Koti Blogi Sivu 438

Autojen ensirekisteröinnit ovat tänä vuonna jäämässä 1990-luvun lamavuosien tasoon

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Alkuvuoden aikana on rekisteröity 39 157 uutta henkilöautoa. Määrä on 16,5 prosenttia viime vuoden ensimmäisen vuosipuolikkaan lukemaa pienempi. Kesäkuussa rekisteröitiin 6 764 uutta henkilöautoa, mikä on 26,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.

Alkuvuoden aikana ensirekisteröidyistä henkilöautoista noin 27 prosenttia on ollut täyssähköautoja ja noin 20 prosenttia ladattavia hybridejä.

Bensiiniautojen osuus alkuvuoden ensirekisteröinneistä ollut noin 47 prosenttia ja dieselautojen noin 6 prosenttia. Täyssähköautojen osuus on hieman alempi kuin viime vuoden ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana, jolloin 33 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli täyssähköisiä.

”Sähköautojen kysynnän ennakoidaan hieman kasvavan loppuvuoden aikana, mutta niiden osuus ensirekisteröinneistä on tänä vuonna jäämässä viime vuoden ennätyslukemaa alemmas. Sähköautoja rekisteröitiin viime vuonna poikkeuksellisen paljon aiempien vuosien hyvän tilauskannan siivittämänä”, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Autoala ennakoi, että uusia henkilöautoja rekisteröidään tänä vuonna vain noin 75 000. Määrä olisi noin 14 prosenttia pienempi kuin viime vuonna. Korkea korkotaso, epävarmuus talouskehityksestä ja heikko kuluttajaluottamus ovat vähentäneet erityisesti kotitalouksien mahdollisuuksia hankkia uusi auto. Lisäksi käytettynä maahantuoduista autoista on tullut monille houkutteleva vaihtoehto uuden auton hankinnalle. Uusien autojen kysyntä on viimeksi ollut näin alhaalla vuonna 1994, kun talous kääntyi 1990-luvun alussa syvään taantumaan.

”Uusien autojen ensirekisteröintien ennakoidaan ensi vuonna kääntyvän maltilliseen kasvuun ja kipuavan noin 82 000 henkilöauton tasoon. Talouden kääntyminen kasvuun, korkotason hidas aleneminen ja hidastunut inflaatio piristävät uuden auton markkinaa, mutta käänne näkyy rekisteröinneissä hitaasti”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Käytetty auto hankitaan yhä useammin autoliikkeestä

Käytettyjen autojen kauppa on ollut vilkasta koko alkuvuoden ajan. Erityisesti vuoden ensimmäinen neljännes oli käytettyjen autojen kaupassa vilkasta aikaa. Alkuvuoden aikana käytettyjä autoja on autoliikkeissä myyty noin 6 prosenttia viime vuotta enemmän ja lähes 160 000 käytettyä henkilöautoa on löytänyt alkuvuoden aikana uuden omistajan autoliikkeiden kautta. Kesäkuussa käytettyjen autojen kauppa kääntyi autoliikkeissä kuitenkin hienoiseen noin 0,9 prosentin laskuun viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.

Käytetty auto hankintaan nykyisin yhä useammin autoliikkeen kautta – autoliikkeiden osuus käytettyjen autojen autokaupasta on kasvanut tänä vuonna noin 54 prosenttiin. Osuus on viitenä edellisenä vuonna ollut keskimäärin 50 prosenttia.

Paketti- ja kuorma-autojen kysyntä on jäämässä viime vuosia heikommaksi, mutta ensi vuodelle ennakoidaan kasvua

Uusia pakettiautoja rekisteröitiin kesäkuussa 1 023, mikä on 13,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Pakettiautoja on ensirekisteröity alkuvuoden aikana 5 624, mikä on 7,6 prosenttia viime vuoden ensimmäistä vuosipuolikasta vähemmän. Tänä vuonna pakettiautojen ensirekisteröintien ennakoidaan jäävän noin 10 000 autoon, kun viime vuonna rekisteröitiin hieman yli 11 000 pakettiautoa. Vuonna 2025 pakettiautomarkkinan ennakoidaan kääntyvän hienoiseen kasvuun.

Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana jääneet 6,2 prosenttia viime vuoden alkuvuotta alemmas. Kaikkiaan kuorma-autoja on rekisteröity tammi-kesäkuussa 1 982. Yli 16 tonnin painoluokan kuorma-autoja on alkuvuoden aikana ensirekisteröity 1 514, joka on 2,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja on alkuvuonna rekisteröity 92, joka on 13,2 prosenttia viime vuotta vähemmän. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on rekisteröity 376, joka on 17,4 prosenttia viime vuoden alkua vähemmän.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin kesäkuussa yhteensä 328, mikä on 19,4 prosenttia viime vuoden kesäkuuta vähemmän. Kuorma-autojen ensirekisteröintien arvioidaan tänä vuonna jäävän noin 3 200 autoon, kun viime vuonna rekisteröitiin 3 949 uutta kuorma-autoa. Myös kuorma-autojen ensirekisteröintien määrän ennakoidaan kääntyvän kasvuun ensi vuonna.

Linja-autojen rekisteröinnit kasvussa

Uusia linja-autoja on alkuvuoden aikana rekisteröity yhteensä 260, kun samaan aikaan viime vuonna määrä oli 115. Alkuvuonna rekisteröidyistä linja-autoista noin puolet on ollut kaupunkiliikenteen sähköbusseja ja noin 40 prosenttia dieselkäyttöisiä alle 30-paikkaisia pienikokoisia linja-autoja. Rekisteröintien määrä on alkuvuonna kivunnut poikkeuksellisen korkealle, sillä linja-autoja on vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana rekisteröity tätä enemmän viimeksi vuonna 2014.

Rekisteröintien kasvun taustalla on kaupunkiliikenteen kilpailutettujen hankintojen ajoittuminen touko-kesäkuulle. Lisäksi pienikokoisten linja-autojen kysyntä on piristynyt alkuvuoden aikana. Pienten linja-autojen kannan uusiutuminen hidastui vuosina 2020–2023 poikkeuksellisen heikon bussiliikenteen kysynnän varjostamana. Tänä vuonna on rekisteröity lähes kaksinkertainen määrä pienikokoisia linja-autoja kuin keskimäärin vuosien 2020–2023 alkupuolikkaiden aikana.

 

Maxus e-Deliver 7 sähköpakettiauto tulee Suomeen nelivetoisena jo tänä vuonna

Maxus e-Deliver 7. Kuva: Maxus.

Maxus on vahvistanut, että sen sähköpakettiauto e-Deliver 7 tulee saataville Suomeen nelivetoisena odotettua aikaisemmin. Ensimmäiset toimitukset asiakkaille alkavat jo tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Uusi Maxus e-Deliver 7 sähköpakettiauto lanseerattiin Suomen markkinoille toukokuussa. Alun perin lanseerauksen yhteydessä ilmoitettiin, että nelivetoinen versio tulee Suomeen vuodenvaihteessa. Maxus on nyt vahvistanut, että nelivetoisen 4×4-mallin tuotanto alkaakin suunniteltua aikaisemmin, ja että ensimmäiset asiakastoimitukset voivat alkaa jo neljännen vuosineljänneksen alussa.

Uusi Maxus e-Deliver 7 4×4 tulee olemaan ensimmäinen nelivetoinen sähköpakettiauto Suomen hyötyajoneuvomarkkinoilla ja se on varustettu edistyneellä nelivetojärjestelmällä, joka tarjoaa tarkkaa pitoa kaikissa olosuhteissa, ollen samalla erittäin energiatehokas. Maxus e-Deliver 7 on varustettu kolmella eri ajotilalla (ECO, normaali ja Power), ja lisäksi MUD ja Tow -ajotiloilla nelivetoisessa 4×4-versiossa.

Koonsa puolesta e-Deliver 3:n ja e-Deliver 9:n väliin sijoittuva e-Deliver 7 tarjoaa 5,9 tai 6,7 m³ tavaratilan tilavuuden. Vastaavasti 1 020 kg:n hyötykuorman ja 1 500 kg:n perävaunun vetomassan ansiosta se on ihanteellinen raskaiden materiaalien kuljetukseen. Lisäksi 88 kWh akusto tarjoaa 362-524 km toimintamatkan (WLTP yhdistetty/kaupunki), ja 3-vaihelatauksen tuki mahdollistaa jopa 11 kW lataustehon AC-latauksella.

Takaovet voidaan avata 180 asteen kulmaan ja se on varustettu myös kahdella sivuliukuovella. Lisäksi e-Deliver 7 omaa kattavan ja modernin vakiovarustelun.

Lue myös

Suomeen uusi nelivetoinen sähköpakettiauto

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Roope Korhonen pettyi Puolan MM-rallin kahdeksanteen sijaan

Kuva: TGR.

Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja kartanlukijansa Anssi Viinikka ajoivat Puolan MM-rallissa WRC2-luokan kahdeksansiksi Toyota Yaris Rally2:lla. Kilpailusta muodostui rikkonainen, kun useampi erikoiskoe jouduttiin perumaan huonosti käyttäytyneen yleisön takia. Sijoitus oli Korhoselle pettymys, vaikka ralli olikin nousujohteinen.

Ralli alkoi torstaina lyhyellä, huoltoparkin läheisyydessä ajetulla yleisöerikoiskokeella, jonka jälkeen siirryttiin perjantaina varsinaisille metsäerikoiskokeille. Rikkonaisen avauslenkin jälkeen Korhonen oli WRC2-luokassa sijalla 13.

-Hankalaa on ollut. Suurin haaste on varmaan siinä, että emme osaa hyödyntää leikkauksia parhaalla mahdollisella tavalla. Pitäisi mennä vaan kovempaa joka paikkaan, kuin on itse ajatellut nuotituksen aikaan. Nopeilla osuuksilla, jos vähänkin arpoo, se näkyy rajusti kellossa.

Perjantain toisella lenkillä Korhonen suoriutui hieman paremmin, mutta eroa kärkeen oli kertynyt jo vajaa minuutti rallia johtaneeseen Sami Pajariin.

-Kyllä se vähän paremmin meni, mutta ei ole vaan täyttä luottoa omaan tekemiseen. Täytyy illalla miettiä, mitä tässä rallin aikana pystyy tehdä, mutta kyllä se suurin vika on ratin ja penkin välissä, myönsi Korhonen iltahuollossa.

Lauantai alkoi Korhosen osalta jälleen uusilla ongelmilla, kun kypäräpuhelinyksikkö alkoi reistailla. Tästä huolimatta laukaalainen pystyi suorittamaan hieman edellispäivää paremmin, vaikka aikaeroa rallia johtaneeseen Pajariin olikin kertynyt tässä vaiheessa jo reilusti toista minuuttia.

-On löydetty vähän rytmiä ja auto tuntuu hyvältä. Kypäräpuhelinyksikkö särisi kovilla kierroksilla, enkä kuullut nuottia muutamassa nopeassa paikassa, mutta ei siinä montaa sekuntia hävitty. Liikaa sitä eroa tulee nyt kuitenkin.

Huollon jälkeen ajettiin samat erikoiskokeet toistamiseen. Erikoiskokeet menivät osittain erittäin huonoon kuntoon, mutta isoja muutoksia tulosliuskaan ei tullut. Ennen päätöspäivää Korhosen sijoitus oli luokassaan kymmenentenä.

Päätöspäivänä ajettiin MM-sarjasta tuttuun tyyliin kaksi erikoiskoetta kahteen kertaan, joista viimeinen oli rallin päättänyt Power Stage, Mikołajkin keskustan tuntumassa. Korhonen paransi hieman vauhtiaan, mutta myönsi, että odotukset olivat paljon korkeammalla.

– Suoraan sanottuna oltiin perjantaina ihan kuutamolla, siitä sitten lähdettiin parantamaan ja päivä päivältä se parani, mutta odotukset olivat paljon kovemmat. Ajateltiin, että tämä ralli voisi meille sopia, mutta väärässä oltiin. Valtava kiitos meidän tiimillemme, että ylipäätään päästään tänne ja tietysti myös kaikille meidän yhteistyökumppaneillemme.

-Seuraavaan ralliin täytyy testeissä saada hyvä luotto autoon ja antaa mennä, eikä miettiä turhia.

Korhosen seuraava MM-ralli ajetaan kotikonnuilla Jyväskylässä 1.–4.8.

Lue myös

WRC: Suomalaisvoitto myös Puolan MM-rallin WRC2-luokassa

WRC: Lauri Joona tyytyväinen Puolan MM-rallin tulokseen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Lauri Joona tyytyväinen Puolan MM-rallin tulokseen

Lauri Joona ja Janni Hussi. Kuva Honza Fronek.

Rallin MM-sarjan seitsemäs osakilpailu ajettiin sunnuntaina päätökseen Puolassa. WRC2-luokassa TGS Motorsport -tiimin Skoda Fabia RS Rally2 -autolla kilpailevalle Lauri Joonalle ja kartturi Janni Hussille Puolan MM-ralli oli kauden viides startti MM-tasolla. Tänä vuonna luokan taso on ollut äärettömän kova ja tasainen, eikä Puolan osakilpailu tehnyt tähän poikkeusta.

Kisan alku ei sujunut aivan käsikirjoituksen mukaisesti. Perjantain pitkä päivä ilman huoltoa oli jo lähtökohdiltaan haastava, mutta oman sivujuonteensa kisan kulkuun toivat viivästyneet ja perutut erikoiskokeet, auton tekniikkamurheet ja rengasrikko.

– Oli kyllä tapahtumarikas päivä, siinä oli kaikennäköistä probleemaa. Kuutospätkällä osuttiin vielä kivetykseen viimeisessä mutkassa, ja vasen takapyörä otti kipeää. Saatiin se korjattua, mutta hävittiin siinä jonkin verran aikaa. Aika tyytyväinen olen, että ollaan takaisin huollossa, kertasi Joona päivän kulkua.

Lauantai sujui ilman isompia murheita ja kaksikon vauhti kiihtyi, mitä pidemmälle päivä eteni. Sunnuntai sujui vieläkin vauhdikkaammin, ja loppusijoitus oli kaikkien vaiheiden jälkeen seitsemäs. Luokan tasaisuudesta kertoo se, etteivät Joona ja Hussi jääneet kolmossijasta kuin 13 sekuntia.

Vaikka kaksikon loppusijoitus ei ollut ehkä se, mitä lähdettiin hakemaan, oli vauhti aiempaa paljon lähempänä luokan kärkeä.

– Parasta menoa meiltä tällä kaudella. Päästiin hyvin kiinni vauhdista, ja parilla viimeisellä pätkällä tultiin hyvin ihan kärjessä. Kyllä pitää olla tyytyväinen kisaan ja vauhtiin, iloitsi Joona.

WRC2-luokan voittoon ajoi Sami Pajari, toiseksi sijoittui Oliver Solberg ja kolmanneksi Robert Virves. WRC2 Challenger -sarjassa Joona oli viides.

Seuraavaksi MM-sarjassa on vuorossa Latvian MM-ralli. Siellä Joonaa ei nähdä, mutta Jyväskylässä sastamalalainen on taas lähtöviivalla.

– Vauhdillisesti ero WRC2-luokan kärkeen on pienentynyt. Kun tehdään hyvät ennakkotestit, niin varmasti pystytään olemaan korkealla Jyskälän tuloksissa, ennakoi Joona.

Lue myös

WRC: Suomalaisvoitto myös Puolan MM-rallin WRC2-luokassa

WRC: Suomalaisvoitto myös Puolan MM-rallin WRC2-luokassa

Kuva: Rallypixels.

Rallin MM-sarjan sorakisoissa WRC2-luokan voittovauhtiin päässeet Sami Pajari ja kartanlukija Enni Mälkönen jatkoivat menestyksekkään Sardinian osakilpailun jälkeen voittojen tiellä myös Puolassa.

Puolassa kilpailu käynnistettiin torstai-iltana aivan huoltoalueen kupeessa sijaitsevalla Mikolajki Arenan yleisöerikoiskokeella, jossa viikonlopun aikana vierailtiin peräti viidesti hieman eri muodoissa. Avaus sujui Pajarin autokunnalta kärjen tuntumassa neljänneksi nopeinta vauhtia.

Perjantain avauksena ajettiin kilpailun pisin erikoiskoe Stańczyki, joka oli mitaltaan 29,40 kilometriä ja erikoiskoe sopi suomalaisparille erinomaisesti, tuloksena pohja-aika. Kun sama erikoiskoe ajettiin uudestaan iltapäivällä, oli tuloksena silloinkin pohja-aika. Perjantain seitsemästä erikoiskokeesta kaksi jouduttiin perumaan yleisön aiheuttamien ongelmien vuoksi.

Johtopaikka oli suomalaishallinnassa 8,9 sekunnin erolla Puolan omaan rallisankariin, Skodalla ajavaan Kajetan Kajetanowicziin. Sarjan kokonaistilanteessa tasapisteissä Pajarin kanssa Puolaan startannut Ruotsin Oliver Solberg oli Skodallaan vasta seitsemäntenä, reilun 33 sekunnin päässä.

– Hyvä päivä oli. Suunnitelmana oli puskea heti alusta alkaen ja se näyttääkin onnistuneen. Auto on tuntunut hyvältä ja olemme todella nauttineet Puolan nopeista pätkistä, kertoi Pajari perjantain päätteeksi.

Lauantain ohjelmassa oli seitsemän erikoiskoetta, joista Pajari ja Mälkönen takoivat pohjat kolmelle ensimmäiselle. Lähin uhkaaja Kajetanowicz joutui päivän kolmannella keskeyttämään pienen ulosajon jälkeen. Neljän ajetun erikoiskokeen jälkeen käytiin huollossa ja johtopaikka oli Pajarilla hallussa 32,6 sekunnin erolla Viron Robert Virvekseen, jonka Skoda oli kulkenut 2,9 sekuntia Solbergia nopeammin.

– Tosi hyvä aamupäivä oli ja saatiin kaulaa kurottua hyvin lisää, sääli että “Kajto” tippui pois. Mutta ei tämä helppo paikka vielä ole ja hyvä rytmi täytyy tästä pitää viimeiset puolitoista päivää. Koitetaan jatkaa samalla lailla.

Päivähuollon jälkeen suomalaisparille kirjattiin vielä päivän neljäs pohja-aika, mutta päivän kahdella viimeisellä erikoiskokeella oli jo varaa kahdesti ajettavien erikoiskokeiden huonokuntoisimpia osuuksia tulla hieman varovammin. Takana Solberg oli noussut toiseksi 26,3 sekunnin päähän, vain 3,1 sekuntia kauempana kolmantena oli Virves.

– Parilla viimeisellä hieman soviteltiin vauhtia pahimpien urien ja röykkyjen kohdalla riskittömämpään tasoon, mutta muutoin on vauhtia pidettävä jotta rytmi säilyy, niin välttyy useimmin virheiltä, kertasi Pajari lauantain päätteeksi.

Sunnuntaille ajettavaa oli jäljellä neljän erikoiskokeen verran, mittaa yhteensä reilut 63 kilometriä. Päätöspäivän avaus tuli mallikkaasti, suomalaispari jäi vain 0,6 sekuntia Virveksestä, joka nosti onnistumisellaan itsensä jälleen luokan toiseksi, 28,8 sekunnin päähän Pajarista.

Eron ollessa nyt taakse kohtuullisen reilu, olisi loppupäivän osalta tiedossa riskipaikkojen osalta järkevää ajoa. Kun kaksi erikoiskoetta oli ajamatta, oli Virves jäänyt 24,4 sekuntia, josta puolestaan Solberg 5,2 sekunnin päässä. Ruotsalaiskuljettajan menestyshalun tietäen, olisi edellä olevien ajettava vielä varsin kovaa, mutta virheettömästi.

Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella rengasrikkojen uhreiksi osuivat toisena ollut Robert Virves, sekä neljäntenä ollut Pierre-Louis Loubet. Pajari ja Solberg saivat ajaa viimeisen pätkän ilman riskejä, kolmantena ollut Nikolay Gryazin koki nyt rengasrikon ja viidenneksi pudonnut Viron Robert Virves ajoi huikean pohja-ajan nostaen itsensä takaisin podiumille kolmanneksi.

– Tuntuu tosi hyvältä nyt. Täysiä alusta loppuun oli pitkälti kisan teema. Täytyy todella kiittää kaikkia jotka meitä tukevat ja tämän mahdollistavat. Eilen useampikin toimittaja kysyi, “entä jos et voitakaan?” Nyt emme saa sitä koskaan tietää, tuumaili Pajari kilpailun maalissa, samalla voiton kunniaksi nyrkkiä puiden.

Voitollaan Pajarin autokunta nosti itsensä WRC2-pisteissä toiseksi, vain 3 pisteen päähän johtopaikkaa pitävästä Ranskan Yohan Rosselista. Samalla siirryttiin pistejohtoon WRC2 Challengerissa, jonka pisteistä ajavat kuljettajat jotka eivät ole luokan WRC2-mestaruutta aiemmin voittaneet, tai kerryttäneet tiimipisteitä WRC-pääluokassa.

Pajarin autokunta tavoittelee kauden viidensiä pisteitään 2,5 viikon kuluttua käynnistyvässä Latvian MM-rallissa. Suomen MM-rallissa elokuun alussa tapahtuu debyytti pääluokassa Toyotan Rally1-ajokilla, mutta loppukauden kilpailusuunnitelma sen jälkeisistä kilpailuista on vielä avoinna.

Puolan MM-rallin WRC2-luokka

1. Sami Pajari & Enni Mälkönen FIN 2:40:58.3 Toyota
2. Oliver Solberg SWE +22,0 Skoda
3. Robert Virves EST +1.23,3 Skoda
4. Georg Linnamäe EST +1.23,9 Toyota
5. Pierre-Louis Loubet FRA +1.26,9 Skoda

Epävirallinen pistetilanne – WRC2-luokka

1. Yohan Rossel FRA 71
2. Sami Pajari FIN 68
3. Oliver Solberg SWE 61
4. Jan Solans ESP 48
5. Nikolay Gryazin ANA 48

Epävirallinen pistetilanne – WRC2 Challenger

1. Sami Pajari FIN 75
2. Jan Solans ESP 56
3. Nikolay Gryazin ANA 55
4. Lauri Joona FIN 53
5. Nicolas Ciamin FRA 48

F1: Taistelu Itävallan GP:n voitosta päättyi kolarointiin muutama kierros ennen maalia

George Russell. Kuva: Mercedes-Benz.

Itävallan GP:n voitosta käytiin tiukka taistelu kisan loppuvaiheessa. Muutama kierros ennen maalia kärkipaikasta taistelleet Red Bullin Max Verstappen ja McLarenin Lando Norris kuitenkin kolaroivat ja näin kärkeen nousi Mercedeksen George Russell.

Norris keskeytti kolaroinnin jälkeen ja Verstappen pääsi jatkamaan kisaa renkaanvaihdon jälkeen.

Verstappen oli loppujen lopuksi viides.

Toiseksi kisassa ajoi McLarenin Oscar Piastri ja kolmanneksi Ferrarin Carlos Sainz.

Kick Sauberin Valtteri Bottas ajoi sijalle 16.

Itävallan GP 2024

1 George Russell Mercedes
2 Oscar Piastri McLaren +1.906
3 Carlos Sainz Ferrari +4.533
4 Lewis Hamilton Mercedes +23.142
5 Max Verstappen Red Bull Racing +37.253
6 Nico Hulkenberg Haas F1 Team +54.088
7 Sergio Perez Red Bull Racing +54.672
8 Kevin Magnussen Haas F1 Team +60.355
9 Daniel Ricciardo RB +61.169
10 Pierre Gasly Alpine +61.766
11 Charles Leclerc Ferrari +67.056
12 Esteban Ocon Alpine +68.325
13 Lance Stroll Aston Martin +1 kier.
14 Yuki Tsunoda RB +1 kier.
15 Alexander Albon Williams +1 kier.
16 Valtteri Bottas Kick Sauber +1 kier.
17 Guanyu Zhou Kick Sauber +1 kier.
18 Fernando Alonso Aston Martin +1 kier.
19 Logan Sargeant Williams +21 kier.
20 Lando Norris McLaren Kesk.

 

WRC: Rovanperä ajoi Puolan MM-rallin voittoon

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Toyotan Kalle Rovanperä oli kolmanneksi nopein rallin viimeisellä pätkällä ja voitti kisa selvällä erolla tallikaveriinsa Elfyn Evansiin.

Kolmanneksi ajoi Fordin Adrien Fourmaux.

Neljänneksi ajoi Hyundain Thierry Neuville ja viidenneksi Fordin Martins Sesks.

Kuudes oli Hyundain Andreas Mikkelsen ja seitsemän Gregoire Munster.

Toyotan Takamoto Katsuta oli kahdeksas ja yhdekseänneksi ajoi WRC2-voittaja ja Toyotalla ajava Sami Pajari.

Puolan MM-ralli 2024

1. Kalle Rovanperä, Toyota
2. Elfyn Evans, Toyota +28,3
3. Adrien Fourmaux, Ford +42,7
4. Thierry Neuville, Hyundai +1.10,8
5. Martin Sesks, Ford +1.47,0
6. Andreas Mikkelsen, Hyundai +2.16,6
7. Gregoire Munster, Ford +2.18,0
8. Takamoto Katsuta, Toyota +2.26,7
9. Sami Pajari, Toyota WRC2 +7.50,7

 

Kortiton rattijuoppo ajoi liikennekäytöstä poistetulla matkailuautolla

Kuva: CvB.

20-vuotias mies lähti ajamaan liikennekäytöstä poistetulla matkailuautolla Ypäjän keskustasta.

Miehen ajo oli seilaavaa, hän rikkoi mennessään useita liikennesääntöjä, eikä aluksi pysähtynyt poliisin näyttämistä pysäytysmerkeistä huolimatta.

Poliisi näki miehen jatkavan alkoholin juomista vielä ajon aikanakin.

Kun auto saatiin pysäytettyä ja kuljettajan henkilöllisyys tarkistettua, selvisi, että mieskuljettaja oli ajokiellossa.

Mies puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 1,09 mg/l. Mies käytettiin verikokeissa ja otettiin kiinni epäiltynä mm. törkeään rattijuopumukseen.

 

 

Kaasuautoilijoiden yhdistys jatkaa toimintaansa

Kuva: CvB.

Kaasuautoilijat ry oli jo vuonna 2023 menossa jäähylle, kun kaasuautojen valmistus ajettiin Euroopassa alas. Yhdistys päätti kuitenkin jatkaa toimintaa ja osaltaan tukea kaasun kasvua raskaassa liikenteessä.

Yhdistys teettikin päästölaskurin www.kaasuautoilijat.fi sivuilleen raskasta liikennettä varten, josta näkee hyvin miten hyvä biokaasu on päästöjen vähentämisessä.

Vuoden 2024 vuosikokoukseen yhdistyksen avainhenkilöt menivät ristiriitaisin mielin, kaasuautojen valmistus on edelleen seis, eikä mitään erityistä sen suhteen ole tapahtunut.

Erityistä on kuitenkin se, että kiinnostus kaasuautoja on säilynyt, myös yhdistyksemme jäsenmäärä on kasvanut ilman aktiivista toimintaa jäsenmäärän kasvattamisen suhteen. Sähköautojen kasvussa on tapahtunut selkeä muutos, isot autovalmistajat eivät enää usko samalla tavalla sähköautojen kasvuun, esim. Volkswagen on päivittänyt strategiaansa ja siirtänyt jopa kolmanneksen kehityspanostuksista takaisin polttomoottoreihin.

Kaasuautojen valmistuksen loppuminen henkilöautojen suhteen on poliittisen ohjauksen seurausta, nyt kun bensa-autot näyttävät edelleen nostavan päätään entistä enemmän, olisi ensiarvoisen tärkeää tarkastella poliittista ohjausta autojen valmistuksen suhteen.

Autovalmistajille on helppoa luoda teknologianeutraali toimintaympäristö ja kannustaa vähäpäästöisten autojen kuten kaasuautojen valmistukseen, jos näin vain päätetään toimia.

Mm. Suomessa ja Ruotsissa kaasuautot liikkuvat käytännössä kokonaan biokaasulla, kaasuautokannan kasvu kiihdyttäisi uusiutuvan kaasun tuotantoa nopeammin kuin se nyt kasvaa muun kysynnän kautta.

EU:n RePower tavoitteet uusiutuvan kaasun osalta näyttävät jäävän toteutumatta, samoin liikenteen päästövähenemät näyttävät jäävän tavoitteista. Kaasuautojen valmistuksen aloittaminen ja sen seurauksena uusiutuvan kaasun tuotannon nopeampi kasvu auttaisi osaltaan tavoitteiden saavuttamisessa.

EU asetti myös Kiinalaisia akkuja käyttäville autoille tullit, tämä on ihan perusteltua, mutta heijastuu osaltaan myös sähköautojen kasvutavoitteisiin. Nyt on se hetki, että autojen päästölainsäädäntö pitää tarkastella uudelleen, se täytyy päivittää ja antaa autonvalmistajille mahdollisuus ottaa kaasuautot kannattavasti tuotantoon.

Koetulle teknologialle on haastavassa ajassa oleellista antaa uusi mahdollisuus.

Lue myös

Kaasuautoilijoilta raskaan liikenteen päästölaskuri

Kaasuautoilijoiden kannanotto polttomoottorikieltoon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tämän vuoden Flying Finn Future Rally Star -kuljettaja on valittu

Leevi Lassila. Kuva: AKK.

Leevi Lassila on Flying Finn Future Rally Star 2024. Kauhavalta kotoisin oleva 20-vuotias Lassila saa palkinnoksi ajaa Ford Fiesta Rally3 -autolla Suomen MM-rallin, Secto Rally Finlandin kattavin tiimipalveluin.

AKK Sports Oy:n projekti Flying Finn Future Rally Starin tarkoituksena on tarjota kansainvälinen näytönpaikka nousevalle nuorelle suomalaiselle rallitähdelle.

Kuljettajat testipäivään valikoituivat Ralli SM-sarjan kautta. Luokissaan menestyneimmät nuoret kutsuttiin testiin ja he olivat Toni Herranen, Jesse Kallio, Niko Kalmi ja Ossi Pohjanharju. Testipäivä järjestettiin Jyväskylässä, KIHU Huippu-urheiluinstituutissa 25.6.

Päivän aikana viisi kandidaattia läpikävivät sarjan fyysisiä ja psykologisia testejä, joilla mitattiin heidän valmiuksiaan. Samalla testattiin myös heidän kykyjään mediahaastatteluissa suomeksi ja englanniksi.

Valintaraati koostui AKK Sports Oy:n, KIHU:n ja Olympiakomitean edustajista. He analysoivat tuloksia niin Ralli SM -kauden ajettujen kisojen, kuin päivän testienkin osalta. Näistä tuloksista kohosi voittajaksi nuori Leevi Lassila.

Lassila on voittanut tällä kaudella luokkansa useaan kertaan Ralli SM-sarjassa Ford Fiesta Rally4 -autolla, mutta nyt hän nousee Secto Rally Finlandissa Rally3-auton rattiin. Palkintoon kuuluu varteenotettava tukipaketti joka pitää sisällään ennakkotestit, Pirellin renkaat, kisabensat, ilmoittautumismaksut sekä valmennusta ja PR-apuja.

Lassila liittyy ansioituneeseen listaan Flying Finn Future Rally Star voittajia. Saman projektin kautta ovat tiensä maailmalle löytäneet mm. WRC P1-kuljettaja Teemu Suninen, WRC2-luokan maailmanmestari Emil Lindholm ja P1-luokassa Secto Rally Finlandissa tänä vuonna Toyota Gazoo Racing WRT:n väreissä debytoiva Sami Pajari.

Leevi Lassila, 2024 Flying Finn Future Rally Star:

”Tämä on huikea mahdollisuus minulle, ja askel eteenpäin urallani. Olen hyvin kiitollinen AKK:lle ja kaikille, jotka ovat mukana järjestämässä tätä Flying Finn Future Rally Star -ohjelmaa.”

“Nyt käännän katseen Secto Rally Finlandiin ja siihen valmistautumiseen. Vuokraan Rally3-auton, jolla osallistun kisaan Tampereella ja treenaan hyvin ennen varsinaista pakettiin kuuluvaa testiä ja MM-rallia. On tärkeä saada alle mahdollisimman paljon kilometrejä, sillä en ole ajanut nelivetoa aiemmin.”

”Kute monilla kuljettajilla, minunkin tavoitteeni on tulla jonain päivänä maailman mestariksi. Tämänpäiväinen voitto on askel oikeaan suuntaan, mutta ymmärrän että isoin tavoitteeni on vielä pitkän matkan päässä. Menen askel kerrallaan. Olen vasta 20-vuotias, joten minulla on aikaa. Tuntuu hyvältä jatkaa uraa sellaisten nimien askelissa kuin Suninen ja Pajari. He ovat nyt jo huipulla ja minulla on mahdollisuus seurata heitä!”

AKK Sports Oy, operatiivinen johtaja, Markus Häkkinen:

”Tänä vuonna Flying Finn Future Rally Star ohjelma syntyi uudelleen, kun se jäi muutaman vuoden tauolle koronavuosien jäljiltä. Nyt ohjelman fokuksena on jälleen tarjota nuorelle kuljettajalle mahdollisuus tutustua ralliin kansainvälisellä tasolla kotimaassa, teillä joiden luonteen he jo tuntevat. Näin paineet ovat ehkä vähän pienemmät, mutta MM-tason kilpailu tuo kuitenkin oman paineensa.

”Tähän saakka tällä ohjelmalla on ollut erinomaiset tulokset – toivotaan, että sama jatkuu Leevin kohdalla, ja jälleen yksi suomalainen lentää!”

”Raadin mielipide oli, että Leevi suoriutui vakuuttavasti koko prosessin läpi, alkaen siitä että kauden viiden ajetun SM-rallin myötä hänen vauhtinsa on nähty riittävän. Vaikka hänellä ei olekaan nelivetokokemusta, hän vakuutti meidät. Valinta ei ollut helppo, mutta eroa muihin kuitenkin syntyi sen verran että Leevi oli selvä voittaja.”

”Secto Rally Finlandissa haluamme antaa Leeville maistiaiset MM-sarjasta. Meillä on ollut jopa luokkavoittajina saman ohjelman voittaneita, mutta meille riittää että Leevi Lassila tekee hyvän suorituksen ja saa tästä askelman omalle uralleen eteenpäin. Tulospaineita ei siis aseteta.”

”Haastatteluista saimme kuulla, että hän on hyvin keskittynyt ja tavoitteellinen kaikessa tekemisessään. Todellinen huippu-urheilija, hän on kilpaillut tavoitteellisesti myös lentopallossa. Hänellä on selkeä suunnitelma uralleen, hän on hyvin analyyttinen tekemisestään ja kyvyistään ja osaa asettaa järkevät tavoitteet ja pyrkii niihin ammattimaisesti.”

Suomen Olympiakomitea, huippu-urheiluvastaava, Tommi Pärmäkoski:

”Flying Finn Future Rally Star -ohjelma on erittäin hyvä työkalu suomalaisessa autourheilussa ja se tarjoaa nuorille lupauksille ja koko lajille paljon hyötyjä. Sen kautta AKK löytää potentiaaliset nousevat kyvyt ja pystyy avustamaan heitä oikeaan suuntaan.”

”Mukana oli nytkin paljon vahvoja ehdokkaita, mutta Leevi osoitti niitä kykyjä mitä haettiin. Hänellä on ollut kyvä kausi tähän saakka, mutta sen lisäksi saimme nähdä että hän on erinomaisessa fyysisessä kunnossa ja on erittäin vahva myös mentaalipuolella. Hänellä on jalat maassa, oli mukava nähdä kuinka näyrä hän on – mutta samalla saatoimme kuitenkin nähdä kipinää hänen katseessaan, kun hän puhui tulevaisuudestaan.”

“Minun mielestäni tämä mies on täydellinen paketti.”

Leevi Lassila aloitti uransa kaudella 2019, vain muutama päivä ennen 15-vuotis syntymäpäiväänsä. Hän sijoittui kuudenneksi Citroën C2 VTS -autolla Lipposen OP Talvisprintissään, joka oli hänen debyyttinsä. Opeteltuaan lajia vuoden, Lassila voitti luokkansa jo 2020. Vaihdettuaan Ford Fiestaan 2021 Lassila alkoi napsia luokkavoittoja.

Viime vuonna Lassila ajoi rallin EM-sarjan, ERC:n kisan Ruotissa, Royal Rally of Scandinavia provided oli hänelle ensimmäinen kisa kotimaan ulkopuolella. Valitettavasti tuo kisa päättyi moottoririkkoon, mutta hän ajoi luokassaan kuudentena tuossa vaiheessa. Tänä vuonna Lassila on keskittynyt Rali SM-sarjaan, jossa hän johtaa luokkaansa.

Flying Finn Future Rally Star -ohjelman kumppaneita ovat M-Sport, Pirelli, Brawo!, Corego ja KIHU.

Lue myös

Viisi lupaavaa kuljettajaa valittu AKK:n juniorimaajoukkueeseen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //