Koti Blogi Sivu 475

Jesse Salmenautio onnistui Lamborghini Super Trofeo -sarjan Span kisassa

Giorgio Amati ja Jesse Salmenautio palkintopallilla. Kuva: Iron Lynx.

Seinäjokelainen kilpa-autoilija Jesse Salmenautio on ajanut kolmanneksi Lamborghini Super Trofeo Europe -sarjan kauden toisessa osakilpailussa.

Belgian Spa-Francochampsin radalla yhdessä kestävyysajon maailmanmestaruussarja WEC:n kanssa ajettu kilpailuviikonloppu sisälsi kaksi kilpailulähtöä, joista Salmenautiolla ja 22-vuotiaan kanssa 600-hevosvoimaisen Huracan Super Trofeo -auton jakaneella italialaisella Giorgio Amatilla tuloksena oli 3. ja 6. sija.

Perjantai-illan avauslähtöön Salmenaution autokunta lähti neljänneltä sijalta. Tiimikaveri Amatin ajaessa ensimmäisen puoliskon 50 minuutin kilpailusta saapui italialaiskuljettaja varikolle viidentenä, mutta onnistunut varikkopysähdys nosti puikkoihin hypänneen Salmenaution neljänneksi varikkopysähdysten jälkeen.

Viimeisellä kierroksella Salmenautio nousi kolmanneksi ja haastoi viimeiseen mutkaan asti nousten hetkellisesti toiseksi, mutta joutui lopulta tyytymään kolmanteen sijaan.

Viikonlopun toisessa, lauantaiaamuna ajetussa lähdössä Salmenautiolla oli ensimmäinen ajovuoro. Kahdeksannesta lähtöruudusta lähtenyt Iron Lynx -tallin kuljettaja sai hyvän lähdön ja nousi avauskierroksella kuudenneksi. Juuri ennen kilpailun puoltaväliä ja pakollista varikkopysähdystä kilpailu keskeytettiin punaisella lipulla. Tuloksena viikonlopun toisesta kilpailulähdöstä siis kuudes sija.

Lamborghini Super Trofeo Europe -kausi jatkuu 13.-15.6. yli 200 000 katsojan edessä Ranskassa, kun sarja ajaa jälleen yhdessä WEC:n kanssa maailman yhdessä suurimmista autourheilutapahtumista, Le Mansin 24 tunnin ajoissa. 13,6 kilometriä pitkä ja äärimmäisen vauhdikas rata on Salmenautiolle uusi tuttavuus, ja radan kulkiessa osittain julkisilla teillä, on testaaminen radalla äärimmäisen haastavaa.

Lamborghini Super Trofeo Europen Span viikonlopun tulokset

Lähtö 1

1. Amaury Bonduel (FRA) 17 kierrosta BDR Competition
2. Benedetto Strigano (ITA) & Alberto Di Folco (ITA) +1,463 Rexal Villobra Corse
3. Jesse Salmenautio (FIN) & Giorgio Amati (ITA) +1,678 Iron Lynx
4. Oliver Söderström (SWE) & Largim Ali (DEN) +2,405 Target Racing
5. Edgar Maloigne (FRA) & Georgi Dimitrov (GBR) +3,240 Iron Lynx

Lähtö 2 (tulokset ehdollisia ja punaisen lipun alla)

1. Amaury Bonduel (FRA) 6 kierrosta BDR Competition
2. Hampus Eriksson (SWE) Target Racing
3. Egor Orudzhev (KAZ) ART-Line
4. Jean-Baptise Mela (FRA) Schumacher CLRT
5. Oliver Söderström (SWE) & Largim Ali (DEN) Target Racing
6. Jesse Salmenautio (FIN) & Giorgio Amati (ITA) Iron Lynx

Lue myös

Jesse Salmenautio Super Trofeo -debyyttinsä toisessa lähdössä viidenneksi

Suomalaisväriä Lamborghini Super Trofeo -sarjaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Merkittävä osa sähköpotkulautoja käyttäneistä myöntää ajaneensa päihtyneenä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Vajaa kymmenes suomalaisista kertoo ajaneensa sähköpotkulautaa päihtyneenä, selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. Alle 25-vuotiasta ja 25–34-vuotiaista vastaajista näin kertoi tehneensä lähes viidennes. Tutkimusyhtiö Verianin toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1 092 henkilöä*.

Luvut ovat hälyttäviä sekä liikenneturvallisuuden että -kulttuurin kannalta, sanoo LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

– Jos tarkastellaan vain niitä vastaajia, joilla ylipäätään on kokemuksia sähköpotkulaudalla ajamisesta, heistä reilu viidesosa kertoo ajaneensa joskus päihtyneenä. Voi kuitenkin hyvin olla, että humalassa ajaminen on yleisempää kuin vastaajat suoraan myöntävät, sillä vain 11 prosenttia kertoi, ettei ole koskaan ajanut sähköpotkulaudalla päihtyneenä.

Sähköpotkulaudoille olisi tärkeää asettaa promilleraja, sillä se ehkäisisi vahinkoja, Alaviiri jatkaa.

– Sähköpotkulaudoilla ajetaan usein vilkkaiden jalankulkureittien lähellä, ja promilleraja vähentäisi merkittävästi myös kanssaliikkujille sattuvien vahinkojen riskiä. Vajaa viidennes kyselyn vastaajista kertoi joutuneensa läheltä piti -tilanteeseen sähköpotkulautailijan kanssa esimerkiksi jalankulkijana.

Sähköpotkulautaonnettomuudet ovat paikoin ruuhkauttaneet päivystyksiä, ja useat kaupungit ovat rajoittaneet sähköpotkulautojen käyttöä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin mukaan sähköpotkulautatapaturmien määrä laski rajoitusten jälkeen, mutta humalassa ajamisen ongelma oli yhä merkittävä: tammi-elokuussa 2022 sähköpotkulaudalla loukkaantuneista 35 prosenttia oli humalassa.

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti viime syksynä työryhmän valmistelemaan hallituksen esitystä tavallisia ja sähköavusteisia polkupyöriä sekä kevyitä sähköajoneuvoja, kuten sähköpotkulautoja, ohjaavasta lainsäädännöstä. Työryhmän on tarkoitus tarkastella myös promillerajan asettamista.

LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan jopa neljä viidesosaa suomalaisista pitää sähköpotkulautoja melko tai hyvin vaarallisina. Valtaosa vastaajista ei ollut itse ajanut sähköpotkulaudalla. Alaviiri korostaa, että kyse on myös liikennekulttuurista.

– Sähköpotkulaudat ovat osa ympäristöystävällistä lähiliikkumista, ja oikein käytettyinä ne ovat hyviä ja turvallisia menopelejä. Nuoret, jotka sähköpotkulautoja eniten käyttävät, kuitenkin vasta opettelevat turvallista liikennekulttuuria. Promillerajan puuttuminen on sekä kansalaisten oikeustajun että liikenneturvallisuuden ja -kulttuurin kannalta kestämätöntä. Promilleraja selkeyttäisi sitä, että humalassa ei pidä lähteä liikenteeseen sähköpotkulaudalla sen enempää kuin esimerkiksi mopolla tai autollakaan.

”Kypärän käyttö voi pelastaa loppuelämän mittaiselta vammalta”

Liikennevakuutuslaki uudistuu pian tavalla, joka muuttaa sähköpotkulautojen vakuuttamista.

Sähköpotkulaudat ja muut rekisteröimättömät sähköiset liikkumisvälineet on jatkossa vakuutettava, jos niiden paino on yli 25 kiloa tai nopeus yli 25 kilometriä tunnissa. Lisäksi kaikki vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat täytyy vakuuttaa painosta riippumatta. Lakiuudistus pohjautuu EU:n liikennevakuutusdirektiiviin.

Eduskunta hyväksyi hallituksen lakiesityksen 24. huhtikuuta. Laki tulee voimaan 1. kesäkuuta.

Uudistus tarkoittaa käytännössä sitä, että lain piiriin kuuluvilla sähköpotkulaudoilla ulkopuolisille tapahtuvat vahingot korvataan jatkossa potkulaudan liikennevakuutuksesta. Alaviiri pitää muutosta tervetulleena.

– Liikennevakuutuksen laajentaminen parantaa teillä liikkujien turvaa. Esimerkiksi jos jalankulkija jää liikennevakuutetun sähköpotkulaudan alle ja loukkaantuu, potkulaudan liikennevakuutus korvaa jatkossa terveydenhuollon kustannukset ja kuntoutuksen sekä tarvittaessa myös ansionmenetykset ja sairauseläkkeen. Liikennevakuutuksen korvaavuus on kattavampi kuin yhdenkään vapaaehtoisen vakuutuksen. Vuokrasähköpotkulaudan kuljettajan osalta sähköpotkulaudan liikennevakuutus korvaa onnettomuustilanteessa välittömät sairaanhoitokustannukset.

Tyypillisessä sähköpotkulautaonnettomuudessa kuski kaatuu laudalla. Sairaaloiden tietojen mukaan pään ja kasvojen alueen vammat ovat onnettomuuksissa yleisiä, ja joukossa on myös vakavia tapauksia.

– Vahinkojen ennaltaehkäisyssä ennakointi on ratkaisevan tärkeää. Etenkin vilkkailla kaupunkialueilla kannattaa laskea nopeutta. Ja vaikka kypärä ei ole pakollinen, jokainen voi kohdallaan miettiä, kuinka tarpeellinen se on. Kypärän käyttö voi pelastaa loppuelämän mittaiselta vammalta.

*Kyselyyn vastanneet edustavat Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 1 092 henkilöä 12.–19.1.2024 välisenä aikana. Haastattelut kerättiin Kantar Forumissa. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin + 3,0 prosenttiyksikköä.

Lue myös

Suomalaisista selvä enemmistö kannattaa promillerajaa sähköpotkulautailuun

Ministeriö haluaa sähköpotkulautailun kuriin muun muassa promillerajan avulla!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Mercedes-Benz lisää kierrätysmateriaalien osuutta autoissaan

Kuva: Mercedes-Benz.

Uusiomateriaalien ja -komponenttien käyttö lisääntyy ajoneuvoteollisuudessa, ja Mercedes-Benz on tiennäyttäjä tällä saralla. Yhtiö aikoo lisätä kierrätysmateriaalien osuutta 40 prosenttiin henkilöautoissaan vuoteen 2030 mennessä.

Esimerkiksi EQE:n ja S-sarjan ovien sisäkahvat on vuodesta 2022 lähtien valmistettu kierrätysmuovista hyödyntämällä valmistusprosessissa biokaasua ja kierrätetyistä autonrenkaista tuotettua pyrolyysiöljyä.

Samaa ratkaisua hyödynnetään uusissa EQE SUV- ja EQS SUV -malleissa.

Teknisen ratkaisun on kehittänyt BASF, jonka kanssa Mercedes-Benz tekee yhteistyötä. Kasviperäisellä biokaasulla ja autonrenkaista tuotetulla pyrolyysiöljyllä valmistettava muovi vastaa laadultaan perinteisiä, puhtaasti fossiilisella energialla valmistettavia muovilaatuja.

Lue myös

Mercedes-Benz-autot ja -harrastajat kokoontuvat Himoksella 8. kesäkuuta

Täyssähköinen Mercedes-Benz G -malli on nyt hinnoiteltu

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Liikenneturva huolissaan pyöräilijöiden turvallisuudesta

Kuva: Nina Mönkkönen, Liikenneturva.

Kypärä on pyöräilijän tärkein turvavaruste riippumatta siitä, onko alla polku- vai sähköpyörä. Liikenneturvan seurantojen mukaan lähes puolet pyöräilijöistä ei käytä kypärää.

Liikenneturvan viimevuotisen seurannan mukaan 55 % pyöräilijöistä käyttää kypärää.* Vaikka pyöräilykypärä ei estä onnettomuuden tapahtumista, niin tapaturman sattuessa se suojaa päätä tutkitun tehokkaasti.

”Pienetkin päähän kohdistuneet vahingot voivat olla vakavia, kivuliaita ja hitaita paranemaan. Vain kypärä antaa suojaa päävammalta”, Liikenneturvan suunnittelija Leena Piippa huomauttaa.

Kiinnitä kypärä napakasti

Turvallinen kypärä on oikean kokoinen, omaan päähän sopiva ja huolellisesti kiinnitetty. Kypärän tulee suojata otsaa ja kiristyspannan istua hyvin.

”Etu- ja takahihnojen tulee muodostaa kolmiot korvien ympärille. Kaikkien hihnojen tulee olla tiukasti kasvoja vasten. Kiinnitä leukahihna sen verran tiukalle, ettei sitä pysty vetämään leuan yli. Liian löysästi kiinnitetty kypärä saattaa heilahtaa takaraivolle tai pudota päästä”, Piippa kertoo.

Kypärän alle voi pukea ohuen hatun, mutta se ei saa estää oikeaa kiinnitystä. Kypärän tulee hatunkin kanssa istua hyvin.

Valitse nopeus tilanteen mukaan

Sähköpyörän** avustus mahdollistaa nopeamman kiihdytyksen liikkeelle lähtiessä ja helpottaa nopeuden ylläpitämistä ajaessa. Suurempi nopeus voi johtaa useampiin ohituksiin pyöräteillä. Lisäksi nopeus voi yllättää muut liikkujat esimerkiksi ylämäessä, jossa vauhti ei hidastukaan.

”Nopeuden lisääntyessä onnettomuuden seuraukset muuttuvat vakavammiksi. Pyörällä kuin pyörällä on tärkeä löytää sopiva tilannenopeus. Siis sellainen, että ehdit reagoida yllättäviinkin liikennetilanteisiin. Muista hiljentää, kun lähestyt risteystä”, Piippa muistuttaa.

Harjoittele sähköpyörän käsittelyä

Sähköpyörä on polkupyörää painavampi ja sen käsittely voi siksi olla hankalampaa. Sähköpyörää kannattaakin kokeilla ennen ostopäätöstä. Moottorin ja akkujen sijainnilla on vaikutusta pyörän käsittelyyn ja tasapainon ylläpitoon. Raskaampi pyörä voi myös pidentää jarrutusmatkaa.

”Ikääntyessä reagointikyky hidastuu eikä elimistö kestä kolhuja yhtä hyvin kuin nuorempana. Ikääntyneen kannattaakin harjoitella erityisesti sähköpyörän hallintaa. Ja ottaa viimeistään nyt se kypärä käyttöön”, Piippa vinkkaa.

*Liikenneturvan seuraa tienkäyttäjien käyttäytymistä vuosittain liikenteen seurannoissa.

**Tiedotteessa sähköpyörällä tarkoitetaan sähköavusteista polkupyörää, jonka moottori toimii poljettaessa ja kytkeytyy pois päältä 25 km/h nopeudessa.

Lue myös

Vain neljä kymmenestä käyttää kypärää pyöräillessään — kaupunkipyöräilijöistä vain harva

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

WRC: Kärkipaikka vaihtui Portugalin MM-rallin aamupäivän viimeisellä pätkällä

Sebastien Ogier. Kuva: TGR.

Kun Portugalin MM-rallin lauantai on puolessa välissä, on kärjessä Toyotan Sebastien Ogier. Hän oli aamupäivän viimeisellä pätkällä yli 13 sekuntia nopeampi kuin Hyundain Ott Tänak ja nousi takaisin kärkeen. Eroa Tänakiin on nyt 13,6 sekuntia.

Kolmantena on Hyundain Thierry Neuville, mutta hän on kärjestä jo yli 54 sekuntia.

Neljäntenä on Hyundain Dani Sordo, 58 sekuntia kärjestä ja viidentenä Fordin Adrien Fourmaux, reilusti yli minuutin kärjestä.

Toyotan Elfyn Evans on kuudentena, 2.39,3 kärjestä.

Tänään ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.

Portugalin MM-ralli erikoiskoe 13 jälkeen

1. Sebastien Ogier, Toyota
2. Ott Tänak, Hyundai          +13,6
3. Thierry Neuville, Hyundai   +54,4
4. Dani Sordo, Hyundai       +58,0
5. Adrien Fourmaux, Ford      +1.18,4
6. Elfyn Evans, Toyota        +2.39,3

Lue myös

WRC: Rovanperä keskeytti Portugalin MM-rallissa

WRC: Hurja taistelu jatkuu Portugalin MM-rallin kärjessä!

WRC: Tiukkaa taistelua Portugalin MM-rallin kärjessä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

WRC: Rovanperä keskeytti Portugalin MM-rallissa

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Toyotan Kalle Rovanperä ajoi ulos Portugalin MM-rallin erikoiskokeella 11 ja keskeytti.

Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen eivät loukkaantuneet ulosajossa.

Kolmantena ollut Toyotan Takamoto Katsuta keskeytti taas erikoiskokeella 12.

Erikoiskokeella 12 Hyundain Ott Tänak nousi kisan kärkeen 0,2 sekunnin erolla Toyotan Sebastien Ogieriin.

Tänään ajetaan vielä yksi erikoiskoe ennen taukoa.

Erikoiskoe 12 jälkeen tilanne on

1. Tänak
2. Ogier +0,2 s
3. Neuville +42,4
4. Sordo +44,9
5. Fourmaux +1.10,1
6. Evans +2.27,4
7. Munster +9.33,4

Samiedu yhteistyöhön Auto-Killan kanssa

Jussi Laine, Jarno Asikainen, Jukka Malinen, Ilpo Huttunen. Kuva: Samiedu.

Savonlinnassa toimiva Ammattiopisto Samiedu tiivistää yhteistyötään merkkiautoliike Auto-Killan kanssa. Yhteistyön tavoitteena on varmistaa, että ajoneuvoalan opiskelijat saavat jatkossakin työelämässä tarvittavaa oikeaa osaamista. Auto-Kilta muun muassa antoi viikon ajaksi opiskelijoiden tutustuttavaksi täyssähköisen Volvo XC40:n.

– On hienoa, että saimme sähköauton ”vierailulle” opetusmielessä. Lisäksi Auto-Kilta yhdessä maahantuojan kanssa lahjoitti meille merkkitesterin pysyvään opetuskäyttöön. Meillä on entuudestaankin ajantasainen laitteisto, mutta merkkitesteri on tervetullut lisä oppimisympäristöömme, Samiedun opettajat Jukka Malinen ja Jarno Asikainen sanovat.

Molemmat yhteistyökumppanit korostavat työelämälähtöisen koulutuksen merkitystä. Savonlinnan Auto-Kilta on ottanut jo vuosia Samiedun automekaanikko-opiskelijoita eripituisille työssäoppimisjaksoille.

– Kumpikin voittaa – me saamme osaavia työntekijöitä, ja opiskelijat pääsevät harjoittelemaan alansa nykyaikaisessa työympäristössä. Haluamme tuulettaa opiskelijoiden mielikuvia hämäristä autokorjaamoista ja esitellä muun muassa perinteisestä korjaamotyöstä poikkeavaa Volvon oma mekaanikko -toimintamallia, Auto-Killan huoltopäällikkö Ilpo Huttunen sanoo.

Automekaanikoilta odotetaan uusia taitoja

Samiedulla tutustumiskäynnillä ollut sähköauto edustaa ajoneuvoalan koulutuksen tulevaisuutta.

– Autoilu Suomessa sähköistyy vähitellen. Polttomoottoriajoneuvot eivät katoa hetkessä, mutta sähköautojen yleistyessä tarve erikoisosaamiselle kasvaa, Malinen ja Asikainen toteavat.

Auto-Killan teknisen palvelun päällikkö Jussi Laine sanoo, että esimerkiksi Volvon henkilöautot myydään jo nyt pääasiassa sähköisinä.

– Koulutuksessa on huomioitava, että muutaman vuoden päästä autokanta on toinen. Tuolloin jopa 60–70 prosenttia autoista on ladattavia autoja. On tärkeää, että opiskelijat perehtyvät jo opiskeluaikanaan merkkitestereihin ja sähköautoihin. Se vaikuttaa merkittävästi myös opiskelijoiden työllistymiseen.

Laine ja Huttunen lupaavat, että jatkossa Samiedun ajoneuvoalan opettajat pääsevät osallistumaan myös maahantuojan järjestämään koulutukseen.

– Suunnitelma sähköautoihin perehdyttävästä koulutuksesta on valmisteilla. Lisäksi Samiedun on mahdollista saada maahantuojalta tukea korjaustyökalujen hankintaan, miehet korostavat.

Luvassa vetovoimaisia työpaikkoja

Malinen uskoo, että ajoneuvoteknologian kehittyminen lisää alan kiinnostavuutta. Opettajana hän on erityisen tyytyväinen siitä, että opiskelijoille löytyy omalta seudulta monipuolisia harjoittelupaikkoja – sekä tulevaisuuden työpaikkoja.

– Heti opintojen alkupuolella vierailemme erilaisissa alan yrityksissä, jotta opiskelijat saavat käsityksen, millaisia työtehtäviä he valmistuttuaan voivat tehdä. Myös Auto-Killassa olemme perinteisesti käyneet, hän kertoo.

Huttunen kehuu, että viime syksyn vierailu oli onnistunut ja herätti kiinnostusta opiskelijoissa.

– Tunnin päästä käynnistä yksi mukana olleista opiskelijoista soitti ja kysyi meiltä harjoittelupaikkaa. Tavoitteemme onkin lisätä alan vetovoimaisuutta ja tehdä itsestämme alan halutuin työpaikka.

Lue myös

Kia- ja Mitsubishi-verkosto laajenee

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

WRC: Hurja taistelu jatkuu Portugalin MM-rallin kärjessä!

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Portugalin MM-rallissa käydään tiukka kisa kärkipaikoista. Kärkinelikko on 5,4 sekunnin sisällä, kun perjantain pätkät on ajettu.

Toyotan Kalle Rovanperä on kärjessä, mutta vain sekunnin erolla tallikaveriinsa Sebastien Ogieriin.

Kolmantena oleva Toyotan Takamoto Katsuta on Ogierista vain 3,7 sekuntia.

Hyundain Ott Tänak on neljäntenä, vain 0,7 sekuntia Katsutasta.

Seuraavina tulevat Hyundain Dani Sordo, Hyundain Thierry Neuville, Fordin Adrien Fourmaux, Toyotan Elfyn Evans ja Fordin Gregoire Munster.

Lauantaina ajetaan yhdeksän erikoiskoetta.

Portugalin MM-ralli erikoiskoe 9 jälkeen

1. Kalle Rovanperä, Toyota
2. Sebastien Ogier, Toyota      +1,0
3. Takamoto Katsuta, Toyota   +4,7
4. Ott Tänak, Hyundai             +5,4
5. Daniel Sordo, Hyundai       +17,9
6. Thierry Neuville, Hyundai   +18,1
7. Adrien Fourmaux, Ford      +31,8
8. Elfyn Evans, Toyota         +1.43,2
9. Gregoire Munster, Ford    +2.27,3

Lue myös

WRC: Tiukkaa taistelua Portugalin MM-rallin kärjessä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Kesäkuusta alkaen vastuu moottorin ohjelmoinnista ja päästömanipulaatioista on palvelun tarjoajalla eikä kuluttajalla!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Ajoneuvojen moottorien ohjelmoijien ja muutosten tekijän pitää 1.6.2024 alkaen osoittaa ajoneuvon täyttävän muutoksen jälkeen päästöjä koskevat vaatimukset – riittäviksi osoituksiksi katsotaan hyväksytyn asiantuntijan tai tutkimuslaitoksen selvitys tai tyyppihyväksyntätodistus.

Ajoneuvolakiin 1.6.2024 voimaantuleva muutos kääntää osoittamisvelvollisuuden päästöjen vaatimustenmukaisuudesta toimijoille, jotka tarjoavat asiakkaalle moottorien ohjelmallisia muutoksia, päästöjärjestelmien muokkauksia tai molempia.

Liikenteessä käytettävään ajoneuvoon voi myydä sellaisia moottorinohjausohjelmia tai päästöjärjestelmämuutoksia, joista myyjä pystyy osoittamaan tarjoamansa palvelun täyttävän päästöjä koskevat säädökset ja määräykset.

”Kesäkuusta alkaen vastuu kaikessa päästömanipulaatiomääritelmän täyttävässä palvelun tarjonnassa on päästöjen osalta palvelun tarjoajalla eikä asian vastuuta voi vierittää kuluttajalle”, toteaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tarkastaja Kaarle Röyttä.

”Nykyisenlainen toiminta, jossa muutoksia on tehty ja tarjottu kuluttajille ilman osoituksia ja selvityksiä päästötasoista tai palveluita on myyty ”ei tieliikennekäyttöön” ilmoituksella ajoneuvoihin, joiden tiedot löytyvät liikenneasioiden rekisteristä, ei voi siis enää kesäkuussa jatkua”, tarkentaa Röyttä.

Mitä on moottorin ohjelmointi ja päästömanipulaatio?

Moottorin ohjelmoinnilla ja päästömanipulaatiolla tarkoitetaan moottorin ohjantalaitteen muutoksia, joilla on vaikutusta moottorin toimintaan ja ominaisuuksiin, esimerkiksi tehon lisäykset ja optimoinnit.

Päästömanipulaatio tarkoittaa myös pakokaasupäästöjärjestelmien muutoksia, esimerkiksi DPF, SCR ja EGR, jotka ovat olennaisia pakokaasujärjestelmien osia.

Miten osoittaa moottorin ohjelmoinnin vaatimustenmukaisuus?

Päästöjen osalta riittäviksi osoituksiksi katsotaan pätevän hyväksytyn asiantuntijan tai tutkimuslaitoksen selvitys tai tyyppihyväksyntätodistus. Tutkimuslaitoksia löytyy Euroopasta sekä Suomesta. Toistaiseksi Suomessa ei ole yhtään hyväksyttyä asiantuntijaa, jolla olisi pätevyyttä ajoneuvojen päästöjen toteamiseen.

Korjaamon tai katsastusaseman päästömittaustodistus ei ole osoitus ajoneuvon päästötasosta tai osoitus vaatimustenmukaisuudesta.

Seuraamukset osoitusten puuttumisesta

Jos päästömanipulaatiomääritelmän täyttäviä palveluita tarjoaa kuluttajille ilman hyväksyttäviä osoituksia, voi Traficom määrätä asiasta talouden toimijalle seuraamusmaksun, joka voi olla suurimmillaan 30 000 €.

Ennen 1.6.2024 muutetut ajoneuvot

Suomessa on paljon ajoneuvoja, joihin on asennettu päästömanipulaatiojärjestelmiä.

”Jos tiedät, että autoosi on tehty ohjelmallisia muutoksia tai siitä on poistettu päästöjärjestelmäkomponentteja, varmista ajoneuvon liikennekelpoisuus esimerkiksi valmistajan edustajalta”, neuvoo Röyttä.

Jos haluat poistaa muutokset ja palauttaa ajoneuvon alkuperäiseen kuntoon toimi valmistajan edustajan ohjeiden mukaisesti. Jos taas haluat pitää muutokset ja saattaa autosi liikennekelpoiseksi, katsastustoimipaikat auttavat muutoskatsastuksiin ja ajoneuvojen hyväksyntään liittyvissä asioissa”, jatkaa Röyttä.

Muutettujen ajoneuvojen käyttöä liikenteessä valvoo poliisi, rajavartiolaitos ja tulli. Valvova viranomainen voi määrätä päästömanipuloidun ajoneuvon omistajalle tai haltijalle 300 – 30 000 € suuruisen liikennevirhemaksun.

Tutkimuslaitokset Suomessa

Tutkimuslaitokset Euroopassa

Hyväksytyt asiantuntijat Suomessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Helsinki City Running Day vaikuttaa liikenteeseen Helsingin kantakaupungissa lauantaina

Kuva: Jussi Hellsten.

Juoksutapahtuma vaikuttaa liikenteeseen on klo 9.30–17. Erityisesti muutoksia liikkumiseen on Töölössä ja Töölönlahdella.

Vaikutuksia on myös Ruoholahdessa, Lauttasaaren pohjoisosassa, Kaskisaaressa, Lehtisaaressa, Kuusisaaressa, Pikku Huopalahdessa ja Meilahdessa. Tapahtumakeskus on Olympiastadionilla ja juoksureitit alkavat Mäntymäentieltä.

Helsinki City Marathonin startti on klo 9.40, Helsinki City 5:sen klo 10.00 ja Helsinki City Runin klo 14.20–15.10. Juoksijat saapuvat Olympiastadionille klo 10.30–18.

HCR-puolimaratonin ja HCM juoksureitti (Mäntymäentie–Helsinginkatu–Töölölahti–Baana–Ruoholahdenranta–Lauttasaari–Kaskisaari–Lehtisaari–Kuusisaari–Seurasaari–Pikku Huopalahti–Laakso–Olympiastadion) kierretään kerran puolimaratonilla ja kahdesti maratonilla.

Poikkeusjärjestelyt hoidetaan liikenteenohjauslaitteiden ja liikenteenohjaajien avulla.

Moottoriajoneuvot

  • Mäntymäentie on suljettu pe 10.5. klo 16 – la 11.5. klo 20.
  • Helsinginkatu on suljettu la klo 9.30–15.30 välillä Mannerheimintie–Sturenkatu.
  • Vauhtitien kautta pääsee ajamaan Nordenskiöldinkadulle.
  • Töölönlahdenkatu on poikki la klo 9.40–9.50 ja klo 14.25–15.30. Muun ajan tiellä on lyhyitä katkoksia juoksijoiden ylittäessä katua.
  • Reitillä Pohjoiskaari–Luoteisväylä–Kaskisaarentie–Lehtisaarentie on haittaa liikenteelle
    la 11.5. klo 10–17.
  • Meilahdensilta on suljettu la klo 10.30–17.

Joukkoliikenne ja pysäkit

Polkupyörät

  • Mäntymäentien ympäristön pyörätiet on suljettu la klo 9–18.
  • Pyörätiet Töölönlahden länsipuolella on suljettu la klo 9.35–9.45, klo 10.45–12.50 ja klo 14.30–15.20. Alue on kierrettävissä Töölönlahden itäpuolen kevyenliikenteen väylää pitkin (Linnunlaulu)
  • Baana on suljettu klo 9.35–10 ja klo 14.35–15.40 välillä. Alue on kierrettävissä Pohjoisen Rautatienkadun kautta
  • Lauttasaaren sillan pohjoispuoli on varattu juoksijoille la klo 10–16. Pyöräilijät ohjataan silla eteläpuolelle.
  • Muut juoksijoille varatut pyörätiet on suljettu pyöräilijöiltä.

Jalankulkijat

  • Kävelytiet Töölönlahden länsipuolella on suljettu la klo 9.40–9.50 ja klo 14.30–15.20
  • Baana on suljettu klo 9.50–10.15 ja klo 14.35–15.40 välillä.
  • Muilla juoksureittien alueella olevilla kävelyteillä pystyy liikkumaan varoivaisuutta noudattaen, ellei liikenteenohjaaja estä sitä.

HCRD-tapahtumaorganisaatio pahoittelee liikennejärjestelyistä aiheutuvaa mahdollista haittaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //