– Ensimmäiset muistoni moottoriurheilun parista lapsuudesta ovat, kun minua ja pikkusiskoani on viety pätkän varteen katsomaan rallia, muistelee kartturi Reeta Hämäläinen ensikosketustaan vauhdin maailmaan.
Kun Hämäläisen Teuvo-isä alkoi ajaa taas rallia, niin myös muu perhe löysi itsensä yhä useammin metsästä pätkän varrelta.
– Välillä jopa löydettiin perille, Hämäläinen nauraa.
Yksityiskohtana mieleen on painunut ralliautojen numeroiden bongailu ohi kiitävistä autoista. Hämäläinen arvelee olleensa alakouluikäinen tuolloin.
– Ja totta kai piti käydä hakemassa nimmareita kaikilta!
Perheen mökki sijaitsee Keski-Suomessa, joten Jyväskylän MM-ralli kuului olennaisena osana Hämäläisen perheen loppukesän ohjelmaan. Samoin isä-Teuvon Historic-rallin osakilpailut ympäri vuoden.
– Toki lapselle se on metsä kuin metsä, eivät hirveästi poikkea toisistaan, Hämäläinen muistelee.
Rallipolkujen etsimisen ohessa pikku-Reetalla oli normaali lapsuus, vaikka ralli kuuluikin oleellisesti elämään, ja asiat pyörivät paljon sen ympärillä.
– Itse halusin harrastaa hevosia. Lisäksi soitin pianoa, pelasin koripalloa, ja muutenkin kaikki mahdollinen tuli kokeiltua.
Hevosia hänellä on vieläkin kaksi kappaletta, Hani ja Zeni, jotka ovat osoittautuneet terapeuttisiksi kavereiksi.
– Ne ovat melkoinen parivaljakko. Niiden kanssa vierähtää aika kivasti, ja pääsee palautumaan rallista hyvin.
Nykyisin Hämäläisen elämä pyörii luonnollisesti vahvasti rallin ympärillä.
– Emilin (Lindholm) myötä tämä on muuttunut oikeasti työnteoksi, ja päivätyöt on pitänyt lopettaa. Nyt ralli on se leipätyö. Tänä vuonna reissupäiviä ei ollut niin paljon kuin viime vuonna, jolloin niitä oli reilusti yli 200.
Syöpä pysäytti, mutta vain hetkeksi
Hämäläisen elämässä on tullut muutenkin mutkia matkaan kuin rallipoluilla. Vuonna 2018 hänellä todettiin rintasyöpä.
Millä tavoin se muutti elämään?
– Totta kai se muuttaa siinä hetkessä kaiken. Pistää kaiken uusiksi ja ajatusmaailma muuttuu. Aiemmin mun elämä pyöri rallin, hevosten, parisuhteen, perheen ja ystävien ympärillä ja yhtäkkiä sairastumisen myötä mun elämä pyörikin sairaaloissa erilaisissa tutkimuksissa ja hoidoissa. Mulle tärkeintä oli kuitenkin huomata, miten upea tukiverkko mulla olikaan ja kuinka mun lähipiiri huolehti minusta.
– Sen mitä sairastuminen opetti on se, että kannattaa elää silloin kun pystyy ja kannattaa tehdä niitä juttuja, mistä tykkää ja mennä täysillä niitä kohti. Niin kliseistä kuin se onkin, niin ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu. Siksi kannattaa tehdä kaikki mitä pystyy juuri nyt, eikä jättää aina vaan, että “mä sit joskus toteutan tämän”.
Syöpä saatiin selätettyä, mutta taistelu vaati voimia. Hämäläinen ei ollut syövän jälkeen varma, pystyykö enää jatkamaan rallin parissa. Kroppa ei oikein kestänyt mitään.
– Mulla oli silloin aika paljon hevosia ja se homma vei. Mietin tosissani, haluanko enää oikeastaan ajaa rallia.
Kyllä halusi.
– Sitten kun pääsin uudelleen ralliautoon, niin selvisi täysin, että kyllä tämä olikin se juttu, mitä haluan tehdä. Ajoin sinä kesänä (2020) muutaman kisan mun tosi hyvän ystäväni Jonna Olkoniemen kanssa ja meillä oli todella hauskaa.
Kesän päätteeksi Kimmo Kurkela pyysi Hämäläistä Viron MM-ralliin mukaan. Hämäläisestä tuli tuolloin ensimmäinen suomalainen nainen, joka on osallistunut WRC-autolla MM-ralliin.
– Siellä viimeistään vahvistui, että tämä on se mitä mä haluan tehdä. Mun suurin intohimo.
Pärjääminen on kiinni yksilöstä, ei sukupuolesta
Hämäläisen mielestä erottelu miehiin ja naisiin ei ole ralliautoilun nykypäivää, koska fyysiset ominaisuudet eivät vaikuta lajissa niin paljon, että sillä olisi jotain merkitystä.
– Hyvät kartturit ovat usein järjestelmällisiä. Pystyvät tekemään montaa asiaa samaan aikaan ja hallitsemaan kokonaisuuksia.
Pärjääminen on hänen mielestään kuitenkin enemmän kiinni yksilöistä ja persoonallisuudesta.
– En näe, että sukupuolella on tässä asiassa väliä. Molemmat voivat olla hyviä karttureita.
Kartturina aktiiviuraa on ehtinyt kertyä jo 10 vuotta. Tuossa ajassa Hämäläinen sanoo tytöttelyn vähentyneen huomattavasti.
– On sitä vieläkin, mutta paljon vähemmän. Selkeästi sukupolvet vaihtuu eikä nainen rallissa enää ole niin outo asia.
– Ehkä meihin naisiin on historian, kulttuurien ja yhteiskuntien muovaamana sisäänkirjoitettu sellainen, että me ollaan vähän varovaisempia eikä luoteta siihen mitä tehdään. Että kun me ollaan vaan naisia. Me ollaan vähän tarkempia ja varovaisempia kuin miehet. Näin ei tarvitsisi olla. Monesti huomaan, että kun mies sanoo “joo, se on näin”, niin minä sanon, että “sen pitäisi olla näin”. Sellainen hienovarainen ero.
Hämäläinen sanoo, että naisena joutuu vähän enemmän näyttämään osaamistaan, ennen kuin tulee hyväksytyksi.
– En ajattele olevani näyttämässä esimerkkiä tai muuttamassa mitään, mutta olen vasta tänä vuonna sisäistänyt, että se voi oikeasti olla tosi tärkeää. Meillä Suomessa on tosi hyvin asiat, mutta ei kaikkialla maailmassa naiset voi tehdä kaikkea. Se onkin aika iso asia näyttää esimerkkiä, että jokainen voi lopulta tehdä.
– Se on mulle isoin juttu, jos pystyn edes yhdelle tytölle näyttämään, että säkin voit tulla tänne jos haluat.
Hämäläinen kuitenkin haluaa uskoa, että jonain päivänä sukupuoleen ei enää kiinnitetä huomiota moottoriurheilussa, vaikka siitä vielä ollaankin aika kaukana.
– Ei ole enää poikien tai tyttöjen lajeja.
Ralliperheet ovat lähellä sydäntä
Hämäläisen puheissa nousee vahvasti esiin yhteisöllisyys. Hän kertoo, että AKK:n valmennuksista on saanut “raamit tälle hommalle”. Lajiharjoittelun lisäksi myös muuhun ralliin kuuluvaan on tullut koulutusta riittävästi.
Lisäksi tiimeistä, kilpakumppaneista sekä tietysti omista kuskeista on tullut kuin toisia perheitä elämään.
– Näistä ihmisistä tulee tosi tärkeitä. Jonna Olkoniemestä tuli yksi parhaista ystävistäni ja hänen perheensä on maailman ihanimpia. Ihmisten kanssa työskentely on tosi isossa roolissa, vaikka voisi ajatella, että tämä on yksilöurheilua, ja ettei siellä ole kuin Emil ja minä autossa.
Kun Hämäläiseltä kysyy omaan uraan vaikuttaneista ihmisistä, lista on pitkä. Jo mainitun Olkoniemen lisäksi kiitosta saavat muun muassa kaikki kuskit uran varrelta, oma perhe, Janne Lillqvist sekä kartturikollegat Janne Ferm, Enni Mälkönen ja Samu Vaaleri.
Ja tietysti tämän hetken ajopari Emil Lindholm.
– Hän on huipputyyppi. Emilin kanssa on helppo työskennellä, vaikka tehdäänkin paljon hommia. Aidosti uskon, että hänellä on kaikki mitä huipputasolle rallissa vaaditaan. Hän on nopea ja nyt olemme oppineet myös taktikoimaan. Emilillä on kaikki muutkin hommat hallussa: pitää osata olla edustava, osata kieliä.
Ja geenit?
– Emil tulee sieltä nopeista inkoolaisista.
Lindholmin isä, Sebastian Lindholm, on rallin kahdeksankertainen Suomen mestari, ja isän serkku, Marcus Grönholm, kaksinkertainen maailmanmestari.
Tulevaisuus parivaljakolle näyttää tällä hetkellä valoisalta. Lindholm–Hämäläinen-kaksikko on mukana tänä vuonna käynnistetyssä Hyundai Motorsport Driver Development Programme -kehitysohjelmassa. Tavoite on itsestään selvä.
– Tavoite on totta kai WRC:ssä. Emilin kanssa meillä on kaikki mitä vaaditaan sille tasolle. Jos ei ole unelmia ja tavoitteita, niin ei ikinä mitään saavutakaan. Ja tottakai itse pitää uskoa myös niiden saavuttamiseen.
Minä olen -juttusarja on AKK:n viestintäkampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esille henkilöitä suomalaisesta autourheilusta. Syksyn 2023 ajan valokeilassa ovat suomalaiset naisautourheilijat. Aikaisemmin sarjassa on julkaistu jutut Aada Turpeisesta ja Emma Kimiläisestä.
Alastonkuvat kuuluivat Emma Kimiläiselle ehdotettuun Yhdysvaltojen ajosopimukseen!
Kartingkuljettaja Aada Turpeinen: Pojat eivät sulata, jos tyttö ajaa ohitse!
