeasti kohti kärkeä, mutta hieman kuin varkain oli suomalaiskaksikko jälleen kivunnut takaisin tuloslistojen kärkeen, kun päivästä oli yksi erikoiskoe ajamatta.

5,8 sekunnin verran Pajarin takana nyt ollut Solberg oli hidastanut päivän mittaan vauhtiaan tuntuvasti ja ajanut erikoiskokeilla sijoituksia 5-8. Tämä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi päivän viimeisen erikoiskokeen perusteella, Pajari taipui peräti 49,6 sekunnilla.

– En oikein tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin, koitin tehdä parhaani, mutta yhtään kovempaan kyytiin ei ollut mahdollisuutta, tuumaili Pajari erikoiskokeen maalissa.

Lauantain jälkeen sijoitus oli pudonnut kolmanneksi Solbergin ja Greensmithin taakse, takaa ei kuitenkaan ollut välitöntä uhkaa, joten sunnuntain neljä erikoiskoetta olisivat lähinnä sijoituksen varmistamista. Sunnuntai sujui ilman dramatiikkaa ja Toksport WRT sai juhlistaa maalissa komeaa kolmoisvoittoa.

– Perjantai nosti tietysti odotuksia, mutta eihän tämä kolmostila huono ole, vaikka nälkä kasvaakin syödessä. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen, että pääsimme maaliin ja palkintokorokkeelle, vaikka sunnuntaina ajo oli kuin veisi mummoa kirkkoon, Pajari veisteli.

– Kokonaisuutena kausi on edennyt hyvin, tämä oli jo neljäs podium. Täältä tuli hyvää oppia rengaskulumaan ja vauhdinjakoon eri olosuhteissa, sekä pölyssä ajamiseen, varmasti olemme näissäkin vahvempia tulevaisuudessa.

– Tiimille saatiin täältä upea tulos ja palkinto hyvin tehdystä työstä. Sanoisin että tämä oli upea ralli kaikkineen, tykkäsin todella erikoiskokeista, faneja oli joka paikassa valtavasti ja todella hyvä tunnelma. Tämä ralli meni hyvin korkealle omalla suosikkilistallani, kertoo Pajari.

Pisteissä viidenneksi

WRC2-luokan MM-pisteissä Pajari ja Mälkönen putosivat viidenneksi, ja koska pisteisiin laskettavien kilpailujen kiintiö on nyt täynnä, ei lisäpisteitä enää suomalaisparille ole tulossa.

WRC2 Challenger -luokassa kaksikon pistejohto vankistui, kun lähimmät uhkaajat, Puolan Kajetan Kajetanowicz, sekä Bolivian Marco Bulacia keskeyttivät. Bulacia ei enää uhkaa kokonaispisteissä, Kajetanowicz sekä Nikolay Gryazin omaavat vielä mahdollisuudet nousta ohi loppukauden aikana.

Pajari – Mälkönen kaksikko kilpailee seuraavan kerran Keski-Euroopan osakilpailussa 26.-29.10. ajettavassa kilpailussa, joka ajetaan Tsekin, Saksan ja Itävallan alueella.

Rally Chile – WRC2

1. Oliver Solberg (SWE) Skoda
2. Gus Greensmith (GBR) Skoda +25.8
3. Sami Pajari & Enni Mälkönen (FIN) Skoda +1:02.1
4. Yohan Rossel (FRA) Citroen +1:35.4
5. Nikolay Gryazin (ANA) Skoda +1:49.7

Pistetilanne WRC2

1. Andreas Mikkelsen (NOR) 108p
2. Yohan Rossel (FRA) 104p
3. Gus Greensmith (GBR) 99 p
4. Oliver Solberg (SWE) 91p
5. Sami Pajari (FIN) 86p

https://www.samipajari.com/

 

Kahden henkilöauton nokkakolarista selvittiin ilman kuolonuhreja

Kuva: CvB.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaina alkuillasta Nelostielle Rovaniemen eteläpuolelle Kuolajoen sillalle. Tehtävän mukaan tiellä on tapahtunut kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.

Poliisille selvisi paikan päällä, että kaksi henkilöautoa on törmännyt toisiinsa.

Törmäyksessä Nelostietä etelään päin ajanut auto ajautui vastaantulevalle kaistalle ja törmäsi pohjoiseen päin ajaneeseen autoon.

Liikenneonnettomuudessa ei ole tullut kuolonuhreja, mutta osalliset loukkaantuivat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tieliikenteen verokertymä kasvoi viime vuonna noin 8,2 miljardiin euroon!

Kuva: CvB.

Tieliikenteestä kerätään erillisveroja polttoaineveroina, autojen vuosittaisina ajoneuvoveroina sekä uuden auton hankinnassa perittävänä autoverona.

Lisäksi tieliikenteestä kertyy valtiolle arvonlisäverotuloja muun muassa polttoaineiden ja uusien autojen myynnistä sekä autojen varaosien ja huolto- ja korjaamopalvelujen myynnistä.

Liikenne- ja autovakuutusmaksuista kerätään lisäksi vakuutusmaksuveroa, jonka suuruus on sama kuin arvonlisäveron.

Viime vuonna liikenteen erillisverokertymä kasvoi noin 4,7 miljardiin euroon vuoden 2021 noin 4,6 miljardista eurosta. Auto- ja ajoneuvoverotulot laskivat, mutta polttoaineverotulot ja vakuutusmaksuverojen tuotot kääntyivät kasvuun.

Bensiinin ja dieselin polttoaineverosta kertyi noin 2,7 miljardia euroa verotuloja. Polttoaineverotulot kasvoivat noin 210 miljoonalla eurolla eli noin 8 prosentilla.

Vaikka bensiinin ja dieselin myynti väheni viime vuonna noin 5 prosentilla, jakeluvelvoitteen alentaminen nosti verokertymää, sillä se vähensi kevyemmin verotettavien uusiutuvien polttoaineiden käyttöä tieliikenteessä. Lisäksi parafiinisen dieselin verotaso kasvoi viime vuonna 2020 tehdyn dieselpolttonesteen verotusta koskevan päätöksen seurauksena.

– Tieliikenteestä kerättävä erillisverojen määrä on kääntynyt kasvuun polttoaineverokertymän kasvun takia. Ajoneuvoveron ja autoveron kertymä sen sijaan on ollut laskussa, sillä autojen päästöt ovat viime vuosina vähentyneet ja näiden verojen määrä on sidottu autojen hiilidioksidipäästöjen määrään, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Valtio keräsi viime vuonna ajoneuvoverotuloja noin 1,11 miljardia euroa. Ajoneuvoverosta noin 60 prosenttia muodostuu henkilö- ja pakettiautoilta perittävästä perusverosta ja noin 40 prosenttia käyttövoimaverosta, jota peritään niistä ajoneuvoista, joiden polttoaineena on diesel, kaasu tai sähkö.

Ajoneuvoveron perusveron määrä lasketaan auton hiilidioksidipäästöjen ja käyttövoimavero auton massan perusteella. Ajoneuvoverokertymän määrä aleni viime vuonna noin 2,3 prosentilla, sillä liikennekäytössä olleiden autojen määrä pieneni hieman viime vuonna ja autokannan keskimääräiset päästöt ovat viime vuosina alentuneet.

Valtion autoverotulot pienenivät viime vuonna noin 490 miljoonaan euroon, sillä uusia autoja rekisteröitiin edellisvuotta vähemmän ja autot olivat aiempaa vähäpäästöisempiä. Hiilidioksidipäästöjen määrästä riippuvan autoveron kertymä on vähentynyt viime vuosina huomattavasti autojen energiatehokkuuden parantuessa.

– Suhdanneherkkä autovero on valtion talouden kannalta hankalasti ennakoitava verolaji. Autoalan ennusteen perusteella autoverokertymä jää lähivuosina ennätyksellisen pieneksi, sillä uusien autojen kysyntä on jäämässä pitkäaikaisesti pitkän aikavälin keskiarvoaan alemmas. Autoverokertymän ennakoidaan alenevan tällä vuosikymmenellä alle 200 miljoonaan euroon vuodessa, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Tieliikenteestä kerätään erillisverojen lisäksi noin 3,5 miljardia euroa arvonlisäverotuloja. Arvonlisäverotulot mukaan lukien tieliikenteen verokertymä kasvoi viime vuonna noin 8,2 miljardiin euroon.

Bensiinin ja dieselin myynnin arvonlisäverokertymä kasvoi lähes 1,9 miljardiin euroon, sillä polttoaineiden verottomat hinnat nousivat viime vuonna ennätyslukemiin. Polttoaineiden alv-kertymä kasvoi verottomien hintojen kasvun seurauksena yli 400 miljoonalla eurolla edelliseen vuoteen nähden.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lue tästä poliisin kolme tärkeintä ohjetta venekuljetukseen

Arkistokuva: Kuva: Timo Muilu / Liikenneturva.

Suotavaa olisi, että yksikään vene ei tänä syksynä päätyisi kyljelleen tielle. Valvonnassa tavataan kuitenkin ajoittain pahojakin puutteita. Lue Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen kolme tärkeintä tärppiä, joilla kuljetat veneen talvisäilytykseen ja huoltoon turvallisesti.

Näin syksyn tultua näemme taas tien päällä paljon ajoneuvoyhdistelmiä, joissa kuormana on vene. Veneitä nostetaan pois vedestä ja niitä kuljetellaan talvisäilytyksiin ja huoltoihin. Etenkin uusien veneilijöiden kohdalla voi olla epätietoisuutta sen suhteen, mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon. Siksi poliisi on koonnut kolme keskeisintä vinkkiä turvalliseen veneenkuljetukseen.

1. Kiinnitä vene asianmukaisesti traileriin

Kiinnitä vene aina traileriin kuormansidontaliinoilla. Tarkista, että liinat ovat ehjät ja kireällä, ja että sidonta on tehty kaikkiin suuntiin. Kuormaliinojen lujuus olisi hyvä olla vähintään kaksi kertaa kuorman paino.

Vaikka vene olisi kevyt, kuten soutuvene, ei sitä tulisi ikinä kiinnittää ainoastaan yhdellä liinalla. Jos kuljetusmatka on pitkä, tulisi kiinnitys tarkastaa matkan varrella aika ajoin.

Myös veneen kyydissä olevat varusteet, kuten esimerkiksi airot, pitää sitoa kiinni. Vene tulee olla niin kaukana vetoauton perästä, ettei se osu vetoauton rakenteisiin jyrkässäkään käännöksessä. Aseta vene trailerille siten, että vetoauton koukkuun ei kohdistu isoja massoja.

– Välillä liikenteessä näkee veneyhdistelmiä, joissa traileri on kuljetettavalle veneelle aivan liian pieni. Jos esimerkiksi vetoauton koukkuun kohdistuu suuri nostava voima eli kuorma on takapainoinen, vaikuttaa se yhdistelmän kulkuun heikentävästi. Tämän huomaa erityisesti kaarteissa ja mahdollisissa väistötilanteissa, kertoo komisario Hannu Kontola.

Peräylitys saa olla maksimissaan kaksi metriä ja mikäli ylitystä on yli metri, tulisi se merkitä punaisella lipulla ja pimeän aikaan punaisella valolla. Ylitys mitataan valvontatilanteessa trailerin perimmäisestä osasta. Leveyden osalta vene saa olla leveämpi kuin itse traileri, mutta ei kuitenkaan yli 2,6 metriä leveä. Korkeus ei saa ylittää neljää metriä ja yhdistelmän maksimipituus on 18,75 metriä.

Tarkasta myös kytkentämassa eli se, kuinka painavan kuorman voi autoon kiinnittää. Tähän vaikuttaa kolme asiaa, joista matalin rajoite on määräävä:

  1. Autolle itselleen määritelty kytkentämassa, joka selviää rekisteriotteesta. Otteessa on määritelty kytkentämassat jarruttomalle ja jarrulliselle perävaunulle.
  2. Trailerin tieliikenteessä suurin sallittu massa.
  3. Peräkoukulle sallittu suurin kytkentämassa. Kytkentämassaa mietittäessä pitää tietää veneen paino moottori mukaan lukien ja lisätä se trailerin rekisteriotteesta selviävään omaan massaan. Kuljetus on kytkentämassaltaan laillinen silloin, kun kyydissä olevan veneen ja trailerin paino yhdessä ei ylitä mitään aiemmin mainittujen kolmen kohdan toleransseja. Poliisi suorittaa kytkentämassojen valvontaa tien päällä joko punnitsemalla tai laskemalla.

2. Varmista trailerin ja vetolaitteiston kunto

Kevyitä, O1- luokan jarruttomia trailereita ei tarvitse katsastaa. Tästä syystä kevyen trailerin kuntoon pitää kiinnittää erityistä huomiota – tämä toki koskee myös isompia trailereita. Rengaspaineet, renkaan yleinen kunto ja renkaan kiinnityspultit täytyy muistaa tarkastaa aika ajoin. Sama koskee myös valoja ja vilkkuja. Tärkeä asia on myös vetolaitteiston kunto.

– Liian usein traileri irtoaa vetoautosta verokytkimen väljyyden tai lukituksen pettämisen seurauksena. Nämä saattavat olla haastavia itse pitää kunnossa, mutta suositeltavaa olisi käyttää traileria aika ajoin huollossa ja tarkastuksessa näiden osalta. Muistathan lisäksi, että rekisteröimätöntä traileria ei saa käyttää yleisellä tiellä, huomauttaa Kontola.

Isommissa jarrullisissa trailereissa, ja osassa pienemmistäkin, on lisäksi katastrofivaijeriksikin kutsuttu jarrumekanismi, joka pysäyttää trailerin, mikäli se jostain syystä irtoaa vetoautosta.

Vaijerin kiinnityksessä vetoautoon havaitaan usein puutteita. Yleisimmissä tapauksissa vaijeria ei ole kiinnitetty vetoauton rakenteisiin millään tavalla. Sen kiertäminen peräkoukun ympärille ei myöskään ole riittävä toimenpide.

3. Huomioi, että ajokorttisi on riittävä

Poliisi tarkastaa ajo-oikeuden riittävyyden katsomalla rekisteriotteen massoja. Mikäli ajo-oikeus on ainoastaan luokkaan B, rajoittaa se sallitun yhdistelmän melko pieneksi. Tällä ajokorttiluokalla saa vetää ainoastaan kevyitä yhdistelmiä. Perävaunun suurin tieliikenteessä sallittu kokonaismassa saa olla maksimissaan 750 kg tai yhdistelmän kokonaismassa maksimissaan 3500 kg.

Mikäli haluaa kuljettaa tätä isompia yhdistelmiä henkilö- tai pakettiautolla, tulisi olla ajo-oikeus luokkaan BE tai B96. Oman ajo-oikeuden kattavuuden voi helpoiten tarkistaa ajokorttilaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hälytysajossa ollut poliisiauto lunastuskuntoon kolarissa

Kuva: Autotoday.

Hälytysajossa ollut poliisiauto joutui lauantaina iltapäivällä kolariin henkilöauton kanssa Vaasan Palosaarella.

Poliisiauto meni lunastuskuntoon ja molemmat autot hinattiin paikalta pois.

Kolari ei aiheuttanut vakavampia henkilövahinkoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //